Venäjän leiri Chehovissa

Pieni kertaus odotellessa junaa Kouvolan asemalla.

Päivää ennen lähtöä leirille alkoi vähän vituttamaan, kun sain tietää, että yliopistossa joka kursille pitäisi ilmoittautua erikseen. Joten annoin nettitunnukseni tyttöystävälle ja sanoin, että “ilmoita minut meidän aineen jokaiselle mahdolliselle kurssille”.  Katsotaan, mitä hän on saanut aikaan.

Leiri oli kova. Joka toinen päivä otettiin sparrinkia, joissa sain aika hyvin turpaan. Varsinkin viimeisenä päivänä, kun otin jonkun ö-miehen kanssa. Itse asiassa vaikutti siltä, että hän oli parempi, kun 69:n  MM-kisojen edustaja.

Muut harjoitukset sisälsivät lähinnä kuntopalloa, varjoa ja korista – jota paikalliset muuten eivät osaa pelata.

Mielestäni meidät otettiin todella hyvin vastaan ja meistä pidettääin hyvin huolta. Venäjän päävelmentaja, Nikolai Hromov, suhtatui meihin hyvin – vaikka olikin hyvin vähäsanainen. Muutamaan otteeseen hän kävi kysymässä, että onko meillä kaikki OK ja tarvisemmeko mitään.

Muutkin maajoukkuevalmentajat olivat todella mukavia, varsinkin yksi, jonka juoksuunlähtökäsky oli komento “Tulta!”. Nyrkkeilijät olivat aluksi aika hiljaisia,  mutta hekin lopulta avasivat suunsa ja paljastuivat mukaviksi jäbiksi. Kaikkihan me ollaan ihmisiä…

Minulle leiristä ja ihmisistä jäi todella hyvä maku. Me saimme juuri sitä, mitä tulimmekin hakemaan. Tosin harmittaa, että emme olleet pitempään – ja se, että tulimme leiripaikalle päivää ennen heidän palautuspäivää (kilpailuihin valmista harjoitussykli: 3 pvä harjoittelua/1 pvä vapaa).

Eli nyt työ on tehty.

Pian olen Mikkelissä, maanantaina Tampereelle ja muistaakseni perjantaina Milanoon.

“En pelkää maailmassa ketään, joka käy vessassa samalla tavalla kuten minäkin.” – Bernard Hopkins

Kansainvälinen leiri Dublinissa.

Viime torstain ja perjantain (23.-24.7.) välisenä yönä nukuin reilut 3 tuntia, koska klo 3 yöllä Osmo (Laine) tuli hakemaan minut kotoa. Teimme lähtöä Dubliniin. Matka oli suhteellisen rasittava, mutta ei mikään älytön; matka bussilla Helsinkiin ja pari lentoa – Tukholman kautta Dubliniin.

Jo lentokoneessa näimme muutaman hurrin, joten jo siinä vaiheessa tiesimme, että leirillä on monta maata. Päästyämme hotelliin (eli yliopiston kampus-alueelle) kävimme heti lepämään. Valmentajaduomme onneksi päätti, että sinä päivänä ei tarvitse harjoitella – tosin me silti kävimme illalla vähän jumpaamassa. Irkut ja englesmannit reenasivat perjantainakin.

Perjantai-iltana saimme tietää, että heti seuraava päivänä on sparrit. Muutenkin leirin ohjelma oli erittäin sparripainotteista eli joka toisena päivänä lyödään kovaa päähän ja muuten reenataan, kuten itse haluaa.

Ensimmäisissä sparreissa kaikki maat ottivat vähän siihen tyyliin, että “katsotaan minkälaista porukkaa meilla on täällä seurana”.  Toisissa sparreissa oli jo enemmän latausta jne. Muut reenit kaikki hoitivat keskenään.

Porukka täällä on aika kovatoasoista: on maailmanmestareita ja Mm-2:sia ja vaikka ketä. Päähän lyötiin sparreissa todella ahkerasti. Onneksi käytössä olivat 16 oz:n hanskat, joten ketään ei lyöty pihalle. Pelin henki sparreissa oli helvetin kovaa, mutta silti reilua. Muuten irlantilaiset, englantilaiset ja teitysti ruotsalaiset ovat todella mukaavaa sakkia… varsinkin valmentajat. Uzbekit ovat asia erikseen.

Juttelin irkkujen kakkosmiesten maajoukkueen valmentajan, noin 70-vuotiaan papan, kanssa toissapäivänä, joka on todella mukava heppu, vaikka puhuukin vaikeata irkkumurretta. Hän kertoi, että pojat ovat kasassa JOKA viikko ma-to ja lähtevät sitten kotiin. Eli homma on vähän erilaista, kuin meillä. Vastaavasti Osmo jutteli tänään englantilaisen 64:n  ykkösmiehen, Bradley Saundersin, kanssa ja tämä kertoili, että heillä on sama periaate.

Kyseinen pappa on muuten todella mukava. Voi olla, että hän puhui sivu suunsa, kun kertoi minulle, että Irlannin ylpydellä – Kenneth Eaganilla, voitettuaan Olympialaisissa hopeata, karkasi vähän mopo käsistä. Viina ja naiset vei… Samalla hän heitti vähän rasististakin läppää, kun aloimme väitellä, kuka on kehässä. Väitin, että se on Atoev, mutta se ei ollutkaan. Sitten hän alkoi nauraa ja sanoi minulle: “They look all the same.”

Tiistaina olin fyysisesti todella hajalla. Selkä oli mennyt todelle jumiin. Onneksi englantilaisten lääkäri antoi minulle kipulääkkeitä ja relaksantteja, jotka ovat auttaneet minua todella hyvin. Kun Osku kysyi, että mitä me olemme velkaa, lääräri vain heilautti kättä ja hymyili: “Nothing.”

Huomenna alkaa leirin päättävä Round Robin -turnaus, jossa kaikki ottelevat enemmän kuin yhden kerran, vaikka häviävätkin heti ensimmäisen ottelun, mikä on todella hieno periaate. Lista on muuttunut vaikka kuinka monta kertaa. Esim. minun piti otella huomenna paikallista Sutcliffiä vastaan, joka muuten on 64:n mies, (ja muutekin olen sparrannut enemmän 64:n meisten kanssa, koska nähtävästi irkut eivät tienneet, että minulla on sarja vaihtunut.  Tosin ei se harmita, koska 64:n taso on täällä kovempi kuin 69:n.), mutta sitten Osku kävi selvittämässä asiaa… ja tänään saimmekin tietää, että minä, joka piti ottaa ainoana Suomen edustajana perjantaina, ei saakkaan ottelua, mutta muut pojat saivat.

Pe:n ohjelma:

Eemeli – Kenneth Eagan (OK-2)

Matti – IRL

Vielä yksi mielenkiintoinen ottelu huomenna:

Babacar Kamara – Kennedy Katende

Ottelun häviäjä menee Mm-kisoissa -91:een ja voittaja -81:een.

La:n ohjelma:

Minä – Mahmudov (junoireiden Mm-2)

Matti – UZB(sotilaiden maailmanmestari)

Eemeli – SWE

Su:n ohjelmaa ei ole vielä päätetty.

Muu aika on kulunut täällä leppoisasti valmentajia kiusatessa, kirjoja lukiessa, shoppailessa keskustassa (täällä on alennusesonki päällä) ja puhuessa paskaa – unohtamatta addiktoivaa dataamista. Yhtenä vapaa-aamuna lähdimme kaupunkiin vähän ostoksille ja minä eksyin porukasta (pojat tosin väittävät, että puhun paskaa). Kävelin itsekseni kaupungilla ja olin jossain toisessa laidassa Dublinia pari osotoskassia mukanani. Kävelin jotain hämärää katua pitkin ja siinä oli yksi mieshenkilö purkaamassa kuorma-autoa. Lähestyin häntä sanoilla: “Excuse me, could you give me piece of advice? I’m a bit lost…” Hän vastasi niin monimutkaisesti kuin vastata voi: “I might be able to do so, yes…”

Toinen hauska oli kun juoksimme lenkkiä porukalla, joku äijä huusi autosta meille: “Lads… guickin it up… for fuck’s sake.”

Ei kai muuta. Palatkaamme astiaan.

I’m back!

