The past, the present, the future

Menneitä juttuja

Kamppailulajeihin ensikosketus tuli tietysti ninja-leffoista ja muusta vastaavasta kamasta mistä 80-luvulla ei todellakaan ollut pulaa. Mikään ei näyttänyt prameammalta kuin Chuck Norrisin hyppypotku auton tuulilasin läpi pahiksen nekkuun. Tai niin ikään Norrisin, yksinäisen suden taistelu, mitäs muuta kuin pahaa vastaan. Tai kun “No retreat, no surrender”-pätkässä kaveri sparraa ja treenaa Bruce Leen haamun kanssa ja lopussa kamppailee Ivan Dragolta muistuttavan bad ass:n kanssa  – jota muuten esitti Van Damme.

Ekalle (Raumalaisen Kaiganin) karaten peruskurssille tulikin sitten talsittua joskus vuonna -86, mutta tuo treenaaminen lopppui keltaiseen vyöhön. Syy oli varmaanki se, että sitä hyppypotkua mitä olin tullut oppimaan, ei sitten vielä opetettukaan ekan puolen vuoden aikana, joten homma sai jäädä. Jatkoin vanhoilla urheilukuvioilla johon kuului mm. hiihto, jalkapallo, jääkiekko, pesäpallo ja kaikki muukin mitä nyt vähänkin voi ihminen nassikkana harrastaa. Olinhan kuitenkin polvenkorkuiseesta naskalista saakka saanut harrastaa ja kokeilla tätieni ja setieni ohjeistamana jos jonkinlaista urheilua – kiitos siitä heille.

Välivuosia siis kertyi muutamia kunnes palasin karaten pariin jälleen vuonna 1993 Rauman Judoseura Samurain salille ja nyt motivaatio tuon hyppypotkun oppimisen sijasta oli vaihtunut kilpailemiseen. Kävinkin muutamia kisoja läpi suht ok-menestyksellä ja sain paikan ns. Ryhmä 2000:ssa. Tämä oli Karateliiton valmennusryhmä jota leiritettiin muutaman kerran vuodessa ja itse käväisin ainakin Pajulahdessa ja Varalassa leireilemässä. Karate-ínnostukseni kesti tällä kertaa noin nelisen  vuotta, jääden lopullisesti vuonna 1997 lähinnä sparrikaverien puutteen vuoksi. Oma kiinnostus kun oli lähinnä kilpailupuolella, kun taas treenit olivat enemmänkin painottuneet perinteisemmän puolelle. Tulossa oli siis välivuosia kamppailusta jälleen.

Paniikkihäiriö ja MMA

Sitten warpataan vuoteen 2005 joka ei ollut ihan niitä parhaimpia meikäläisen elämässä. Ihmisuhdekoukerot ja ero söivät miestä rotan lailla ja tilanne meni stressin ja masiksen kautta aina paniikkihäiriöön asti.

Oireethan olivat nyt jälkikäteen ajateltuna varsin selkeät:
Huimausta, univaikeuksia, näköaistikaan ei tuntunut olevan kohdillaan ja tasapainokin tuntui joskus olevan hakusessa ja varsinkin kaupan jonoissa oli hankalaa. Ramppasin siis lääkäreillä vähän väliä – korvalääkärillä ja välillä silmälääkärillä ja tottakai ihan työterveydenhuollossa. Hommaan tuli selko vasta kun mutsin määräyksestä marssin yksityiselle lekurille jossa diagnoosiksi sain paniikkihäiriön aka sosiaalisten tilanteiden pelon. Määrättiin lääkkeet (serotoniinin takaisinoton estäjät) joita aloin popsia välittömästi ja kuukauden sairasloma kaupan päälle. No lääkitys alkoi toimia muutamassa viikossa ja oli aika alkaa ottamaan elämää takaisin omiin nimiin. Kaupassa käynnit aloitin varovasti muutaman ostoksen seteissä ja vähän ajan kuluttua olinkin jotenkuten kyvykäs menemään jopa markettiin.

Tässä vaiheessa sitten viimeistään kypsyi ajatus palata jälleen kerran kamppailun maailmaan ja vuoden 2006 alussa astuin ensimmäisen kerran MMA Rauman treeneihin. Pääsin kesken peruskurssin mukaan soitettuani jollekin Heikille (Tiilikka) ja kysyttyäni asiasta. Muistan odotelleeni treenin alkamista molskilla ja tarkkailtuani vieraita tyyppejä silmä kovana ja hermostuneena ajatellen hiljaa mielessäni: “alotetaan nyt saatana jo”, koska paniikkihäiriöisenä ei ole kiva toljotella. Ja joskus vastaavassa tilanteessa tekee pikkasen mieli poistua takavasemmalle sydämen tykyttäessä kahtasataa hyperventilaation kolkuttaessa samalla keuhkojen porteilla. No ekat treenit meni ihan kivasti ja olin tyytyväinen että olin saanut itseni liikkeelle ja näin raumalainen vapaaotteluseura oli saanut uuden harrastajan.

Alusta asti olin päättänyt että nyt laitetaan sitten Pakkasen poika kondikseen niin henkisesti kuin fyysisestikin ja samalla päätin harjoitella niin, että olisin joku päivä valmis nousemaan kehään. Tämä tapahtuikin sitten vuoden 2006 syksyllä liiton leirillä Kauhajoella. Seuraavana vuonna kävin kokeilemassa lukkopainikisoissa Tampereella ja saman vuoden -07 syksyllä MMA Bashissa GB Gymillä. Kehään nouseminen ei ihan niin helppoa itselleni ole vieläkään ja ottelujännitys on välillä sietämätön. En tiedä johtuuko sairaudesta vai mistä, sillä mielestäni en ole kilpailutilanteessa aikaisemmin näin jännittänyt. Nyt on kuusi matsia alla ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että jonkunlainen rutiini alkaa löytyä ennen ottelua. Tosin vieraat paikat ja iso joukko ihmisiä saavat itseni joskus hermostuneeksi ilman otteluakin.

Tulevaisuus

Tulevaisuudessa näen itseni 100% varmuudella vapaaottelun parissa. Saan niin paljon mielihyvää harjoittelusta, valmentamisesta ja stressaavuudesta huolimatta myös kilpailutilanteesta. Erityisesti hyvän mielen saan, jos voin antaa toisille valmentajana/ohjaajana apua, vinkkejä ja niiden mukana elämyksiä. Vapaaottelun parista olen löytänyt myös muutaman todella tärkeän ihmisen joista on tullut minulle ystaviä, joiden kanssa olen saanut jakaa niin paskat fiilikset kuin järjettömän hauskat hetket ja toivon heidän säilyvän elämässäni myös tästä eteenpäinkin.

Vielä yksi asia mistä vapaaottelupiireissä pidän:
Avoimuus. Kertaakaan en ole törmännyt vielä ylimielisiin tyyppeihin oltuani leireillä tai muilla saleilla treenaamassa jne. Olen saanut useita uusia tuttavuuksia näiden vaivaisen kolmen ja puolen vuoden aikana joiden kanssa tulee aina  heitettyä yläfemmat, vaihtaa kuulumiset ja ehkä jopa treidata uusia “amerikantemppuja” ja “häkkyräväkkyröitä”. Tähän en ole törmännyt muualla yhtä usein.

laterz..

6 comments to The past, the present, the future

  • Tuomo

    Hyvää lukemista tämä sinun blogi. Arvostus ja hatunnosto avoimuudelle ja rehellisyydelle! Kiitos! :)

  • Netta

    Moi!
    Kissat pöydälle vaan niin on helpompi hengittää. Koska nämä asiat on oikeasti olemassa, niin miksi niistä ei puhuttaisi, niiden oikeilla nimillä! Mahtavaa Pakkanen, melkein muutuit plussan puolelle nyt.
    Nimim. en voi ajaa autoa koska saan paniikkikohtauksen. :D

  • Peblo

    Selkeetä tekstiä ja oli hieno lukea. Jumppailu on parasta huumetta. Jos haluaa paineita purkaa, niin ne parhaiten kyllä lähtee mitsejä paukutellessa. Vrt. känni.

    Looking forward to read more :)

  • Rahikainen

    Sama vika mulla. Lohdullista tietää, että lajin parissa on muitakin samanlaisia (niin itsekkäältä kuin se kuulostaakin). Tsemppiä!

  • pakkanen

    kiitoksia kiitoksia T ja N

  • pakkanen

    kiitos kaikille siis :)

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys