Kadonneen aarteen metsästys

kuva_nyrkkeily_hanskat_everlast
Keskikesän juhla on takana, mutta mahtava urheilukesä jatkuu edelleen. Alkukesästä käytiin jalkapallon ja yleisurheilun EM-kilpailut. Kesän urheilujuhla huipentuu 27. heinäkuuta alkaviin Lontoon Olympialaisiin.

Muistelisin jo aiemmin esittäneeni, että Suomessa huippu-urheilun käsite on kärsinyt inflaatiosta. Suomessa tunnutaan kutsuvan jokaista atleettia huippu-urheilijaksi, joka harjoittelee joka päivä. Matti Urrilaa lainatakseni - se ei takaa vielä mitään, että nautitaan apurahaa ja mennään aamulla selvin päin harjoittelemaan. Olen seuraillut kesän myötä tehostetusti eri lajeja, niiden harjoittelua ja valmennusjärjestelmiä. Urheilulehdessä oli juttu saksalaisesta jalkapallosta, ja muistelisin, että 2000-luvulla Saksassa on käytetty 500 miljoonaa euroa juniorituotannon ja -valmennuksen kehittämiseen. Käytetty raha ei vielä kerro kaikkea, vaan huippu-urheilussa ratkaisee viime kädessä tulos. Esimerkiksi jalkapallossa Saksa kykenee tuottamaan liukuhihnalta laadukkaita pelaajia, ja yleisurheilun puolella Saksa tuottaa säännöllisesti arvokisamitalisteja.
kuva_jarkkop_blogi_olympicjpg
Seurailin mielenkiinnolla myös yleisurheilun EM-kisoja Helsingissä. Valitettavasti jouduin tyytymään TV:n tarjontaan, enkä päässyt paikan päälle  todistamaan kisatunnelmaa ja huippusuorituksia. Mitalitaulukossa jyräsivät Saksa, Venäjä, Ranska ja Ukraina. Saksa oli kokonaisuutena vakuuttava, samoin Venäjä vaikka sen kirkkain tähti, Jelena Isinbajeva päätti jättää EM-kilpailut väliin ja rakentaa kuntohuippunsa Lontooseen. Myös Ukraina on käsittämättömän kova urheilumaa, kun ottaa huomioon, kuinka nuori valtio se on. Ukraina oli osa Neuvostoliittoa, joka selittää osaltaan sen urheilumenestystä. Yksi jalkapallon suurista kehittäjistä, Valeri Lobanovsky on ukrainalainen, samoin Klitschkon veljekset. Tämän hetken maailman paras amatöörinyrkkeilijä, Vasily Lomachenko tulee Ukrainasta, ja samainen maa oli myös viime syksyn MM-kilpailuiden paras maa. Itse olen sitä mieltä, että nyrkkeilyn puolella Ukrainassa on lähdetty rohkeasti kehittämään sinänsä jo erinomaista neuvostoaikaista valmennusta.

Kenties merkitävin huomio yleisurheilun EM-kisoisa oli kuitenkin se, että urheilijat tosiaan näyttivät urheilijoilta. Yleisurheilu ei ole mikään painoluokkalaji, mutta rasvaa urheilijoiden kropasta ei löydy. Poikkeuksen muodostaa joidenkin heittolajien urheilijat, mutta katsokaapa yleisti ottaen lyhyiden matkojen juoksijoita ja hyppääjiä. Kun katsoo urheilijan kehon koostumusta, ryhtiä ja lihastasapainoa, niin siitä voi jo päätellä paljon urheilijan tavoitteista ja motivaatiosta. Ruokavalio on varmasti kunnossa, samoin harjoittelu.