No tervii taas! Olen pahoillani, että en ole kirjoitellut tänne, vaikka lupasinkin Antille kirjoittavani kerran viikkoon. Nyt taas ollaan hotellihuoneessa ja on aika *** tylsää. Viimeksi kirjoitin GeeBee-turnauksen aikaan ja nyt ollaan sitten Socicaksen aika. Täällä me nyt hengaillaan vain Eemelin kanssa, vaikka Vassun (a.k.a. Mimimi) pitikin tulla mukaan, mutta valitettavasti hän sairastui ja jättäytyi reissusta päivää ennen lähtöä.

Tänään on kilpailujen toinen päivä ja minulla on tänään Ukraina vastassa. Turku hävisi eilen paikalliselle sankarille harmittavasti pistein 3-0. Mitä muuta tässä nyt kertoisi? Nyrkkeilystä en jaksa alkaa mussuttamaan, joten jotain muuta… Kävimme Eemelin kanssa tänään ostoksilla, minä ostin farkut ja hän osti itselleen korkkarit. No ei. Me ajattelimme ostaa likoille korkokengät, mutta tulimme siihen tulokseen, että ei uskalla.

Kaunas on hieno kaupunki! Siis ei todellakaan olisi uskonut, että se olisi ollut niin siisti, mitä se on. Kadut ovat puhtaita ja kaupoissa tavara on yhtä kallista kuin Suomessakin. Miten paikallisilla riittävat rahat? Eikö juuri Liettuassa kriisi ole pahimmillaan? Me kuin Empun kanssa niin toivottiin ennen reissua, että täällä olisi tavara halpaa…

Tämähän on sitten kauden viimeinen turnaus, vaikka sitä ei tunne juuri tällä hetkellä. Sitten saa vetää hetken aikaa henkeen. 9 kuukautta ollaan sykitty ja pari päivää olisi vielä tarkoitus jatkaa. Mitä tästä kaudesta on jäänyt käteen? No Tammerin voitto on varmaankin päällimmäisenä, mutta nälkähän kasvaa syödessään.

Yliopistossa sain tänä vuonna vähän yli 50 opintopistettä aikaan eli olen periaatteessa kahden vuoden opiskelun jälkeen 20 opintopistettä jäljessä, jos haluan kirjoittaa kandidaatin tutkielman (180 opintopistettä) seuraavalla, eli kolmannella, kurssilla. Toisaalta on myönnettävä, että aika rennosti olen vetänyt yliopistossa. Ei kyllä uskoisi, että opiskelisi jossain korkeakoulussa. Ensi vuonna on sitten tosi kyseessä, kun joutuu kirjoittamaan proseminaarin ja yhden sivuaineen siihen kylkeen. Eli täytyy saada noin 80 opintopistettä, eli saman verran kuin ensimmäisenä kahtena vuonna yhteensä.

Tässä kun puhun 3.14kaa, valmentaja(-ni) Osmos Laine pulpahti paikalle, piti kannustuspuheen ja lähti korvatikkuineen kämpilleen. Ja meidän tiimistä puheen ollen, toissapäivänä revettiin Eemelin kanssa, kun saavuttuamme hotelliin, respassa tuomari Pauli Jyrkkästä virkailija puhutteli ”Mrs. Paulie”(-na). Ja Oskuakin ollaan kiusattu vähän väliä, mutta pikku v3.14iluhan kuuluu näihin reissuihin.

Voi olla, että en päivitä blogiani taas vähään aikaan, mutta ei huolta! Nkolaos palaa ja lujaa – sitten kun on sen aika. Kesällä kirjoitan artikkelin Mikkelin nyrkkeilijöiden ja Mikkelin kamppareiden yhteiseen lehteen, joten ajattelin, että sen voisi postata myös tänne. Se on sitten tosi kattava…

Ei tässä sitten kai muuta…

P.S.

”Everybody got plans until they get hit.” – “Iron” Mike Tyson

Well…

Tervii kaikille! Olen Nikolai Kodin ja harrastan nyrkkeilyä. Edustan Mikkelin nyrkkeilijöitä, mutta opiskelen ja harjoittelen Tampereella – eli olen semi-takinkääntäjä. :-D Tällä hetkellä makoilen “erittäin viihtyisässä” hotellihuoneessa ja kirjoittelen tylsyyteeni. Yksi kämppis selittää vieressä sotajuttuja… Illalla kai joutuu tuhisee. Tänäänhän alkoi GeeBee-turnaus.

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys