Kansainvälinen leiri Dublinissa.

Viime torstain ja perjantain (23.-24.7.) välisenä yönä nukuin reilut 3 tuntia, koska klo 3 yöllä Osmo (Laine) tuli hakemaan minut kotoa. Teimme lähtöä Dubliniin. Matka oli suhteellisen rasittava, mutta ei mikään älytön; matka bussilla Helsinkiin ja pari lentoa – Tukholman kautta Dubliniin.

Jo lentokoneessa näimme muutaman hurrin, joten jo siinä vaiheessa tiesimme, että leirillä on monta maata. Päästyämme hotelliin (eli yliopiston kampus-alueelle) kävimme heti lepämään. Valmentajaduomme onneksi päätti, että sinä päivänä ei tarvitse harjoitella – tosin me silti kävimme illalla vähän jumpaamassa. Irkut ja englesmannit reenasivat perjantainakin.

Perjantai-iltana saimme tietää, että heti seuraava päivänä on sparrit. Muutenkin leirin ohjelma oli erittäin sparripainotteista eli joka toisena päivänä lyödään kovaa päähän ja muuten reenataan, kuten itse haluaa.

Ensimmäisissä sparreissa kaikki maat ottivat vähän siihen tyyliin, että “katsotaan minkälaista porukkaa meilla on täällä seurana”.  Toisissa sparreissa oli jo enemmän latausta jne. Muut reenit kaikki hoitivat keskenään.

Porukka täällä on aika kovatoasoista: on maailmanmestareita ja Mm-2:sia ja vaikka ketä. Päähän lyötiin sparreissa todella ahkerasti. Onneksi käytössä olivat 16 oz:n hanskat, joten ketään ei lyöty pihalle. Pelin henki sparreissa oli helvetin kovaa, mutta silti reilua. Muuten irlantilaiset, englantilaiset ja teitysti ruotsalaiset ovat todella mukaavaa sakkia… varsinkin valmentajat. Uzbekit ovat asia erikseen.

Juttelin irkkujen kakkosmiesten maajoukkueen valmentajan, noin 70-vuotiaan papan, kanssa toissapäivänä, joka on todella mukava heppu, vaikka puhuukin vaikeata irkkumurretta. Hän kertoi, että pojat ovat kasassa JOKA viikko ma-to ja lähtevät sitten kotiin. Eli homma on vähän erilaista, kuin meillä. Vastaavasti Osmo jutteli tänään englantilaisen 64:n  ykkösmiehen, Bradley Saundersin, kanssa ja tämä kertoili, että heillä on sama periaate.

Kyseinen pappa on muuten todella mukava. Voi olla, että hän puhui sivu suunsa, kun kertoi minulle, että Irlannin ylpydellä – Kenneth Eaganilla, voitettuaan Olympialaisissa hopeata, karkasi vähän mopo käsistä. Viina ja naiset vei… Samalla hän heitti vähän rasististakin läppää, kun aloimme väitellä, kuka on kehässä. Väitin, että se on Atoev, mutta se ei ollutkaan. Sitten hän alkoi nauraa ja sanoi minulle: “They look all the same.”

Tiistaina olin fyysisesti todella hajalla. Selkä oli mennyt todelle jumiin. Onneksi englantilaisten lääkäri antoi minulle kipulääkkeitä ja relaksantteja, jotka ovat auttaneet minua todella hyvin. Kun Osku kysyi, että mitä me olemme velkaa, lääräri vain heilautti kättä ja hymyili: “Nothing.”

Huomenna alkaa leirin päättävä Round Robin -turnaus, jossa kaikki ottelevat enemmän kuin yhden kerran, vaikka häviävätkin heti ensimmäisen ottelun, mikä on todella hieno periaate. Lista on muuttunut vaikka kuinka monta kertaa. Esim. minun piti otella huomenna paikallista Sutcliffiä vastaan, joka muuten on 64:n mies, (ja muutekin olen sparrannut enemmän 64:n meisten kanssa, koska nähtävästi irkut eivät tienneet, että minulla on sarja vaihtunut.  Tosin ei se harmita, koska 64:n taso on täällä kovempi kuin 69:n.), mutta sitten Osku kävi selvittämässä asiaa… ja tänään saimmekin tietää, että minä, joka piti ottaa ainoana Suomen edustajana perjantaina, ei saakkaan ottelua, mutta muut pojat saivat.

Pe:n ohjelma:

Eemeli – Kenneth Eagan (OK-2)

Matti – IRL

Vielä yksi mielenkiintoinen ottelu huomenna:

Babacar Kamara – Kennedy Katende

Ottelun häviäjä menee Mm-kisoissa -91:een ja voittaja -81:een.

La:n ohjelma:

Minä – Mahmudov (junoireiden Mm-2)

Matti – UZB(sotilaiden maailmanmestari)

Eemeli – SWE

Su:n ohjelmaa ei ole vielä päätetty.

Muu aika on kulunut täällä leppoisasti valmentajia kiusatessa, kirjoja lukiessa, shoppailessa keskustassa (täällä on alennusesonki päällä) ja puhuessa paskaa – unohtamatta addiktoivaa dataamista. Yhtenä vapaa-aamuna lähdimme kaupunkiin vähän ostoksille ja minä eksyin porukasta (pojat tosin väittävät, että puhun paskaa). Kävelin itsekseni kaupungilla ja olin jossain toisessa laidassa Dublinia pari osotoskassia mukanani. Kävelin jotain hämärää katua pitkin ja siinä oli yksi mieshenkilö purkaamassa kuorma-autoa. Lähestyin häntä sanoilla: “Excuse me, could you give me piece of advice? I’m a bit lost…” Hän vastasi niin monimutkaisesti kuin vastata voi: “I might be able to do so, yes…”

Toinen hauska oli kun juoksimme lenkkiä porukalla, joku äijä huusi autosta meille: “Lads… guickin it up… for fuck’s sake.”

Ei kai muuta. Palatkaamme astiaan.

Comments are closed.

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys