Mennyttä ja tulevaa..

Kun vuosi on vaihtunut onnellisesti jälleen uudelle kymmenluvulle, on sopiva aika tarkastella edellistä vuotta ja ehkä hieman miettiä tulevaa. En tällä kertaa pohdi tätä henkilökohtaisista kokemuksista vaan mieluummin tarkkailen kamppailuja ja eritoten vapaaottelun tilaa.

Edesmennyt vuosi oli antoisa seuramme valossa. FightNight3 näki syntymänsä Kourulan liikuntakeskuksessa ja näinollen toi FightNight-sarjan ulos baareista, aivan kuten vapaaottelulle nykytilassaan kuuluukin. Vaikka hirvittävällä riskillä tuohon iltaan mentiin, niin loppujenlopuksi tulos oli melkolailla pyöreä nolla, mutta mikä tärkeintä – ei tarvinut myydä saliamme/tatamejamme mitä kummallisimmille nykyajan trendikkäille “kamppailulajeille”. Yleismaailmallisesti vapaaottelun tilasta jotain kertoo George St.Pierren valinta Kanadan vuoden urheilijaksi, ohi hyvinkin menestyneiden jääkiekkolijoiden. Suomessa toki eräät Aamulehden ja Helsingin Sanomien toimittajat, tai mitä perkeleen baskeripäitä ovatkaan, hienosti ovat yrittäneet loata vapaaottelun mainetta vetäen sitä takaisin jonnekin kauas esihistorialliselle aikakaudelle, mutta tuo kai on toisaalta ollut odotettavaakin.

SM-kisoissa ja FinnishOpeneissa seuramme menestyi kyllä oikeinkin mallikkaasti, mikä osaltaan kertoi kenties suunnan olevan edes vähän sinnepäin. Vapaaottelun taso amatööreissäkin on kohonnut hurjasti muutamien vuosien aikana ja uskoisin tuon näkyvän jo hyvinkin lähitulevaisuuden aikana myös ammattilaissäännöin käytävissä otteluissa. kuva_jp_logoVaikka vapaaottelua ei juurikaan voi välineurheiluksi tunnustaa, on kuitenkin niissä vähäisissäkin, eli hanskoissa, tapahtunut ottelijalle mieluista kehitystä. Taitaa olla jäljellä enää yksi ainoa hansikas, jolle ei ole tapahtunut vuosien saatossa yhtään mitään ja uskoisin tuon voittavan gallupin, jossa äänestettäisiin huonointa vapaaotteluhansikasta-koskaan. Onneksi noita kyseisiä hansikkaita ei juuri kehäIII ulkopuolisissa tapahtumissa ole enää nähtykään ja eiköhän ne toivottavasti katoa sisäpuolisistakin kisoista tulevan vuosikymmenen aikana.

Loppuvuosi oli ennätyskiireistä aikaa lajillisella saralla. Tuo aika otti vähän, antoi paljon. Muunmuassa seuralle uuden logon. Tai se taisi syntyä jo keväällä, mut kevät ja syksy on niin samanlaiset että ne menee helposti sekaisin. Syksy(oikeasti syksy..) sisälsi myöskin ovia avaavan reissun kulmamiehen roolissa Irlantiin, missä Maiju otteli Aislingin kanssa. Cage of Honourin peruunnuttua siirrettiin tuo ottelu Rushin kaupunginosassa käytyyn pienempään tapahtumaan. Totta joo, ei mulla ole aavistustakaan vaikka tuo olis ihan oma kaupunki, mutta jokatapauksessa lähellä Dublinia tuo Rush sijaitsee. Paikanpäälle(otteluareenalle) saavuttaessa (noin 3-4h ennen matsia) oli yllätys melkoinen kun meiltä kysyttiin, että “ai miten niin teillä ei ole omia otteluhanskoja mukana..?”, “No mitä v**tua me niillä omilla hanskoilla tehtäisiin?”, “Irlannissa otellaan aina omilla hanskoilla..” No ei siitä ongelmia koitunut, paikallinen promoottori kävi jostain hakemassa noin 3mm toppauksella varustetut, loppuunlyödyt S-koon rukkaset. Hieno homma, näillä mentäisiin ja hieno homma, vastustajalla olisi varmasti samanlaiset.. Ne oli kyllä ihan oikeasti melko tykit rukkaset, tosin ne kädessä oli varmasti hyvä painia – ei epäilystäkään. Itse tapahtumassa käydyt ottelut olivat aika pitkälti sellaisia joiksi ne olin mielikuvituksessani kuvitellutkin, aggressiivista lyömistä pystyssä ja mattoon mentiin vasta viimeisen hädän hetkellä. Voi veljet, pidin näkemästäni. Tapahtumassa oli myöskin vanhimmat koskaan näkemäni kehätytöt, mutta tuon vaativan hommansa he (olivat varmaan joidenkin ottelijoiden äitejä)hoitivat suurella sydämellä. Ja puolustukseksi täytyy kyllä sanoa, että vaikka toisella naisella oli arviolta lähemmäs 45 ikää, niin kyllä sieltä six-päkki kuitenkin paistoi varsin urheilullisen vartalon kuorrukkeena. (Totta sekin, että hyvin usein katselen myös kehätyttöjä kovin kriittisellä silmällä, enkä ymmärrä miksi nainen joka tekee osittain työkseen moista ammattia, ei peitä niitä selluliittejaan siellä hanurissa. Ihan totta nainen, ei ne näytä hyvältä vaikka kuinka meikkaisit naamaasi..)kuva_jp_ma Maijun ja Aislingin ottelu ei juuri tehnyt poikkeusta aiemmista otteluista tuossa illassa. Tytöt rakastivat toisiaan täyden ajan 3x5min ja tosissaan. Ottelussa ei liiemmin taka-askeleita nähty, ei tosin lyöntien väistöjäkään-mutta yleisö tykkäsi. Ottelu meni oikeudenmukaisesti kuitenkin Aislingille hienoisen paremman lopetushakuisuuden vuoksi tuomariäänin.

Irlantilaiset olivat hyvin ihmeissään kun keskustelimme vapaaottelun nykytilasta maailmanlaajuisesti ja kerroimme että meillä Suomessa amatöörit eivät lyö maassa lainkaan. He olivat kovin yksimielisiä, että “meidän” säännöillä on kyse enemmänkin potkunyrkkeilyn ja lukkopainin yhdistelmästä, kuin vapaaottelusta. Ja tuo on kyllä seikka, jonka allekirjoitan TÄYSIN. En ymmärrä, enkä kyllä tiedäkään, miten ihmeessä on mahdollista että täällä on jumiuduttu täysin paikalleen, samaan aikaan kun muut Euroopan maatiaiset lyövät amatööritasolla maassa vartaloon. Nykyisellään vaan käy hyvin herkästi niin, ettei maassa lyömistä juuri treenata ennenkuin “ammattilais-status” häämöttää ja silloin saatetaan olla jo auttamattomasti myöhässä. Ei nyt välttämättä myöhässä, mutta mitä nopeammin lyömismalli opitaan kuuluvan myös mattopainiin, sitä nopeammin opitaan myöskin vapaaottelemaan matossa. Tähän toivottavasti tulee meidänkin maassamme muutos jo tämän vuoden puolella. Hyvin monet ottelijat varmasti toivottaisivat sääntölisäyksen tervetulleeksik ja eihän tällaiset muutokset voi olla mahdottomia, ei edes tapauksessa jossa jarrumiehiäkin varmasti riittää.

Cagen paluurymistelyissä OP helli Jean Hanoun keskeytyskuntoon suunnitelmien mukaisesti jo ensimmäisessä erässä ja otti kiinnityksen Botnia Punishment-tittelivyöhön. Tätä vyötä OP puolustaa sitten 24.4 FightNight4 Lappeenrannassa ja tästä mahdollisuudesta kiitokset pohjanmaalle! Samaisessa illassa kävin itsekin ensimmäistä kertaa kasikulmion sisällä, ja totesin että kyllä David Aranda oli ainakin paremmin valmistautunut kuin mitä itse 11vrk aikana ehdin tekemään. Ei kyllä skouttaus osunut myöskään ihan nappiin, mutta sille on näin jälkeenpäin helppo naureskella ja se on niin pitkä tarina, etten jaksa aloittaa..

Tämän jälkeen oli pugilistien pikkujoulut, jotka sujuivat poikkeuksellisen hyvin – tai ainakin normaaliin tapaan. :) Ja aikana jolloin tekopyhyys, itsekeskeisyys ja epärehellisyys kukoistavat hulvattoman upeasti päätin pakata repun selkääni ja suunnata Kristuksen syntymäjuhlan viettoon Thaimaahan Scorpionsin (ei se saksalainen rockbandi) salille pariksi viikoksi. Tästä saatan kertoa joskus myöhemmin lisää, jos jaksan.

Ja hei, jos et ole käynyt jo kuuntelemassa upeaa lahtelaista rockbandia RAAKA-AINE, niin suosittelen. Youtubesta löytyy musavideo “Miehen Työ” ja sanokaa mitä sanotte, on se vaan rautaista kamaa! (Kiitti Mikael ku esittelit bändin mulle..)

Loppukiri..

Syksy ottaa vielä loppukirin ennen talven tuloa. Omassa elämässä se tarkoittaa kiireen lisääntymistä, tai ei varsinaisesti kiireen, mutta menojen ainakin. Onneksi joulukuu saapuu ajallaan ja se tuo hetken rauhan. Tämä syksy kulunut erilaisten kisojen ja treenin merkeissä ympäri Suomen. Helsingistä Imatralle, Lahdesta Seinäjoelle ja vielä kerran Helsingin kautta kotiin. Edessä on reissut vielä Dubliniin, Riihimäelle, Helsinkiin ja viimeisenä Kuopioon. Poikkeuksena aiempiin vuosiin ja vuosien puolikkaisiin on oma ottelemattomuus. Vaikka suunnitteluja on ollut vaikka minkälaisia, näyttää siltä että ruoste saa kasvaa rauhassa vuodenvaihteeseen saakka.

jp_kuva_jukkaatteLokakuisessa Helsingissä veti Rooney-Gracie parivaljakko loistavan vkonlopun. Vaikka pääasiassa anti oli suunnattu valmentajille, sai myös moni vielä urheileva/kilpaileva runsaasti pohdittavaa vkonlopun aikana. Pidin kovasti Rooneyn tavasta ajatella kilpaurheilua, ja kun kerran on valinnut elämäntavakseen kilpaurheilijan tien, miksi sitä ei tekisikin niin hyvin kuin mahdollista – joka ikinen päivä. Niinpä – se on asia joka erottaa hippuset keskivertomassasta, enkä puhu nyt olympia-menestyjistä sillä silloin on työnsarka pitänyt aloittaa jo paljon aiemmin, määrätietoisemmin ja paremmin rahkein(nykymaailmassa varmasti myös paremmin eväin..), vaan meistä oman tiemme valinneista.

Aiemmin oli omalla kohdallani kirjoitus, jossa ei ollut kuvan kuvaa ja lupasinkin seuraavalla kerralla laittaa senkin edestä kuvia ja tässä ensimmäinen harvinaisuus. Jukka ja Atte näin lähekkäin toisiaan ja kummatkin hymyilevät. Kävin eilen viettämässä lähes 2,5h Aten hierontapöydällä, ja vilpittömästi voin sanoa, etten nauttinut hetkeäkään, eikä hymyäkään liiemmin ollut kasvoiltani havaittavissa, toisin kuin Atella.. Meillä jokaisella on omat kummalliset vahingonilon aiheuttajat. :)  Kuva otettu Rooneyn seminaarista ja jostain kumman syystä tatamilla ei tässä vaiheessa vielä muita ollut, mutta parituntia paikallaan, teki tehtävänsä ja kun perseen sai irti penkistä nostaa, niin painiksihan se meni heti. (vaikkei tämä juurikaan siltä näytä, mutta hauskaa oli)..

Samana vkonloppuna käytiin myöskin ChicagoCollision Lahdessa, joka oli ehkä näyttävin vapaaottelutapahtuma tähän mennessä Suomen kamaralla. Toivasen Tero oli pistänyt kyllä hihat heilumaan ja puitteet ulkoisesti olivat erittäin näyttävät ja tunnelma loistava. Vilpitön tyytyväisyys tuli myöskin Matteuksen voitettua vihdoin vyö itselleen, olihan se parivuotta sitten jo NIIN lähellä. Hauska oli huomata myöskin se, että kuuluttajan mukaan kyseessä oli jälleen Suomen paras kamppailuyleisö. Sitähän yleisö tuntuu olevan nykyään joka perkeleen kinkereissä. Tähän mennessä Imatralla, Seinäjoella ja Lahdessa peräkkäin. FightFestivaleja en vaivautunut paikanpäälle katsomaan, joten siitä en tiedä, mutta Helsingissä on aina ollut varsin onneton yleisö, niin arvelen ettei poikkeusta tullut tälläkään kertaa. Riihimäellä sitä varmaan sitten taas on luvassa..

kuva_jp_aisling Ensi vkon torstaina alkaa matka kohti Dublinia, Irlantia, missä Maiju ja Aisling Daly kohtaavat.kuva_jp_maiju“Pienoisena yllätyksenä” kuulin viimevkolla Irlannista, että ottelu käydään UFC-säännöillä ja 3x5min otteluajalla. Varsin nopealla tahdilla päästiin kuitenkin hieman jarruttamaan ja sovittiin että otteluaika pysyy samana, mutta kyynärpäät jätetään pois, eihän niiden treenaamiseen oltu käytetty sekuntiakaan aikaa. Muutoin kaikki näyttää hyvältä ja 7-0-0 ammattilaisrekordin omaava Aisling tulee saamaan vastaansa tähänastisen uransa kovimman, monipuolisimman ja kovapäisimmän vastustajan. Mielenkiintoinen ottelu tulossa, erityisesti kun on nähty, ettei kummaltakaan naiselta löydy kehämoottoristaan peruutusvaihdetta eikä iskunvaihtoa pelätä. Voi veljet, perkeleet.

Irlannin reissun jälkeen on viikon tauko ja 22.11 toinen huipputuunattu gladiaattorimme astelee Cageen Riihimäellä. Siitä, aloitetusta FightNight4-projektista, resetoidun vapaaottelijan apukoulusta, Helsingin FightNightista sekä reissusta kierojen savolaisten sydänmaille Kuopioon kerron myöhemmin..

Syksy saa..

Onpahan vierähtänyt taas tovi edellisestä kirjoittelusta. Tosin enpä ole siitä pahoillani, sillä tapanani on puhua jos on asiaa, muuten tyydyn vaikenemaan ja hämmästelemään ympärillä tapahtuvaa myllerrystä. Aika ei ole kuitenkaan ollut kiireetöntä laakereilla lepäilyä, vaan touhua on riittänyt monella saralla. Suureksi onneksi olen ehtinyt käydä urheilemassa myös oman salimme ulkopuolella erittäin tasokkaassa opissa. Näistä vilpitön kiitos Rehtorille sekä Korhosen Karille. Tunnustuksena viimeksi mainitulle, mikäli olisi jaossa titteleitä, nimittäisin hänet pystyottelun yliprofessoriksi. Karilla on hyvin vilpitön olemus ja ihailtavan hieno auktoriteetti salillaan, eikä varmasti suotta.

Syksy on tuonut myöskin enemmän ajattelemisen aihetta “valmentamisen” saralla. Vierastan hieman tuota valmentamis-sanaa tässä yhteydessä, enemmän kuvaisi “yritys jeesata kaveria”. Valmentamisesta vapaaottelun saralla minulla löytyy kyllä vankka kokemus jo ajalta ennenkuin vapaaottelu virallisesti saapui Suomeen. Olin tuolloin noin 10-vuotias ja pikkuveljeni n.8-vuotias – ja molemmat valmentajia, miettikääpä sitä!! Meillä oli kummallakin yksi valmennettava, naapurin pojat Antti ja Jarno (vilpitön kiitos pojille, jotka yllättäen olivat meitä nuorempia.. ;) ) Pojat juoksivat saappaat jalassa rinkiä kuraisella pellolla, loikkivat mäkeä, punnersivat, teki vatsoja -ja tietenkin, hakkasivat rystysiään kovemmiksi puun kylkiin taikka tiiliseinään. Illan päätteeksi heillä oli matsi toisiaan vastaan, ilman alasuojia, ilman hanskoja, ilman hammassuojia – ja mikä parasta, ilman sääntöjä. Tosin herrasmiesmäisiä kun olivat niin silmiä koetettiin varoa ja munille sai potkia vain äärimmäisessä hädässä. Se mikä tässä oli omalta kannalta parasta, tietysti valmennustaidon karttumisen lisäksi, oli että illan voittaja – mikäli oli otellut erinomaisesti, sai suuren kunnian otella joko itseni tai veljeni kanssa. Siinä ei ollut kultamitaleita jaossa ja nuoremmat pojat saivat siinä “vähän” muilutusta, mutta urhoollisesti ottelut jatkuivat ilta toisensa jälkeen. Jostain kumman syystä Antti eikä Jarno enää kilpaile vapaaottelussa, ajatelkaapa millainen kokemus heillä olisi tänä päivänä..

Tarkoitus on kuitenkin itsellä jatkaa valmennusleikkejä ja käydä katsomassa mitä Amerikanihme-Rooneylla ja jollain ihmeen Graciella on kerrottavana. Ehkä voin opettaa heillekin jotain. :)

Syksy toi salillemme uusia vakinaisia vieraita kun Gracie Barran pukupojat aloittivat säännöllisen BJJ:n treenaamisen salillamme. Aika tulee näyttämään mihin yhteinen tiemme vie, mutta kun avoimin mielin ja vilpittömin periaattein ollaan liikkeellä, näyttää tulevaisuuskin paljon valoisammalta.

Ottelurintamalla tapahtuu. Turkia teki Careliassa typerän virheen ja lyötiin pihalle. Pitkiä sekunteja kulmamiehen elämässä. Maiju otteli lähestulkoon omalla tasollaan, no ei ihan mutta melkein lähestulkoon ja otti tärkeän voiton Paulinasta. Ensimmäistä kertaa ottelu-urani aikana, tällä kertaa kulmasta katseltuna, säälin vastustajaa, joka oli kiltin kotitytön näköinen, eikä voinut tietää mihin oli ryhtymässä. Onneksi Maijukin oli kiltillä päällä ja käytti tuossa ottelussa mountissa enemmän aikaa hosumiseen kuin satuttamiseen. (voi paska, saan selkääni kotisalilla tämän sanottuani..) Botniassa OP otteli varmalla suunnitelmalla ja viimeisteli tehokkaasti kuristuksella. Tästä on hyvä OPn jatkaa kohti Riihimäen Cagea. Ennen Riihimäen otteluiltaa tapahtuu kuitenkin suuria suomalaisen vapaaottelun kannalta, kun lentokoneen nokka suuntaa kohti Irlantia, missä käydään yhden ottelijan kannalta suuri ja tärkeä ottelu, kun Maiju lähtee mittauttamaan tasoaan “maailman mittakaavassa” Aisling Dalya vastaan, jolle Sherdog tarjoilee 5-0-0 rekordia ammattilaisena ja tuostakin puuttuu muutama voittoisa ottelu. Joidenkin tilastojen valossa Daly on rankattu maailmantilastoissa sijalle 4., mutta häkki on väärä paikka lähteä kuville ja numeroille kumartelemaan. Ottelu on täysin voitettavissa, joskaan ei varmasti helppo suupala. Vaan loppujen lopuksi kehitystä ja ottelijan nykytilaa pystyy mittaamaan parhaiten tällaisessa ottelussa, etenkin kun ottelijat ovat tyylillisesti kovin samankaltaisia. Marraskuun 7.päivän myöhäisillassa olemme kuitenkin viisaampia arvioimaan missä mennään. Ja tuon tapahtuman jälkeen luonnolliseen tapaan afterfightit, jonne keväiset Lappeenrannan Irkku-vieraat meitä jo kovasti myöskin odottavat. Itse valmistaudun ehkä eniten niihin ja niitä varten kävin lainaamassa kirjastosta kirjan “Gentlemannien käytöstavat ja kauniit sanat”….

Ensiviikonloppu pitää sisällään valmennusklinikan lisäksi myös takuulla viihdyttävää vapaaottelua, kun Lahdessa, synnyinseutujeni liepeillä, käydään Chicago Collision. Hieno ottelukortti ja monia uusia lahtelaisia ammattilaisdebyyteissä. Ja hieman epäilen, ettei uusistakaan kavereista kukaan pelkää lähteä rymistelemään kehään. Se vaan kuuluu siihen kulttuuriin, jonka itsekin koen vielä sydämeni asiaksi..

Pitkä setti mustaa ja valkoista, ja omaksi pettymyksekseni en keksi tähän mitään helvetin hauskaa kuvaa piristämään. Yritän ensi kerralla sitten laittaa kaksi. Kiitos ja anteeksi, nyt taas vaikenen. Hetkeksi.

Lomilta paluu arkeen..

Kesälomat on ohitse ja suunnitelluista treenikuvioista jouduin luopumaan kokonaiseksi neljäksi viikoksi jalan jänteiden tulehduksen vuoksi. Säännöllisesti treenaavana ihmisenä alkaa moinen aika koetella jo muidenkin lähellä elävien hermoja, sillä kovin nopeasti huomaan mielialan kiristymisen, mikäli en pääse energiaani purkamaan itselle mieluisella tavalla. Tuon neljän viikon ajan mua harmitti..

Lisäksi tuolle aikavälille sattui tapahtuma, jossa eräs lisäravinnevalmistaja jätti toteuttamatta oman osansa sopimuksestamme. Rahallisesti taikka materiaalillisesti tuossa ei puhuta lainkaan suurista asioista, mutta periaatteen ihmisenä kyseinen menettely vitutti mua ankarasti. Saatoinpa tuota purkaa sanallisestikin muutamaan otteeseen ja kirota muutamaa ihmistä.

Mulla on muutoinkin oma, hyvin eriskummallinen, tapa lähestyä uusia ihmisiä. Pääsääntöisesti olen hyvin skeptinen ihmisten suhteen ja yritän mieluummin etsiä heistä vikoja kuin hyviä puolia, ja hassua kyllä – niiden löytäminen ei yleensä ole kovin vaikeaa. Ehkä osittain tämän ominaisuuden vuoksi eräs ihminen kutsui minua noin vuosi sitten “tunnevammaiseksi ihmishirviöksi..” Eikä välttämättä erehtynyt hänkään..

Poikkeuksiakin toki on sattunut runsaasti elämänpolkuni varrelle ja hassua kyllä, kamppailupiireistä olen löytänyt useita, mielestäni kerrassaan huipputyyppejä. Kamppailupiirien ulkopuolellakin löytyy joskus samankaltaisia persoonia.kuva_jp_juha
Näin kävi vuosia sitten kun tapasin ensimmäisen kerran herran nimeltä Juha Karjalainen. Ehkä parhaita hetkiä on kun tapaa ihmisen, josta huomaa muutamassa minuutissa – jopa tuopinkin ääressä, että tämähän on kerrassaan loistava tyyppi. Positiivisessa mielessä sekopäinen kaveri, jolta ideoita kypsyi kuin sieniä sateella ja joka onnistui tekemään vaikutuksen aina myöhemminkin tavatessamme. Viikko sitten maanantaina Juha menehtyi työmatkallaan auto-onnettomuudessa. Pysähdyin hetkeksi miettimään tämän kaiken järjettömyyttä, ja niin vaikea kuin se on myöntääkin, kaiken lopullisuutta. Uutisen kuultuani minua sekä harmitti että vitutti.

Kummallista, kun tuntuu kovin usein, että nuoret ihmiset, jotka poistuvat keskuudestamme aivan liian aikaisin, ovat yksi toisensa jälkeen auran terävimmästä kärjestä ja jäljelle jää sitä tasaista massaa, josta kukaan ei erotu – kukaan ei uskalla olla oma erilainen itsensä. Sateen keskellä sitä helposti löytää itsensä kysymyksen:”miksi vitussa se menee näin?” ympäriltä, tietäen jo valmiiksi, ettei siihen koskaan saa vastausta.

Lyhyessä hetkessä unohdin kaikki muut valittelemani sekä turhanpäiten stressanneet asiat. Herkistyin hetkeksi ajattelemaan, että kunpa ihmiset muistaisivat tämän nykykiireen keskellä joskus pysähtyä miettimään, kuinka tärkeitä loppujen lopuksi lähelle päässeet ihmiset ovatkaan ja kuinka kallisarvoisia ovat yhteiset hetket heidän kanssaan. Samalla huomaa kuinka turhista asioista sitä tulee itsekin stressattua, kun ei koskaan voi tietää paljonko sitä aikaa on itselläkään jäljellä. En toivota rauhaa, enkä toivota rakkautta, mutta toivon että sinäkin pysähtyisit sekunniksi miettimään.  Tänään vetäessäni pystypainotteisia treenejä salillamme, katselen sitä kaikkea hieman erilaisin silmin.

Kesää rinnassa..

kuva_jp_einstein
Kiireistä aikaa takana taas muutama viikko ja kesäkin näyttää saapuneen tänne hetkeksi meitä riemastuttamaan. Eilen kaupungilla ajellessa totesin myöskin miten loistavaa on nykyinen pukeutumismuoti naisilla. (Tai en tiedä onko se muotia, mutta kun 75%naisista pukeutuu samalla tavalla, arvelen sen olevan muotia..) Ensinnäkin nuo läpikuultavat pitkät kalsarit. Näissä pukeutujalla on mahdollisuus valita ohuen sukkahousun kaltaisen sekä tukisukkahousun väliltä omaa vartaloa parhaiten esilletuovat mallit. Siihen kun vedetään pari numeroa liian pienet shortsit päälle puristamaan se yleensä hieman turvonnut takapuoli tiukkaan muottiin, niin alakerta näyttääkin jo ihan soivalta.

Yläosaan puetaan yöpaita, jossa on kuminauha alareunassa ja saadaan peitettyä vartalosta toinen ratkaiseva osa mikäli nyt ei satu olemaan luotu malliksi, taikka ei ihan jokapäivä – joka kuukausi ole jaksanut talvella urheilla. Pisteeksi iin päälle vielä puolet naamasta peittävät aurinkolasit ja avot, kylläpä nainen näyttääkin hyvältä. Ja totta, tämä onkin laji, jossa kaikki on sallittua ja vain lopputuloksella on merkitystä. Nauttikaamme siis kesästä.

Mitenkä sitten Albert Einstein liittyy edellämainittuun? Niinpä niin, ei mitenkään, mutta hän on oivaltanut olemassaoloomme niin suuria viisauksia, että pakko tuoda sekin esiin. Moni varmasti on kuullutkin tutun kaavan E=mc2 ja loppujen lopuksi tuon merkitys on valtaosalle täysin olematon ja saa ollakin. Joskus vuosia sitten tuli tuotakin pohdittua ihan tarpeeksi, kunnes huomasin että ympärilläni olevat pohdiskelijat ovat sittenkin luotu “hieman” eri muotista. Ja kylläpä vaan, erilaisuushan on kuulemma rikkaus, joten olkoon sekin niin. Vaan Einstein on löytänyt jotain paljon suurempaakin, ja osannut muotoilla senkin sanoiksi. “Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä – universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestäkään täysin varma..”

vol3.

Pitkästä aikaa pieni hetki aikaa ja viitseliäisyyttä istahtaa koneen ääreen noin litran kahvimukin kanssa, tarkoituksena saattaa loppuun tämä koirien ja kamppailijoiden välinen pohdinta-osuus. Olen jo itseasiassa todennut että yrittäessä typistää tällaista pieneen tilaan, on vaikea pystyä pitämään koko asian punaisesta langasta kiinni ja asian ymmärtäminen voi tuottaa hankaluuksia(mikäpä asia ei tuottaisi kun säännöllisesti vaihtaa päänsä nyrkkeilysäkin rooliin..).

kuva_jp_agressioJokatapauksessa viimeiseksi jätin tämän eniten arvostamani ominaisuuden sekä koirien että kamppailijoiden ominaisuuksista, eli aggression. Aggression viettiärsykkeenä toimii uhka, viettikäyttäytyminen on aggressiivista uhan pois ajamista ja viettipäämääränä on uhkan poistuminen. Aggressio itsessään vahvistaa itseään, se on aina aktivoitavissa, olipa sitten vähän väsynyt olo taikka maha täynnä, väärän merkkiset shortsit jalassa – tai vaikka käpy perseessä. Aggressiota esiintyy sekä aktiivisena että reaktiivisena, ja lisäksi voidaan pohtia, että onko jokin koira oikeasti aktiivisesti aggressiivinen ollessaan aktiivisessa aggressiossa. En lähde näin tarkkaan pilkun viilaamiseen vaan yritän pysyä karkeasti linjassa.

Nopeasti selvitettynä aktiivisessa aggressiossa koira on viettikäyttäytyessään myöskin jo viettipäämäärässään, eli kuvan osoittamassa tilanteessa koiran palkinto on, kun saa käyttäytyä aggressiivisesti, se ei yritä varsinaisesti ajaa edes maalimiestä pois, vaan se elekielellään ja ilmeellään kertoo, että liikahda perkele sentti niin revin sut kappaleiksi. Ja uskokaa tai älkää, koirat osaavat olla vakuuttavia siinä.

Reaktiivisessa aggressiossa taas on enemmän pelkoa mukana ja koira esittelee usein tällöin koko purukalustonsa vakuuttaakseen uhkaajan, että nyt ollaan oikeasti vaarallisilla vesillä. Tällöin koira usein antaa kaikkensa, oikeasti – kaikkensa, jotta uhka väistyy. Tämä on varsin kuluttavaa mutta eläinmaailmassa henkikullan puolesta välttämätöntä. Tässä ominaisuudessa heikkoutena on mahdollisuus kupilla kääntyä nurin, eli jos uhka ei väistykään, syntyy taistelu josta ei välttämättä ehjänä selviä.

Ja tämä kaikki siirrettynä kamppailijaan. Reaktiivinen puoli ottelun tiimellyksessä on varsin harvinainen, sillä se tulisi kyseeseen oikeastaan siinä vaiheessa kun on vastaanottanut jo kovia hyvin osuneita lyöntejä ja ruvetaan taistelemaan viimeisen oljenkorren varassa hereillä pysymisestä. Vaan aktiivinen puoli on selkeästi yleisempää ja aggressiopainotteinen ottelija on valmis ottamaan enemmän riskejä otellessaan, hänhän on jo viettipäämäärässään päästyään kehään käyttäytymään aggressiivisesti. Tällainen ottelija tarjoaa yleisölle viihdyttävää kamppailua todennäköisemmin kuin aiemmin mainittu saalistaja. Reaktiivinen ottelija saattaisi myöskin olla kovin viihdyttävää katsottavaa, mutta en uskoisi että sellaisen ottelijan ura kestäisi kovinkaan montaa ottelua, sillä jokainen kamppailu olisi ottelijalle niin hermoja raastava kokemus, ettei voittaminen/hengissä selviäminen tuntuisi olevan sen arvoista.

Loppuyhteevetona, niin koirilla kuin kamppailijoillakin, kaikkein pisimmälle ja parhailla tuloksilla pääsee yksilöt, joilla koko paketti on parhaiten kunnossa. Laumavietin avulla on ensin leimaannuttu omaan porukkaan, jonka kanssa on upeaa viettää vapaa-aikaansa urheillen. Vähän kerrassaan on jonkinlainen valmentaja pystynyt vahvistamaan ottelijan saalispuolta, tekniikkaa ja itseluottamusta, sitten ronkitaan vähän aggressiota ja vahvistellaan sitä. Tämän jälkeen on valmentajan tehtävä nähdä kumpaa puolta ottelijasta pitää vahvistaa jotta kokonaisuus vahvistuisi kaikkein parhaiten. Ja kokonaisuus muodostuu saalisvietin, aggression ja hallinnan välisestä kolmiyhteydestä, jossa hallinnan kohdalla on ottelijalla henkilökohtaisesti oman pään hallinta sekä toisaalta se, miten hyvä on valmentajan auktoriteetti ottelijaansa. Ja kun nämä asiat ovat kaikki kunnossa, alkaa nuorella ottelijalla jylläämään sukupuolivietti, ja siinä vaiheessa kaikki menikin sitten vituiksi. Valmentaja toteaa pimeänä iltana viinapullon ääressä, itsesäälissä ja menetetyn ajan tuskassa, että kannattipa taas yrittää..

“Winner in the very first round by brutal KO. Belgian “the dogworlds Ferrari” Malinois…” 

vol 2.

kuva_jp_saalistusSaalisvietti on koiralle elintärkeä ominaisuus. Koira aktivoituu nähdessään saaliin, lähtee takaa-ajoon, tarttuu saaliiseen voimakkaalla, rauhallisella puruotteella, jonka jälkeen asettelee pöytäliinat ja kynttilät ja nauttii ateriansa – yksin. Saalisvietti tuo koiraan nopeutta sekä varmuutta ja tämä varmuus vie ylitse epäonnistumisten ja epämiellyttävien kokemusten. Ongelmana tässä vietissä on sen kyllääntyvä luonne.

Millainen ottelija on saalispainotteinen? Näkemykseni mukaan saalispainotteinen ottelija on varsin tekninen kaveri, joka pystyisi jo varsin nuorenakin ottamaan vastaan isompiakin haasteita. Saalispohjaisen varmuuden vuoksi ei ole kovinkaan suurta riskiä, että hävitessään ja vieläpä rumastikin, ottelija ei kykenisi enää uudestaan nousemaan kehään – vaan hyvin nopeasti hän hyväksyy yhden tappion ja jatkaa eteenpäin entistä varmempana saalistajana. Ottelutilanteessa tämän tyyppisellä ottelijalla on kyky rauhallisesti odottaa paikkaansa iskeä. Hän on valmis ottamaan iskuja ja potkuja vastaan odottaessaan omaa hetkeään. Hänen hetkensä voi olla muutama kevyt ja erittäin nopea lyönti ja yksi todella kova, tai sitten hän vaan odottaa vastustajansa hermojen pettämistä päästäkseen viemään räjähtävällä nopeudella vastustajansa tonttiin ja sen jälkeen liimautumalla iilimadon lailla iholle aloittaakseen voittonsa sinetöinnin.

Saalis-ottelijalle vain voitolla on merkitystä ja hän haluaa pitää rekordinsa mahdollisimman puhtaana(mikä saattaa aiheuttaa myös sen ettei tämän tyyppisen ottelijan ottelut ole varsinaista viihteellisyyden ilotulitusta) ja kun kokemus on sillä tasolla että otellaan ammattilaisotteluita, tekee ottelijan manageri oman osuutensa, jotta saataisiin oikean tyyppisiä vastustajia vastaan. Saalis-tyyppisen ottelijan otteluvire/treenivire eivät myöskään ole aina aktivoitavissa vaan se vaatii usein samantyyppiset olosuhteet/tapahtumapaikan/kellonajan. Esimerkiksi vatsa täyteen syötynä, kesken unien tms. ei otteleminen juurikaan huvittaisi. Voittamiselle tulisi tilaisuus joskus toistekin..

Näitä edellämainittuja hetkiä varten on eläinkunnassa luotu erittäin merkityksellinen aggressio-vietti, joka esiintyy aktiivisena ja reaktiivisena, tähän palaan päivänä toisena.. Nyt lähden tervehtimään Lappeenrantalaista vihertyvää luontoa eläkeläis-sakemannin ja ADHD malinois’n kanssa ennen aamupäivän urheilullisia suoritteita.

Kamppailija vrt Koirat vol 1.

On tullut aika kirjoitella syvällisempää tajunnanvirtaa. Käsittelen tätä asiaa ominaisuus kerrallaan täällä blogissani, sillä muutoin tämä venähtäisi helposti romaaniksi(sellainen joka on kansien välissä, ei ihmisrotu). Olen miettinyt mielessäni ehkäpä tärkeimmät yhtäläisyydet ja ominaisuudet joita hyödynnän itse koirien koulutuksessa ja joidenkaltaiset ominaisuudet jollain tapaa ohjailevat kamppailijaakin. Ainakin siis omasta mielestäni. Liitän aina kuvan mukaan, mikä toivottavasti helpottaa ymmärrystä siihen mitä yritän sanoa. Ja mikäli sinä lukijana et ymmärrä minua, älä ole milläsikään – sillä en ole minäkään. Et varmaan ole ensimmäinen joka ei minua ymmärrä, tavalla tai toisella.

kuva_jp_koirat1LAUMAVIETTI. Koiralla on halu kuulua laumaan, se selvittää kokeilun ja erehdyksen kautta oman paikkansa laumassa ja vielä myöhemminkin, mikäli koirassa ainesta riittää, se kokeilee olisiko hänestä kuitenkin laumanjohtajaksi nykyisen paikalle. Kun nokkimisjärjestys on selvillä, useimmiten koira haluaa miellyttää johtajaansa, puolustaa sitä – jopa uhrautua sen puolesta, ja näin lunastaa paikkansa laumassa.

Ja miten tämä sitten liittyy kamppailijaan? Kamppailusaleille(tai ainakin meidän salille) ilmestyy aina silloin tällöin poikia, jotka pelkäävät puhuessaan katsoa silmiin, eivät välttämättä ole pohjiltaan kovin urheilullisia eikä itsetuntokaan hivele kattoa. Kuitenkin salaa he unelmoivat katsellessaan kokeneempien sparrisessioita ja muuta treenien välistä kukkoilua, että “jonain päivänä mäkin oon tommoinen..Wau..” Siitä se kipinä alkaa hiljalleen kytemään ja tulee ajatus, että ainoastaan kehään nousemalla kilpailumielessä, voi saavuttaa tuon statuksen ja paljon kilpailemalla kaikki näkee että yksilö on tosissaan, sen treenaamiseen tulee tietynlainen tekemisen meininki ja yksilölle on ainoastaan tätä tietä mahdollisuus saavuttaa kaikkein tärkein tavoite: paikkansa lunastaminen laumassa (toki poikkeus vahvistaa säännön, sillä meidänkin salillamme on henkilöitä, jotka varmasti tietävät saavuttaneensa paikkansa laumassa ilman ensimmäistäkään ottelua, tosin silloin pitää olla jotain muita kunnioitusta herättäviä avuja, kuten OLD-SCHOOL Runstenilla. Mies joka on varmasti elänyt  jo sota-ajan Suomessa, ei käytä TapOuteja eikä Sprawleja, mutta treenaa vähintään 7krt viikossa(ja on kaiken lisäksi tosi mukava heppu), on varmasti erikoismainintansa ja paikkansa ansainnut).

Ja tästä seuraava askel onkin sitten se, että yksilö huomaa tämän vaihtoehtoisen elämäntavan elämisen ja tämän ehkä normaalista “hieman” poikkeavan lauman kanssa elämisen, olemisen ja tekemisen olevankin parasta mitä on olemassa. Loppujen lopuksi tämä lauma tulee kuljettamaan pitkälle ja hyvässä seurassa. Jatkoa seuraa..

“DOG FIGHTING IS FOR PUSSIES. REAL MEN DONT FIGHT DOGS”

Comeback

Viikko kulunut FightNight III – vapaaottelutapahtumasta. Moni asia sujui hyvin, moni asia tulee tulevaisuudessa tehdä paremmin. Oli ilahduttavaa todeta amatööriotteluiden tasojen nousseen suuren askeleen edellisvuodesta. Oli myöskin helpottava huomata, että ihmiset löysivät Kourulan Palloiluhallille niinkin sankoin joukoin. 

Oman seuran poikien otteluista jäi mieleen paljon pohdittavaa, kun erityisesti kaikkein kokeneimmat alittivat oman tasonsa. Näinhän toki käy ja ehkä oma osansa oli vastustajillakin. Hattua nostan GB:n Puolakalle joka napsautti lukon kohdalleen ollessaan itse kyseisellä tekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla. OP taas näytti kykynsä ammattilaisnyrkkeilijänä, ei loistavan pystynsä ansioista, vaan siksi että miehellä kestää 6 erää aikaa käynnistyä kunnolla.. Voitto tuli rutiininomaisesti kyllä, mikä oli odotettuakin, ja ensivkonloppuna Suomen mestaruus on viimeistelyä vaille valmis. (OP:n käynnistely aloitetaan maanantaina, niin eiköhän mies tule käynnissä kehään..) Turkian matsista en juuri mitään enää muista, kun jännitti niin paljon. Tosin sen muistan että koti-tappio tuli ja moni asia meni aivan päin persettä, mutta niitä ruoditaan sitten tarkemmin videoiden ja hyvän ruoan ääressä sekä hyvässä seurassa..

Parasta kuluneessa viikossa oli lähes täysi koskemattomuus tietokoneeseen ja kännykkään. Oli upeita hetkiä kun pystyi lähtemään treenaamaan ilman puhelinta, tarvimatta miettiä että tuleekohan tällä välillä jokin TODELLA tärkeä puhelu.. Tällä vkolla on ollut taas normaalisti aikaa pohtia kaikkea urheiluun, elämään ja koiriin liittyvää(totta, olen urheilun lisäksi fanaattinen koiraharrastelija. Ja ei, en tunne kuin muutaman koirarodun. Koiraroduiksi määritellään rodut, jotka päättyvät -koira sanaan. Esimerkiksi Saksanpaimenkoira sekä Belgianpaimenkoira kuuluvat näihin. Muut ovat hauvoja ja niistä en juurikaan ole kiinnostunut). Ihmisissä ja koirissa on paljon samankaltaisia piirteitä ja ominaisuuksia, joista palaan vielä kertomaan. Tosin siltikin, koirat ovat lähempänä sydäntäni kuin ihmiset. Jos pitäisi valita 100 yksilöä, joiden kanssa jakaisin loppuelämäni, ottaisin todennäköisesti noin 10 ihmistä ja 90 koiraa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin..siirryn jännittämään ensiyön nyrkkeilymatsia. Ja vaikken analyyttisesti seuraakaan ammattilaisnyrkkeilyä, niin lukeudun ehdottomaksi Ricky Hatton – faniksi. Meni miten meni, mutta vahvasti uskon ettei ensiyönä nyrkkeillä täyttä aikaa..

Tuomion päivä..

vapaaottelu_fn3Tänään on omalla kohdallani aika sen kauan odotetun päivän. Eilinen oli pitkä päivä, enkä jaksanut illalla tulla tätä kirjoittamaan. Tosin en tuota olisi voinut muutenkaan tehdä, kun eräs pieni lääkäri kuorsasi 01.oo aikaan niin makeasti työhuoneessani, että olisi ollut rikos ihmisyyttä vastaan mennä tuo keskeyttämään..

Mutta kaikki on siis käytännössä valmista, kädet hikoavat, päätä särkee ja mieli on odottava. Tosin pieni hikipuhde on vielä edessä ennen iltaotteluita itselläkin. Hetken mielijohteesta, muutama päivä sitten sovin veljeni kanssa ottavani ottelun, jota ei pitänyt koskaan tapahtua. Tänään on kuitenkin SEKIN päivä, ja reipas pystyhuiskinta on aina iloista. Ja mukava saada pitkästä aikaa sellainen vastustaja, joka lähtee varmuudella haastamaan pystyssä. Ei sillä, sehän on vapaaottelun suola, että pyritään ottelemaan omalla vahvuusalueella, mutta amatöörisäännöillä se mattonyhjääminen on vaan niin p..leen tylsää. (ellei sitten satu omaamaan painityyliä/-taitoa, joka meilläpäin on nimetty subbari ála maikl-grönfors..se vaan on jotain..järjettömän siistiä ja viihdyttävää).

Mutta pikaisesti ottelupaikalle. Paikka on jopa upeampi, kuin mitä sen uskoin olevan. Kehä, ääni- ja valo-systeemien noustua pystyyn eilen 00.30 mennessä ja hallin muiden valojen sammuttua, oli näky mykistävä. Kehä huutaa luoksensa tämän päivän gladiaattoreita. Olen sanaton, joten hiljenen. Palaan asiaan kuukauden hermoloman jälkeen.

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys