Liikuntaa ja elämyksiä

Perjantaista sunnuntaihin tuli pyörittyä Pajulahdessa ja opeteltua urheiluvalmennusta. Tiivistettynä voisi sanoa, että urheiluvalmennus on varsin haasteellista. Jos tykkää haasteista ja työnteosta, niin suosittelen valmentajaksi ryhtymistä. Jos puolestaan tavoittelee taloudellista hyötyä ja menestystä, niin kannattaa ehkä valita jokin toinen ala.

Kolmen päivän aikana käytiin läpi fyysisiä ominaisuuksia, kuormitusta&palautumista ja valmentajan eettistä vastuuta. Paketin purkaminen aloitettiin käymällä läpi kestävyyden määrittelyä, harjoittamista ja testaamista. Mitään uutta ja ihmeellistä ei esille tullut. Kuitenkin käsitteiden ja termien läpikäynti ja konkreettiset esimerkit vähän “avasivat” hommaa lisää. Iltapuhde päättyi epäsuoraan maksimaalisen hapenottokyvyn testiin, jossa samalla määriteltiin aerobinen, anaerobinen kynnys ja pari muuta juttua. Samalla käytiin läpi myös kamppailulajien kriteerit maksimaalisen hapenottokyvyn suhteen. Tämä oli varsin “avartava juttu”, mutta riemunkiljahdukset olivat aika vähissä, kun kaikille alkoi selvitä vaatimukset ja vallalla oleva nykyinen taso. Varsin yllättävää oli myös sykkeen ja sykerajojen väliset yksilölliset erot.

Nuoret vakavat miehet parin vuoden takaa :)

Nuoret vakavat miehet parin vuoden takaa :)

Lauantaina käytiin aamulenkillä, sekä paneuduttiin nopeuteen ja voimaan. Nopeuden osalta tuli uusia juttuja, joita ei ole oikeastaan edes osannut ajatella. Käytännön harjoituksessa tuli esille myös hyviä työkaluja nopeuden kehittämiseen. Voimaa käytiin läpi, ja siinä oli ehkä eniten uutta asiaa. Eniten jäin ihmettelemään ulkoisesti kehitettävää hormonitoimintaa. Siitä on ilmeisesti hurjasti hyötyä, mutta opastus harjoittelun tältä osa-alueelta puuttui kokonaan? :)
Kuormituksen ja palautumisen luento ja käytännön harjoitus olivat myös erittäin antoisia. Iltapuhteena oli parivoimaharjoittelu painijan johdolla. Paljon uusia liikkeitä, vähän voimaa, puutteellinen suoritustekniikka ja hengityksen unohtuminen teki jumpasta raskaan. Onneksi parina oli alipainoinen pygmi, niin selvisin harjoituksesta hengissä. Positiivinen yllätys oli harjoituksen vetäjän koostama kirjallinen yhteenveto harjoituksesta. Jos nyrkkeily ei ihan kaikille sovi, niin ei painikaan taida olla täysjärkisen hommaa.

Sunnuntaina oli ADT luento. Testaustoiminnan ja sen toteutuksen läpikäynti oli hyödyllistä tietoa. Testauspoolin “valioryhmän” osalta meininki on aika tiukkaa. Luennon lopuksi kaikki saivat kultaiset nauhat ja hyvän mielen.  Lounaan jälkeen oli luento valmentajan eettisestä vastuusta. Hyvä aihe, mutta kyseessä oli lähinnä itsepuolustuslajien opettajan/valmentajan eettinen vastuu. Toki luennolla käytiin läpi myös itsepuolustuksen ja kamppailu-urheilun välisiä eroja. Nuorempana, siis todella paljon nuorempana tuli harrastettua “itsepuolustuslajia”. Paljon on menneet asiat eteenpäin.

Viikonlopun anti oli rikas ja monimuotoinen. Opin sen, että Pajulahti on liikuntakeidas, eikä urheiluopisto. Opin myös sen, että Pajulahdessa on monimuotoista ja vilkasta toimintaa. Tosin vähemmän (huippu)urheilun ehdoilla, mutta toimintaa kuitenkin. Sekin tuli selväksi, että haasteellisuus urheiluvalmennuksessa lisääntyy, mitä enemmän siihen tutustuu. Ja jos tykkää siitä porilaisten marssista, niin kannattaa opetella tykkäämään myös toisista värssyistä. Ja vaikka joudun retken antia kuvailemaan osin sarkastisesti, niin positiivisiakin kokemuksia kertyi. Sain positiivista palautetta, samassa veneessä rimpuilee muitakin, kamppailulajien yhteistoiminta koulutuksen saralla ja tietysti tiedonjano yltyi entisestään.  Ei muuta kun selkä kyyryssä kohti uusia tappioita.

2 comments to Liikuntaa ja elämyksiä

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys