Hop!

Syksy tuli, ja syksyn myötä myös jengi alko palailemaan salille kesän laiskottelun jälkeen. Omalta osalta syyskausi alkoi onneksi sillä että joku muu veti jumpat, nimittäin Ernesto Hoost. Kävimme nimittäin taistelutoverini Jimmyn kanssa Porissa jumppaamassa Erkan tahtiin Potkunyrkkeilyliiton kesäleirillä Elokuun lopussa. Treenasimme vain yhden päivän verran mutta mukaan jäi muutama kiva tekniikka-ja treenijuttu. Ekassa sessiossa käytiin läpi perustekniikkaa, comboja ja counttereita. Toka sessio oli enempi otteluunvalmistavaa jumppaa, mm tehtäväsparria ja comboja joita vedettiin merkistä kesken nyrkkeilysparrin.

Erneston osalta todettakoon, että mies on aika iso..tai ainakin meikäläisen kynäniskä näyttää suht kuppaselta Hoostin vierellä. Mutta ei haittaa, Erkan tasapaino on melkosen heikko ja sitä mies itsekin “kehui” ja ihmetteli miten on voinut ikinä voittaa yhtään ottelua, koska etureittä venyteltäessä ei mies tahtonut pysyä yhdellä jalalla pystyssä :)

Peruskurssi alkoi

Eilen maanantaina alkoi MMA Rauma peruskurssi 2/2009. Ennakkkoon saimme noin 25 ilmottautumista, mutta iloksemme  todistimme 42:en pään olleen ekoissa treeneissä. No tila on vähän kortilla mutta niin kuin perinteeseen kuuluu, niin todnäk kuukauden kuluttua (valitettavasti) tuosta määrästä on varmaankin viidesosa lähtenyt. Mutta toivottavasti jengi sai kipinän ja jaksaa vetää koko kurssin läpi ja saapua myös jatkoryhmän mukaan myöhemmin.

Syksyn jatkoa…

..ja joulua odotellessa käykää vaikka täällä: http://www.teamhella.net/

-patu

Comments are closed.

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys