Ei makeaa mahan täydeltä

Mitä Anton tuulettaa? kuva: Antti Latva-Kyyny

Mitä Anton tuulettaa? kuva: Antti Latva-Kyyny

Kun joululahjat on jaettu ja rauha maassa, niin rohkenen taas asetella sanoja peräkkäin. Kuluva vuosi vetelee viimeisiään, joten lienee paikallaan myös vähän tutkailla, että mitä tästä vuodesta jäi käteen. Loppuvuodesta tuli jonkun verran reissattua. Yhdellä reissulla sitten keskustelin pidemmän tovin, ja useaan otteeseen muuan kohtalotoverin kanssa. Siinä sitten pähkäiltyämme tulimme johtopäätökseen, että kaikenlaisia hommia kannattaisi tehdä iloisella asenteella ja positiivisen ilmapiirin vallitessa. Ja kun hieman vielä asioita pyörittelimme mielissämme, niin sellaisenkin hienon idean saimme, että jokainenhan voi tähän vaikuttaa itse omalla panoksellaan. Toki saimme paljon muitakin hienoja ideoita, ja hienot suunnitelmat ovat enää loppusilausta vaille valmiita. Hyvien ideoiden ja onnistuneen vuorovaiktuksen rohkaisemana päätin itsekin kantaa korteni kekoon. Ajattelin että tuumailisin ja pohtisin ääneen vain positiivisia asioita. Ja kun ruodittavaa on vähemmän, niin aikaa jää sitten myös johonkin hyödyllisempään toimintaan.

Jokin aika sitten vilkaisin kuluneen vuoden kalenteria, ja totesin olleeni onnekas, kun olin saanut reissata ja hummailla siellä sun täällä. Eikä töissäkään ole tarvinnut siten liiaksi aikaa viettää. Vielä kun työnantajakin ymmärtäisi, että se on kaikkien yhteinen etu, kun en alvariinsa ole työpaikalla vastuksena pyörimässä. Reissun päällä ollessa törmää jo melkein väkisin mielenkiintoisiin ja hienoihin ihmisiin. Loppusyksystä palloilin jonkun hotellin aulassa, ja havahduin taas hereille, kun joku läimäytti olkapäähän melko puskista. Vanha tuttu Risto sattui pitämään majaansa samassa hotellissa ja vaihdoimme hieman kuulumisia. Hänellä oli kuulemma ollut hieman turbulenssia työkuvioissaan. Aamupalalla olikin mielenkiintoista kuunnella ammattiurheiluun liittyvistä haasteista. Silloin ja jälkikäteen asiaa pohtiessa tuli mieleen, että ammattiurheilu on aika kovaa, ja raadollistakin touhua. Eipä tullut kysyttyä, mutta luulenpa että myös RD viettää aika paljon aikaansa tien päällä ja reissussa.

Aikaisemmin jo törmäsin muutamaan mielenkiintoiseen heppuun. Jollain liikuntakeskuksella piti majaansa suhteellisen paksuniskaista ja ruttukorvaista porukkaa. Suurin osa porukasta ei Suomea puhunut, mutta joitain tutun näköisiä kavereita siellä. Kiitettävän kokoiset raamit omannut Karam Ibrahim osoittatui myös keskitasoa paremmaksi painijaksi. Oli siellä joitain pienemmissäkin kekkereissä pärjänneitä junttakoneita, jotka sattuivat vielä puhumaan ihan suomeakin. Painijoiden touhuja seuratessa kävi ilmi, että samassa ladossa toimi painin ja judon valmennuskeskus. Jonkinlaista leiriä pitäneillä painijoilla oli puuhaa, mutta ajauduin erittäin mielenkiintoiseen keskusteluun valmennuskeskuksen judovalmentajan kanssa. Muutaman tunnin rupateltuamme, judokoutsi kertoi kuinka heillä homma toimii. Hyvinhän se tuntui toimivan. Ja oikein avulias kaveri kun oli, niin kertoi ihan konkreettisesti miten asioita hoidetaan ja järjestellään.

Manuelan treenit

Manuelan treenit

Kotikulmilla pyöriessä kävin paikallisella nyrkkeilysalilla. Siellä treenejä veti Manuela Bosco, joka nuorempana oli jaloistaan varsin ripeä. Siinä Manuelan touhuja seuratessa totesin, että ihan mukavasti tietotaitoa ja osaamista on reppuun jäänyt, vaikka kilparadat vaihtuivat teatterin näyttämöön jo jokin aika sitten. Manuela osoittatui myös todella mukavaksi henkilöksi, ja salilla vilistäneillä junioreillakin tuntui olevan hauskaa. Näyttelijättären kanssa keskustellessa kävi ilmi, että hänen isänsä Carmelo Bosco toimi myös nyrkkeilijöiden kanssa Italiassa. Muistelisin myös, että professori Carmelo Boscoa pidettiin varsinaisena guruna yleisurheilu- ja nopeusvalmennuksessa. Älylliset lahjat vaikuttivat periytyneen myös tyttärelle, sillä siinä määrin vakuuttavan harjoituksen Manuela veti hänelle oudossa ympäristössä.

Kesällä kävin tutustumassa Irlannin pääkaupunkiin, Dubliniin. Olen ruotinut reissua jo ihan riittävästi, mutta törmäsin loppuvuodesta Suomessa muutamaan Irlannissa tapaamaani herrasmieheen. Billy Walsh ja Zaur Antia olivat Suomessa jotain seminaaria pitämässä, joten näin tarjoutui taas mahdollisuus hakeutua itseään parempaan seuraan. Heidän juttujaan kuunnellessa tuli mieleen, että aika monet haasteet tuntuvat olevan varsin globaaleja. Nyrkkeilytouhut tuntuu Irlannissa olevan ihan hyvin hanskassa, mutta kansantalouttaan he eivät ilmeisesti oikein osaa hoitaa. Vaikka luulisi nyt viennin vetävän, kun maalla on tarjota maineikasta olutta ja viskiä sekä kovia nyrkkejä. Sen verran vientiä tuntuu kuitenkin olevan, että saivat kolme heppua suoraan Lontoon koneeseen ensi kesäksi.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=6A1X3l4D0Kc[/youtube]

Irlannin reissulla törmäsin muuten Majid Jeliliin, joka on kai jotenkin mukana Ruotsin nyrkkeilytouhuissa. Silloinkin saattoi todeta, että samoja haasteita riittää kansankodissa ja härmässä. Jossain yhteyksissä näin syksyn mittaan vielä Jeliliä ja muitakin ruotsalaisia. Mukavaa porukkaa, kun ovat niin aina silloin tällöin tulee seurattua myös heidän tekemisiään. Varmasti mieluisin uutinen länsinaapurille oli se, että he saivat suoraan jo yhden paikan ensi kesän isoihin kekkereihin. Bakun reissun lisäksi he ovat puuhastelleet muutenkin syksyn mittaan. Liekö käynyt aika pitkäksi, kun päivittivät lajianalyysiaan. Ja ilmeisesti ruotsalaisilla on myös kova hinku Rion rannoille, kun ovat jo hyvissä ajoin varaamassa lippuja ja tekemässä matkasuunnitelmiaan. Sattumalta sain vaihtaa myös muutaman sanan ruotsalaisen nilkkaanpotkijan kanssa, kun Jonathan Gromark istua nökötti samassa bussissa. Mukava kaveri ja tuntuu tykkäävän reissaamisesta.

Ettei menisi vain muiden kehumiseksi, niin hyvillä mielin lueskelin myös judon, painin ja taekwondon urheilijan polkuja. Joskushan harjoittelumäärät tuntuvat herättävän pientä ihmetystä. Judossa ovat hoksanneet eritellä urheilijan polussaan liikunnan ja lajiharjoittelun. Vaikka itsekin asiaa vähän niin ajattelin, että kokonaisharjoitusmäärät koostuvat liikunnan ja varsinaisen harjoittelun määrästä, niin mukava huomata, että joku muukin on asiaa hieman samoin ajatellut. Sitä olen kuitenkin hieman arvuutellut, että kuinka urheilijan polut sitten jalkautetaan kentälle, ja kuinka kenttä saadaan sitoutumaan niihin? No, kysyvä ei tieltä eksy, joten taidan kysäistä asiaa valmennuskeskuksen judokoutsilta.

Kun vuosi lähenee loppuaan, on yleensä tapana ollut jakaa risuja ja ruusuja. Koska risujen jakaminen ei ole positiivista, jätän ne jakamatta. Ja toisaalta taas ruusujen jakaminen miehille ei tunnu oikein luontevalta, vaikka se on täysin hyväksyttyä, jopa suotavaa nykyään. Ajattelin jakaa positiivisille ja päämäärätietoisille hepuille kultaiset lenkkarit ja taikarepun. Sen verran valikoiva olen, että jaan näitä tunnustuspalkintoja vain kehäkamppailulajien edustajille. Lenkkarit ja reppu lähtee Jarkko Jussilalle, Anton Kuivaselle, Mikko Tirroselle ja Juho Haapojalle. Joku tietysti ihmettelee, että miksi lenkkarit ja reppu? Selvennänpä hieman. Kaikki heput kiertävät paljon maailmaa ja ovat tien päällä. Kultaiset lenkkarit ovat oiva tunnustus taitetuista kilometreistä, ja voihan ne laittaa jalkaan hätätapauksessa, jos käyttökengistä ovat pohjat päässeet kulumaan puhki. Ja onhan reissumiehellä tietenkin oltava reppu. Ja tässä tapauksessa se on sellainen taikareppu, että sinne mahtuu rajattomat määrät asennetta ja ruisleipää. Olen enemmän tai vähemmän seuraillut näiden kehien kiertolaisten touhuja vuoden mittaan. Kaikista löytyy samoja, hienoja piirteitä. He viettävät paljon aikaa ulkomailla hakien uutta oppia. He eivät pelkää haasteita. He eivät asu aina viiden tähden hotelleissa. He eivät selittele, vaan teot puhuvat puolestaan. He heittävät itsensä peliin.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=iAkPbLqEH2U[/youtube]

Ei tässä nyt tämän kummempaa. Muutin tuossa loppuvuodesta, ja nyt toivon ettei tarvi ihan vähään aikaan muuttaa. Vaikka aluksi tuntui hyvältä idealta nukkua vain joka toinen päivä, niin pidemmän päälle se alkaa väsyttää. Tuskin tämä lopulliseksi osoitteeksi jää, mutta uutta muuttosavottaa en ihan heti aloita. Kiitokset kuitenkin muuttohommissa avustaneille.

Eiköhän vuosi 2011 ole tämän myötä käsitelty. Kiitos ja anteeksi.

Comments are closed.

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys