Ensiaskeleet uudella mantereella

kuva_antonk_att_tiski

Löysin mestoille...

Rapsuteltuani päälakeani tovin Miami beachilla, ja syötyäni aamupalaa sattumalta töllötintä väijyville tuttua Miami inc:iä vastapäätä, oli aika ottaa kamat kantoon ja suunnata kompassini punaisen viisarin osoittamaan suuntaan. Kartan palasesta päättelin, että Deerfield beach voisi olla mulle sopiva majailu paikka, sillä kyseinen “pikkukaupunki” sijaitsee meren rannalla, noin 10 kilsaa länteen Coco Creekin, ATT:n päämajasta.

Linnuntietä noin 50 kilometrin matka taittui “kätevästi” kolmella eri bussilla, noin tunti per hupiajelu. Näiden sekaan mahtui muutamia hupaisia hetkiä ja hahmoja,kuten kadunkasvatti-Sid joka “hyvyyttään” lupautui viettämään koko päivän seurassani kertoen mielenkiintoisia faktoja ja tarinoitaan, samalla tunnustellen uteliaana mikä olin miehiäni.. Sidin nukkuessa sikeästi vierelläni, saavuin vihdoin Deerfield beachiin, missä ensimmäisenä oli vuorossa luukun etsintä. Tätä tehtävää suorittaessani, sain kuulla huimia hintapyyntöjä majatalojen pitäjiltä, parissa tapauksessa mulle kerrottiin ikärajan olevan siinä 55-vuoden hujakoilla.

Lopulta, jo hiestä läpimärkänä ja kantamusten painon kangistamana, löysin vaatimattoman näköisen Palm beach -motellin, missä hetken neuvoteltuani ja tingittyäni pääsin toivomaani lopputulokseen. Sain kodikseni huoneen, josta löytyy sänky, jääkaappi, mikro, suihku/vessa, tv, nettiyhteys ja mikä tärkeintä ilmastointi sekä tuuletin. Sijainti osoittautui täydelliseksi, sillä matkaa biitsille on 50metriä ja bussi numero 48 suhailee ovelta-ovelle motellini ja treenisalin välillä. Oli aika pulahtaa mereen ja nauttia huurteinen malja rantabaarissa, auringonlaskun ja matkaväsymyksen yhteisvaikutuksen luomassa letkeässä tunnelmassa.

Seuraavana päivänä suoritin vähäeleisen sisääntulon American Top Teamin salille Coconut creekissä, joka on muuten maailman perhos-pääkaupunki! Tiedoksi vaan kaikille innokkaille perhosbongareille. Pari päivää osallistuin ohjattuihin harjoituksiin, joiden taso oli melkosen alhainen. Tästä poiketen “edistyneiden” bjj-treenit vilisivät tummaakin tummempia vöitä, mutta oma kimono oli jäänyt suosiolla kotiin, kun jouduin pakatessa valitsemaan meikkien ja kimonon väliltä.. Kun ujo tunnelman haistelu oli suoritettu, sain puhuttua itseni – poliittisesta vastarinnasta huolimatta – mukaan pro-teamin treeneihin. Tässä kohtaa olin korviani myöten intoa täynnä, koska pääsin nyt todenteolla testaamaan itseäni sekä mistä nämä Ämericän mantereen hurjat oli veistetty.

kuva_antonk_att_posse

...lunkia porukkaa.

ATT:n Pro-teamiin kuuluu laskutavasta riippuen vajaat 50 ottelijaa, ja 6-9 valmentajaa.
Kuitenkin hommaan täysin omistautuneita – motivaation lähteistä riippumatta – huomattavasti vähemmän. Ensimmäinen treeni koostui yhteisistä, bjj:stä peräisin olevista alkuverroista, sekä 7x5min sparreista, joista 2 ensimmäistä olivat lämmittelyn omaisia teemaeriä, 3 seuraavaa pystyvapaaottelua alasvienneillä, ja 2 viimeistä pikkutumpuilla vapaata ottelua klintsi-lähdöllä. Loppuun hölkkää joka kiihtyy juoksuksi, tätä muutama minuutti, ja kaiken kukkuraksi kokonnutaan yhteen läjään koskettamaan toisiamme, vastuuvalmentajan lausuessa muutaman sanan, ja sitten päästellään jenkkiläiseen joukkueurheilu-tyyliin ilmoille yhteishuudahdus A-T-T! Jonkun lähtiessä ottelemaan, niinkuin tämän treenin jälkeen J.C:n, väliin anotaan voimia ylemmältä taholta, yhteisen rukouksen merkeissä.

Nyt oli tärkeimmät muodollisuudet hoidettu mallilleen, ja alkukankeudet karistettu niskasta. Pääsin vihdoin keskittymään täysin olennaiseen, eli kovaan ja laadukkaaseen treeniin ja sen ympärille rakentuvaan leppoisaan, sosiaaliseen ja enemmän tai vähemmän yhteenkuuluvuuteen nojaavaan elämäntapaan sekä ajanviettoon. Mihin tärkeänä osana kuuluu lepäilystä ja hyvästä ruuasta nautiskelu. Ja miksi ei välillä muistakin elämisen taakkaa keventävistä ilmiöistä.

Comments are closed.

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys