Blogin päivittely oli jäissä jokusen viikon. Tauko taisi olla kilpailukauden ja kesäloman jälkeistä superkompensaatiovaihetta. Välillä pitää olla hiljaa, ja ottaa happea. Että jaksaa taas möykätä nyt on kuitenkin taas syytä ryhtyä toimeen, etteivät tutut jää nyt ihan ulkokehälle. Ehkä olennaisin muutos on se, että siirryin töissä taas yövuoroon. Ratkaisu oli hyvä, ja vapaa-aikaa jää nyt vähän reilummin. Niin, älkää hyvät ihmiset soittako ainakaan ennen kymmentä aamulla. Nukun aina sen verran koiranunta, että herään puhelimeen. Ja sen jälkeen ei enää sitten uni tulekaan silmään.

Töiden ohella eniten on työllistänyt peruskuntokauden suunnittelu, sekä harjoitepankin täydentäminen ja päivittäminen. Oikeastaan molempien teemojen kanssa on tuhraantunut paljon aikaa, ja töitä vielä riittää reilusti. Pari viikkoa pänttäsin kirjoja, tutkin muistiinpanojani ja katselin videoita peruskuntokauden osalta. Sen enempää aikaansaannoksia purkamatta, päädyin 12 viikon peruskuntokauteen, sisältäen PKK1 ja PKK2 jaksot. Jaoin kokonaisuuden kolmeen neljän viikon jaksoon 3:1 jaksotuksella. Ensimmäistä kertaa laskeskelin harjoitustunteja, yksittäisen harjoituksen toistoja, harjoituskertoja jne. taskulaskimella. Mielenkiintoista oli, että osa alunperin suunnittelemistani harjoitteista olivat liian lyhyitä, tai kokonaistoistomäärät jäivät liian alhaisiksi. Laskeskelin myös vuoden kokonaisharjoitusmääriä, niiden osalta jotka ovat harjoitteluaan dokumentoineet luettavaan muotoon. Keihäänkärki on noin  550 vuosittaisen harjoitustunnin vauhdissa. Onko se muuten paljon vai vähän? Taitolajien viitekehyksessä todettakoon, että Joonas Kolkka käytti 15-vuotiaana 855 tuntia vuodessa aikaa lajiharjoitteluun. Kestävyyslajit ovat huono vertailukohta, mutta mainittakoon kuitenkin, että Jani Sievinen polski altaassa 15-vuotiaana 774 tuntia, ja 16-vuotiaana yli 1000 tuntia vuodessa.

Juhlan paikka

Harjoitepankin täydentäminen ja päivittäminen on myös yllättävän aikaa vievää puuhaa. Vaikka kauden aikaan tuli erilaista materiaalia kerättyä, niin niiden siirtäminen toimivan käytännön tasolle vie aikaa. Tässä hommassa on ihan hyvä puoli, että meikäläisessä on kai jonkun sortin keräilijän vikaa, ja haalin kaikkea rojua ja materiaalia. Sen materiaalin työstäminen sopivaksi vie aikaa. Ja työ on melkein pakko tehdä kesällä. Kilpailukaudella, ja etenkin sen loppupuoliskolla on usein pää niin jumissa, ettei ymmärrä juuri mitään lukemaansa. Hyvä jos kotiin osaa, ja nimensä muistaa. Harjoitteiden osalta olen tähyillyt yleisurheilun ja jalkapallon suuntaan. Lajiharjoittelun osaltakin on tullut muutama idea mieleen, mutta tässä vaiheessa kesää ei ole vielä aiheellista siirtyä niihin.

Menestystä voi tulla kilpailukauden ulkopuolellakin. Muuan aikanaan salilla hyvin viihtynyt poika sai valkolakin. Hieno saavutus, johon vaaditaan useamman vuoden panostus, vaikka kaikki eivät välttämättä asiaa näin näekään. Toki mitalit ja mestaruudet ovat hienoja, mutta elämässä menestyminen on kuitenkin loppujen lopuksi se merkittävämpi asia. No, juhlat olivat hienot ja miehet komeita. Juhlien jatkoilla oli kai irroteltu huolella. Itse skippasin jatkot, kun ne taitaa olla jo nuorempien sonnien heiniä.

Yövuoroon siirtymisen ja kilpailukauden päättymisen johdosta olen voinut palata mieluisan harrastukseni pariin. Eli aika paljon tulee taas luettua. Luen kirjoja aivan laidasta laitaan. Valmennukseen liittyvää kirjallisuutta tulee tietysti luettua jonkin verran, mutta ei niitä yöllä viitsi töiden jälkeen ruveta lukemaan. Tykkään kuitenkin lukea “roskaa” ja asiaa. Tällä hetkellä kesken taitaa olla neljä eri kirjaa. Yöpöydällä on valmiina Dostojevskin “Rikos ja rangaistus”, TUL:n nyrkkeilyn historia, Pertti Ukkolan “Elämäni molskilla”, Tero Laaksosen “Suomalaiset kamppailulajien tekijät” ja jotain Juha Vuorisen tuotoksia. Maininnan arvoinen on Seppo Lampelan esikoisteos “Hullu klovni - pieni tarina pahuudesta”, jonka sain juuri luettua. Kirja on varsin mielenkiintoinen ja provosoiva. Jos on tutustunut Lampelan musiikilliseen tuotantoon, niin kirjaan on helppo hypätä mukaan. Itse tykkäsin kirjasta, ja minusta se oli myös hauska. En tosin tiedä onko miten tervettä pitää kirjaa hauskana, mutta itse naureskelin moneen kertaa sitä lukiessani. Myös kirjan nimi on mielestäni hieno. Ja vertauskuvainnollisuudesta pitävänä jo termi “Hullu klovi” on hyvä. Joskus tulee mieleen, että Suomessa valmentaja on usein Hullu Klovni.

Sormi suussa ja suunta hukassa

Joku aika sitten vastaan tuli vanha kuva, jossa otan ensiaskeleita urheilun saralla. Taisin joskus jossain blogin päivityksessä luvatakin esitellä kuvaa. Joka tapauksessa, pikkupoikana tuli suunnistettua kilpaa. En muista tarkkaan, minkä ikäisenä aloitin, mutta veikkaan olleeni 7-vuotias. Muistaakseni suunnistin ala-asteen ajan. Tosin ainakin viimeisenä vuonna motiivi oli lähinnä se, että tiesin saavani liikunnasta kympin, kunhan vain jatkoin harrastukseni parissa. Useinhan puhutaan, että urheilu opettaa elämää varten. Ja vertauskuvista pitävänä on helppo piirrellä yhteneväisyyksiä suunnistuksen ja oikeankin elämän välille. Etenkin nuorena sitä vasta opettelee suunnistuksen saloja, ja sitten vähän myöhemmin sitä saakin suunnistaa oikeassa elämässä. Suunnat voi olla hukassa, ja osa putoaa kokonaan kartalta. Itse muistan kerran juosseeni kilpailuissa kartalta ulos. Olin varmaan 10-vuotias, mutta onneksi kilpailut olivat kotipitäjässä. Muistaakseni ajattelin vähän oikaista jonkun sähkölinjan mukaan. Jossain vaiheessa sitten älysin, etten enää ole kartalla. Hetken aikaa tuumailin ja lähdin lampsimaan, ja tulinkin johonkin tielle. Arvioin mihin suuntaan pitäisi lähteä, että pääsisin vielä isommalle tielle. Kävelin sitten aikani tietä, ja jossain vaiheessa tuli porukkaa vastaan, ja jotka olivat lähteneet etsimään sitä viimeistä etanaa.  No, sellaista se välillä on. Suunnistaessa voi kuitenkin joskus pudota kartalta. Myös peesaaminen saattaa joskus kopsahtaa omaan nilkkaan. Ei välttämättä kannata luottaa siihen, että toinen tietää nopeimman reitin. Mielenkiintoista onkin, että mitä nopeammin etenet, sitä enemmän kasvaa myös riski virheisiin tai eksymiseen. Eikä lyhin reitti aina olekaan se nopein. Siinä sitä onkin fundeeraamista