Nuoret leijonat
Viikko on paketissa. Pitkälti nekkauksen merkeissä mentiin. Tänään pidettiin vielä vähän palaveria, ja sen jälkeen huiskittiin. Kahdenkeskiset juttutuokiot kilpailijoiden kanssa toivat uutta tietoa, varmaan puolin ja toisin. Vaikka tällä viikolla tuli touhuttua osan kanssa kuutena päivänä, niin omat aikataulut ovat sen verran kiireiset, että kanssakäymistä nyrkkeilijöiden kanssa ei kerry tarpeeksi. Palaveria valmistellessani kävin läpi harjoituspäiväkirjat, ja yllätyin positiivisesti. Kaikista löytyi omia ajatuksia ja analyysia harjoittelusta ja otteluista. Aloin myös merkitä muistiin urheilijoiden harjoittelun toteutuneita viikkotuntimääriä, jotta seuraavaa olympiadia varten on sitten jo taustatietoa valmiina
Päivän treenissä alkuun otettiin pikavoimaharjoite tai tehtävävarjoa, riippuen kunkin muun viikon harjoittelusta. Pääosa oli perinteiseen tapaan 8*3 tekniikkaa ja tehtävää. Tällä kertaa hyppäsin itsekin areenalle, ja koetin uskotella itselleni olevani vielä nuori ja salskea urosleijona. Ensimmäinen erä meni totutellessa taas touhuun, ja silmien räpsyminenkin loppui. Olin siis hanskat kädessä kehässä toisen kerran vuoden sisään. Homma sujui oikein hyvin, kunhan en vain nostanut tempoa liiaksi. Neuvoin vähän huiskimisen lomassa, mutta enemmän analysoin ja tarkkailin omaa toimintaa. Touhun helppous yllätti, ja se että tein tehtäväsparreissa sellaisia juttuja, mitä ei ole koskaan tullut tehtyä. Olan kanssa touhutessa huomasin huvittuneena, että molemmilla oli varsin samankaltaisia maneereita ja pitkälti sama rytmi. Treenin jälkeen asiaa tuumailtua tulin siihen johtopäätökseen, että itse olen oppinut eniten nyrkkeilystä viime vuosina Olavilta. Varsin yllättävää. Tosin vapaammassa tehtäväsparrissa Olan tekemisen helppous oli toista maata, vaikka miten koitin kimmerrellä yhtä helposti. Ola vei kerran aika hyvin kahville, mutta sain itsekin kerran vietyä ainakin puoliksi.
Tällä viikolla on tullut ajateltua nyrkkeilyn varsinaista olemusta niin maan perusteellisesti ja tasaseen. Voidaan sanoa, että nyrkkeily on nopeuskestävyyslaji, jota taito hallitsee. Tai että se on fyysistä shakkia tai peliä. Onhan se toki kaikkea tuota edellä mainittua. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin siitä, että kuka on kukkulan kuningas. Kaikki palaa lopulta miehisyyteen, ja siihen että kuka joutuu alistumaan. Nyrkkeily aloitetaan yleensä lapsena. Kun pojat kasvavat miehiksi, ei nyrkkeily enää olekaan pelkkä harrastus. Se muuttuu osaksi ajatonta miehisyysriittiä ja viettiä taistella paikastaan laumassa. Eihän nyrkkeilyssä välttämättä mitään järkeä ole, mutta ihmisiä ohjaavat ikiaikaiset vietit, jotka usein voittavat järjen äänen.
Voitto ja tappio ovat totaalisia, etenkin ammattinyrkkeilyssä. Vaikka säännöt ovat vuosien saatossa pehmentyneet, on otteluiden perimmäinen tarkoitus pysynyt samana. Ratkaista kahden miehen välinen paremmuus tiettyjen sääntöjen puitteissa. Edellisen vuosisadan alkupuolella ottelut saattoivat kestää 20 tai 30 erää, ja yleensä päättyivät kun toinen ei enää kyennyt tai halunnut jatkaa ottelua. Toisen oli alistuttava.
Jack Dempsey vs. Jesse Willard
A man’s gotta do what man’s gotta do. Yksinkertaista. Nyrkkeilyn nykyhistorian läpi on otettu miehestä mittaa. Myös muut arvot ovat nousseet taistelemisen arvoisiksi. Miehisyyden kyseenalaistaminen on miehille lienee pahinta myrkkyä, mitä hänelle voidaan juottaa. Toinen hyvä tapa luoda hurmoshenkeä on nolata mies yhteisönsä silmissä, tai kyseenalaistaa tämän edustama maa tai aate. Vaikka viihteellisyys nyrkkeilyssä tuottaa rahaa, ja on tavallaan yksi sen elinehdoista. En silti pysty hyväksymään Alin tapaa nolata Frazier kutsumalla tätä Setä Tuomoksi tai gorillaksi. Muistaakseni Frazier joskus sanoi, että hän itse ymmärtää sen tavallaan kuuluneen pelin henkeen, mutta häntä harmitti, kun hänen pojalleen kerrottiin koulussa, että hänen isänsä on gorilla. Etenkin kun ajat olivat hieman toiset 1960 ja 1970 luvun Amerikassa. Puerto Ricon ja Meksikon välillä on vallinnut lämmin viha-rakkaus suhde. Varmaankin asiassa on jotain samaa, kuin Suomen ja Ruotsin välisessä vastakkainasettelussa.
En tiedä onko asiaa tutkittu, mutta olen aika varma että hormonitoiminta vaikuttaa paljon otteisiin kehässä. Yleisesti ottaen kai miehen testosteronitasot kääntyvät verkkaiseen laskuun 27-28 vuoden iässä. Maalaisjärjellä ajatellen voisi kuvitella, että ottelun kovin kiima hiipuu pois. Tässä iässä myös yleensä on jo saavutettu jonkinlainen asema, eikä miehisen kyvykkyytensä todistelulla ole enää niin suurta roolia. Kun kovin kiihko ja näyttämisen halu on laantunut, niin yleensä mukaan on tarttunut kokemusta ja taitoja luovia eri tilanteissa. Varsin tuttu asetelma otteluun lähdettäessä on se, että mestari on vanha ja kokenut leijona, jota nuori ja elinvoimainen uros yrittää syöstä valtaistuimeltaan.
Uskoisin myös perheen perustamisella olevan vaikutusta otteluun. Muistelen lukeneeni, että kun jälkeläisiä tulee, niin elimistö alkaa erittää jotain hormonia, joka vähän hillitsee menohaluja. Ja taas maalaisjärjellä ajatellen jälkeläisten saaminen ei voi olla vaikuttamatta aggressiivisuuteen. Jos ja kun ihmisen perimmäinen tarkoitus on jatkaa sukuaan, niin voisi myös olettaa että tämän päämäärän saavutettuaan tarve soidinmenoihin liittyvään sapelinkalisteluun laimenee.
Kovaa touhua. Voin toki olla myös väärässä, mutta varmasti jotain yllä kuvatun kaltaista nyrkkeilystä löytyy. Blogi on hyvä päättää muutamaan lainaukseen, joita nyrkkeilyn parissa touhunneet ovat päästäneet suustaan.
“Boxing is the magic of men in combat, the magic of will, and skill, and pain, and the risking of everything so you can respect yourself for the rest of your life”
F.X Toole , introduction, Million Dollar Baby
“When I fight someone, I want break his will. I want to take his manhood. I want rip out his heart and show it to him”
Mike Tyson
“Boxing is celebration of manhood. It’s about boys becoming men and men supporting boys”
David B. Smith
Viimeksi lainattu on muuten australialainen pappi, joka toimii nyrkkeilyn parissa valmentaen nuori poikia.