Vaikka kesä on muuten olympiatyylin nyrkkeilyn puolella hiljaista Suomessa, on kuitenkin pientä säpinää ollut havaittavissa. Ehdottomasti suurin uutinen on se, että Suomen Nyrkkeilyliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin Tobias Karlsson. Uusi toiminnanjohtaja ei olekaan ihan turha kaveri, sillä Karlsson siirtyy toiminnanjohtajaksi Finlands Svenska Idrott rf:n yksikönjohtajan tehtävästä. Liiton päävalmentajaa ei kuitenkaan vielä löydetty, joten päävalmentajan hakuaikaa jatkettiin elokuun lopulle saakka. On hyvin mielenkiintoista seurata, että kuka lopulta päävalmentajaksi valitaan. Lopullisen päätöksen asiasta tekee SNL:n hallitus. Jo tässä vaiheessa on selvää, ettei kotimaisia hakijoita tule montaa olemaan. Ulkomaalainen, kansainvälisesti meritoitunut päävalmentaja olisi kenties se paras ratkaisu. Asia ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Ensinnäkin kv. meritoitunut valmentaja ei ole halpa. Ja toisekseen päävalmentajan tulee ymmärtää suomalaisen nyrkkeilyn nykyinen tilanne, ja jolta löytyy niin johtajuutta, kuin ennen kaikkea yhteistyökykyä. Tärkein peruste ulkomaalaiselle päävalmentajalle on kuitenkin se, että päävalmentajalla tulee olla valmiit verkostot suomalaisten kansainvälisen leiri- ja kilpailutoiminnan järjestämiseksi. On kuitenkin melko varmaa, että päävalmentajalta vaadittavat ominaisuudet ja taidot tulevat herättämään monenlaisia mielipiteitä.

Juhannuksen jälkeen käytiin myös B-junioreiden, alle 17-vuotiaiden EM-kilpailut. Suomesta kilpailuihin osallistui Donat Viktorov ja Kalle Kallioinen. Kilpailut käytiin Bulgariassa, ja lopputulos oli tutunoloinen. Jokaisessa finaaliparissa vähintään toinen nyrkkeilijöistä puhui venäjää. Kilpailuiden paras maa oli Venäjä, joka saavutti seitsemän kultaa ja kolme hopeaa. Suomen nyrkkeilijät nappasivat molemmat voitot mieheen, mutta mitalisijat jäivät puuttumaan. Kallioisen valmentaja, Kari Korhonen kertoi alkuviikosta, miten kilpailut menivät, ja kuinka kisoissa nyrkkeiltiin. Loppupäätelmä oli taas tuttu. Hälyttävää on kuitenkin se, että Suomessa käytännössä vain yksi seura kykenee tuottamaan jatkuvasti edustajia arvokilpailuihin. Ja tietenkin se, ettei niitä asioita saada Suomessa korjattua, joista menestys eniten kiikastaa.

Perinteinen nuorisoleiri on takana ja talenttihankekin on käynnistynyt. Mielessä kuitenkin kummittelee se, että elokuussa pitäisi olla valmennuksen näyttö suoritettu. Eihän se mikään ylitsepääsemätön urakka ole, mutta haasteellista on taas vaihteeksi sovittaa aikataulut. Positiivista on tosiaan se, että talenttihanke on käynnistynyt. Sen myötä on oikeasti mahdollista luoda laji- ja harjoittelukulttuuria, jossa harjoitellaan kaksi kertaa päivässä jo alakouluiässä. Monessa lajissa on aivan normaalia, että 13-vuotiaana harjoitellaan kaksi kertaa päivässä useampana päivänä. Katselin jotain vanhempaa Joe Wardin haastattelua, kun hän oli vielä 16-vuotias. Ward kertoi harjoittelevansa kuutena päivänä viikossa kaksi tuntia aamulla ja illalla. Ellei harjoittelumääriä aleta lisäämään jo alakouluiässä, on kynnys siirtyä siihen peruskoulun jälkeen todennäköisesti jo liian suuri. Niissä lajeissa, joissa parhaat harjoittelevat valmennuskeskuksessa on koettu, että on äärimmäisen tärkeää panostaa harjoitteluun ja valmentautumiseen 2-3 vuotta ennen siirtymistä valmennuskeskukseen. Ja kun esimerkiksi lentopallossa valmennuskeskukseen siirrytään peruskoulun jälkeen, on ikävuosien 12-15 vuotta välinen aika erittäin tärkeää jatkon kannalta.

Suomessa usein valitellaan taloudellisten resurssien puutetta. Onhan se niinkin, mutta varsinainen kadonneen aarteen metsästys koskee enemmän suomalaisten urheiljoiden urheilullisuutta, kuin taloudellisia resursseja. Elämä on täynnä on valintoja. Hattua pitää nostaa niille suomalaisille vapaaottelijoille, jotka lähtevät pidemmäksikin aikaa rapakon taakse harjoittelemaan ja hakemaan lisäoppia. Omilla rahoillaan. Ei kai sillä ole väliä, että onko tavoitteena arvokisavoitto vai UFC-sopimus. Töitä on pakko tehdä joka tapauksessa. Myös lopuksi on hyvä siteerata Matti Urrilaa. -kansakunnan parhaaksi.

Comments are closed.

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys