Sivu 1/1

Harjoituspäiväkirja Ringking

ViestiLähetetty: 27.05.2011 13:35
Kirjoittaja Ringking
Terve! Olen Kauhajoelta oleva nuori mies ja urheilulaji jota harrastan on nyrkkeily. Lupasin joskus taannoin Antille että kirjottelisin tänne jumppapäiväkirjaa ja nyt kun löytyi hieman aikaa niin aattelin ruveta rustaamaan.

Olen kilpaillut nyrkkeilyssä n. 3vuotta ja pärjännyt aivan kohtuullisesti kansallisella tasolla. Otteluita on kertynyt 3 vuoden aikana reipas 40, häviöt ja voitot menee aika lailla 50/50. Viime kauden merkittävin voitto itselleni oli tul-turnauksen voitto. Nyrkkeily on tällä hetkellä itselleni elämässä aika ykkösasioita ja vietän salilla aikaa päivittäin joko vetäen reenejä tai itse reenatessa. Nyt viimeisen kuukauden aikana olen jättänyt omat reenit todella vähälle ja olen opastanu niin salille tulleita uusia kuin hieman kauemman nyrkeilleitä jeppejä. Tällä hetkellä salillamme käy parhaillaan 17henk. nyrkkeilyreeneissä joista vajaa kymmenen on ilmoittanut että haluaisi tästä mielenkiintoisesta päähänlyönti lajista enemmän kuin harrastuksen. Heitä olen luvannut viedä eteenpäin ja opastaa parhaani mukaan.

Olen tehnyt itselleni ja näille muille koppimisesta tykkääville kesän ja syksyn läpiviennin johon olen laittanut kilpailut joihin panostaa ja myös leirit jotka olisi hyvä käydä. Myös olen luvannut tehdä jokaiselle henk.kohtaisen harjoitusohjelman jonka teen viikon kerrallaan. Ma-pe meillä on yhteiset lajiharjoitukset joihin teen viikon kerrallaan harjoitussuunnitelmat, jossa on mietitty harjoitukset alkulämmöstä loppuverryttelyyn. Itse nautin niin urheilemisesta, treenien suunnittelusta ja vetämisestä, en ole nähnyt näiden kahden yhdistämistä esteenä vaikka myönnän että tätä kautta kansainväliselle tasolle nouseminen olisi varmasti huomattavasti kivisempi tie.

Lähetän ensi viikon aikana että mitä olen tehnyt viikon aikana jos vain muistan. :)

Re: Harjoituspäiväkirja Ringking

ViestiLähetetty: 23.04.2018 09:55
Kirjoittaja Jonathanzz
This topic is most useful.

Re: Harjoituspäiväkirja Ringking

ViestiLähetetty: 23.10.2018 13:04
Kirjoittaja Bonjoban
Taistelu nyrkkeilyssä, pidän katsomassa sitä paljon.