Origo-lähtöpiste

Olen elämässäni tällä hetkellä monessa eri lähtöpisteessä, origossa. Firma jonka nimi on Liikunta Origo on alussa ja valmentautuminen seuraaviin MM-kisoihin on myös alussa…vaikka vuosiahan tässä on treenattu.

Valmentautuminen Portugalin Shukokai karaten MM-kilpailuihin tärähti viime viikonloppuna käyntiin virallisten maajoukkuevalmennustenkin puolelta. Viime Lauantaina sensei Pursiainen valmensi suomenniemellä harjoitukset junioreiden maajoukkueelle ja myös aikuisten ja veteraaninen maajoukkue porukoille. Itse ahkerana poikana osallistuin tietysti molempiin treeneihin, ensimmäisiin tosin vain kevyesti apuvalmennellen ja hieman nuorempiani kiusaten. Samalla tarjoutui myös hyvä mahdollisuus tarkkailla maajoukkueemme tasoa.

Junioreiden maajoukkueella näyttää omasta mielestäni olevan asiat hyvin uunissa. Joukossa on niin monta junnua jotka ovat kiertäneet kisoja jo useamman vuoden että junioreiden maajoukkueen runko on erittäin vahvalla pohjalla. Uusia tulokkaitakin tietysti on ja oman arvioni mukaan heidän tasonsa on korkeammalla kuin mitä yleensä aikaisemmin maajoukkueeseen pyrkivien junioreiden taso on ollut. Näyttää siltä että seurojen valmennus on pysynyt maajoukkue valmennuksen tahdissa ja näin ollen kynnys maajoukkueeseen pääsemiseksi ei ole noussut liian korkeaksi.

Veteraanien tai kuten itse kutsun “legenda osaston” tilanne on sama vanha. Perustekniikan taso korreloi aivan suoraan veteraanien mitali tilastoon. Kun ikä taittaa suurimman vauhdin kropasta jää jäljelle tekninen osaaminen ja sillä teknisellä osaamisella ratkaistaan mitallit meidän veteraanien hyväksi. Ja tietysti siitäkään ei ole mitään haittaa että veteraanimme ovat/veteraaneiksi) hyvässä fyysisessä kunnossa(vaikka juuri treenien jälkeen eivät siltä näytäkään).

Aikuisten puolella naisten maajoukkue elää kasvun aikaa kun juniorisarjoissa menestyneet tytöt alkavat kolkuttelemaan aikuisten sarjojen ikärajoja. Lupaavia tapauksia tulevaisuuden mitali rähinöihin on nyt jo useampia. Miesten puolella tilanne on sitten taas päinvastainen. Uutta verta miesten maajoukkueeseen saadaan odotella vielä ainakin pari vuotta. Ongelmaa tästä ei sinällään aiheudu koska miesten maajoukkueeseen tekee paluumuuttoa useampikin taistelija.

Kokonaisuudessaan ei voi kuin olla tyytyväinen tilanteeseen, kunhan nuoret jaksavat treenata niin aikuisten maajoukkueessa riittää erittäin päteviä karatekoita vielä tulevaisuudessakin.

Koska viime viikonloppuna päästiin hyvään vauhtiin ei menoa kannata tietenkään katkaista. Siispä alkaen tänään Suomen Shukokai karatekat kokoontuva viikonlopuksi Lappeenrantaan leireilemään ja kilpailemaan.
Luvassa on siis iso leiri ja Kimura Cup kilpailut.
Kimura Cupissa kilpaillaan kata- ja ottelusarjoissa ja homman tekee mielenkiintoiseksi(eli hauskaksi) se että ottelut käydään avoimessa painoluokassa.

Kilpailut otan osana harjoittelua joka on itselleni viikonlopun tärkein asia. Koti-leirit ovat aina hienoja tilaisuuksia ja tämän viikonlopun kruunaa vielä Namikan kotipeli sekä UFC 109 (sekä tietysti sushi illallinen kisojen jälkeen lauantaina).

Tänään saatiin leiri käyntiin ja täyty sanoa että erittäin hyvää asiaa. Jo näistä yksistä treeneistä poimin esimerkiksi muutaman asian jotka pitää ajaa sisään ennen MM-kisoja.

Kun saan leirin ja kilpailut touhuiltua siirryn vielä Lappeenrannan urheilutalolle seuraamaan miten Namika kohtaa Forssan.

Ja kaikesta tästä selvittyäni meinasin sitten rentoutua ja katsastaa uusimman UFC:n. Illassa on luvassa mielenkiintoisia otteluita, itse odotan suurella innolla Rolles Gracien otteita kun hän debytoi UFC:n häkissä.
Tapasin Rollesin kun hän oli viime vuonna Martin Rooneyn kanssa Suomessa kouluttamassa Suomen Valmentajien koulutus tilaisuudessa. Kyseessä on lempeä jättiläinen joka omaan silmääni vaikutti myös melkoisen tekniseltä jujutsukalta(mikä ei sinällään ole yllätys). UFC debyytissään Rolles tuskin kärsii suuria ongelmia, vahva jujutsu pohja, Martin Rooneyn fyysinen valmennus ja Greg Jackson leiritykset kertovat ainakin että perusasiat ovat kunnossa. Tiedusteluihini koskien tulevaa otteluaan sain vain kommentin että valmistautuminen on mennyt hyvin…
Uskon että Rolles tuo hieman uutta elämää UFC:n raskaaseen sarjaan vaikka ei varmasti vielä ihan huippuja uhkaakaan.

Hyvää viikonloppua
-Atte

Comments are closed.

www.everlast.fi