Suunnitelmat muuttuu, ja mutkia tulee matkalle aina enemmän tai vähemmän. Ilmeisesti korkeammat voimat halusivat, että Ruska turnaus jää väliin. Turun kisoissa vammautunut Jonin olkapää kyllä toipui ihan mallikkaasti, mutta tiistain jalkapallopeli oli liikaa, ja täydellisen rintapotkun osuessa suoraan reunalistaan, mureni samalla toiveet Ruskaan osallistumisesta. Sen verran hyvää tuuria oli, ettei jalkaan tullut murtumia, ja lääkäri arvioi sen paranevan viikossa tai kahdessa.
Viikolla käynnistyi myös aikuisten harrastekamppailuryhmä, osana seuran suurempaa projektia liikuttaa entistä suurempaa joukkoa salilla, ja samalla lisätä seuran jäsenmäärää. Syksyn myötä seuran jäsenistölle on tarjolla harrasteryhmiä jokaiselle ikäluokalle. Omalle vastuulle jäi aikuisten harrastekamppailuryhmä, ja onkin huvittavaa, ellei jopa ironista vetää taas harraste- ja kuntoliikuntaa. Joitain vuosia sitten kypsyin totaalisesti kunto- ja harrasteliikunnan vetämiseen. Olikin positiivista huomata, että harrasteryhmän vetäminen onkin piristävä poikkeus viikon rutiineissa. Vaikkakin jos olen aivan rehellinen, niin monesti tuntuu että toimin edelleen pääasiassa kunto- ja harrasteliikunnan parissa. Kamppailu-urheilun puolellahan huippu-urheilijoita löytyy enää vapaaottelun parista.
Kauas pilvet karkaavat
Töissä meno on rauhoittunut selvästi kesästä, ja kovimmat kiireet ovat jääneet helteiden lailla taakse. Eräänä yönä joimme työkaverin kanssa kahvia terminaalin portailla. Yllättäen kollega kysyy “- mitä luulet, missä olet viiden vuoden päästä?”. Ensimmäisenä mieleen tuli, että toivottavasti en ainakaan näillä samoilla portailla kahvia juomassa. Loppuyö menikin sitten profiloidessa lemppaajaa, joka on pyörinyt 10 vuotta samassa terminaalissa. Lopputulos oli varsin tyypillinen suomalaiselle kansanluonteelle, tai sitten yötyö ei vain sovi kaikille. Olimme työkaverini kanssa yllättävän yksimielisiä lopputuloksesta, ja lemppaajan elämänkaaresta. Joskin jatkoin ajatusleikkiäni itse vielä hieman pidemmälle, mutta uskoisin miltei kaikkien kollegoideni allekirjoittavan tarinan. Juttu tietysti aukeaa lukijalle paremmin, jos on sattunut työkseen aikaansa terminaalissa viettämään. Huomion arvoista lienee se, että olen nykyisistä lemppaajista virkaiässä vanhin. Edellinen “Iron Man” on tällä hetkellä henkisessä valmennuksessa.
Missä mennään noin viiden vuoden päästä?
Olet edelleen samoissa hommissa, samassa terminaalissa. Ulkoinen olemus ja habitus on jotain säälittävän ja tragikoomisen väliltä. Vaatepartesi on pelkistynyt muotoon vanhat jamekset, varrelliset talvilenkkarit, ruudullinen flanellipaita, nuhjuinen toppatakki ja vanha ja paskainen kauppaketjusi lippis. Sama vaateparsi kulkee päälläsi kesät ja talvet. Poikkeuksen muodostaa vain yli 20 asteen pakkaset, jolloin lisäät päällesi reikäiset pitkät kalsarit ja lippis vaihtuu saman kauppaketjun tupsupipoon, josta tupsu irtosi jo aika päiviä sitten.
Avioeron myötä uusi rivitalon päätyasunto on vaihtunut vähemmän houkuttelevan kaupunginosan paskaiseen vuokrayksiöön. Avioliitto jäi varsin lyhyeksi, vain reilun kahden vuoden mittaiseksi. Kiihkeä se kuitenkin oli, ja helvetin kallis. Ex-vaimosi oli ns. moderni blondi, ja hänelle jäi kämpän lisäksi lapset ja uusi BMW. Sinulle jäi vain elatusmaksut ja reilusti velkaa. Kiistelit hetken lastesi tapaamisoikeudesta ja autosta, mutta vaimosi uusi mies golfkavereineen kävi puhumassa sinulle järkeä. Murtuneen nenän ja kahden katkenneen kylkiluun jälkeen tulit myös itse siihen lopputulokseen, ettet välttämättä tarvitse bemaria, ja ehkä tosiaan on parempi, jos lapset eivät edes näe isäänsä.
Onneksi terminaalissa maksetaan kohtuullinen korvaus menestystä vapaa-ajasta. Maksettuasi vuokran ja reilun 700 euron lainanlyhennykset ja elatusmaksut, sinulla on vielä varaa vähän syödäkin, ja olla kaikki vapaa-aikasi kännissä. Ruokavalio on typistynyt maksalaatikkoon, ja paikallisen lihanjalostajan eineslihapiirakoihin. Maksalaatikonkin olet jo tottunut syömään kylmänä, sillä nuoremmat ja nopeammat työntekijät ehtivät aina ensimmäisenä tauolle. Et jaksanut enää odottaa koko ruokatuntia saadaksesi lämmittää herkullisen maksalaatikon, joten opettelit syömään senkin kylmänä.
Työntekijänä olet kuitenkin parasta A-ryhmää. Vaikka vuosien raskaan työn seurauksena ryhtisi onkin painunut kumaraan, ja askelpituus lyhenee vuosi vuodelta, olet edelleen säntillinen ja tarkka työssäsi. Tulet ensimmäisenä töihin, ja lähdet viimeisenä. Itse asiassa tulet työpaikalle jo yli tunti ennen töiden alkua. Lyhyillä askelilla köpöttelet ympäri hallia, katsellen josko siellä olisi jotain askaretta ennen töiden aloittamista. Yleensä siivoiletkin tai rasvaat pumppuja, ennen kuin keität kahvit ja alat valmistautua yön varsinaiseen urakkaan. Valitettavasti jäit junasta tekniikan kehityksen suhteen. Uuden työaikaseurannan ATK-ohjelmiston suhteen evääsi ei enää riitä. Kainosti kuitenkin pyysit pomolta, josko hän voisi kirjata työtuntisi ylös. Pomo ymmärsi kyllä mistä kenkä puristaa, ja lupautui laittamaan tuntisi ylös. Joka yö kirjoitatkin tuntisi ylös selvällä käsialalla minuutin tarkkuudella.
Vuosien vieriessä huomaat, että suurin osa työkavereistasi on lähtenyt. Eikä uusia ole tullut tilalle samaa tahtia. Monesti huomaat ihmetteleväsi, kuinka kiireisiä vanhat työkaverisi ovat. Aina heille soittaessasi heillä on jotain muuta tekemistä, eivätkä ehdi nähdä sinua, tai lähteä kanssasi kaljoittelemaan. Edelleen ihmettelet moisessa oravanpyörässä elämisen mielekkyyttä, kun vanhat työkaverisi ovat niin kiireisiä, etteivät ehdi nykyään edes vastaamaan puhelimeen, saati sitten soittamaan takaisin. Sinulla kuitenkin on aikaa, eikä enää kiire oikeastaan mihinkään. Perjantaisin työviikon päättyessä, sinulle on luotettu myöhäisin vuoro, ja pidät huolen että kaikki tavarat lähtevät ajallaan ja ovet tulevat lukkoon. Kaikkien jo lähdettyä käyt vielä toiseen kertaan läpi, että kaikki ovet ovat lukossa. Sen jälkeen menet vielä taukohuoneeseen, ja keität kahvit. Pyörit vielä puoli tuntia terminaalissa kahvia juoden, ja itseäsi onnitellen kuinka yksi viikko on taas pulkassa, ja asiakkaat tyytyväisiä. Töiden jälkeen menet kotiin, avaat kaljan ja telkkarin. Joka yö juot sikspäkin kaljaa ja tuijotat tektsti-tv:n uutisia. Herättyäsi iltapäivällä juot kupin kahvia ja poltat pari tupakkaa. Seuraavaksi taas teksti-tv auki, ja samalla täyttelet ristikoita.
Itsenäisenä ihmisenä olet alkanut matkustella, ja joka vuosi lähdetkin kesälomallasi Tallinnan risteilylle. Vietät laatuaikaa itseksesi laivalla, ja tuot täyden lastin kaljaa ja viinaksia Tallinnasta. Lopun aikaa kesälomastasi viihdyt lähiöbaarisi terassilla. Vaikka näytätkin noin 10 vuotta ikäistäsi vanhemmalta, olet edelleen varsin solakka. Fyysinen työ, pari askia tupakkaa päivässä ja yletön kahvin ja kaljan juonti pitää ruokahalusi ja linjasi kurissa. Arjesta poiketen ehdit lomallasi sammua lähiöbaarisi nurkkapöytään myös viikolla. Epäonnesi rakkaudessa ja kova arpasi työmarkkinoilla tunnetaan lähiöbaarissasi, ja sen myötä yletöntä ryyppäämistäsi katsellaan puoliksi hyväksyen. Ja vaikka sammut joka kerta samaan pöytään, on henkilökunta ymmärtäväinen, sillä ostat aina itse omat juomasi ja tunnollisena ihmisenä edelleen kunnioitat auktoriteetteja. Siinäkin muodossa, jossa baarimikko tai portsari niitä edustaa.
Lopulta törmäät kaupungilla vanhaan työkaveriisi, jolla näyttää menevän ihan kivasti. Vaihdatte kuulumisia, ja vanha työkaverisi kysyy, mitä teet nykyään? Nyökyttelet ja kerrot ylpeänä edelleen olevasi terminaalissa. Kaverisi on hetken aikaa hiljaa, ja toteaa viimein, että kannattaisikohan katsella jotain muutakin. Lähes poikkeuksetta kaikki tulevat terminaaliin töihin vain väliaikaisesti. Sinä olet se poikkeus, joka jämähti terminaaliin. Työurasi kohokohdat jäävät kahteen tapaukseen, jotka ovat jääneet mieleesi. Ensimmäinen kerta oli, kun ammattiliittosi jäsenlehti tuli tekemään juttua terminaalitoiminnasta. Sinua haastateltiin ja kuvattiin lehteen. Katselit kuvaajaa ja kameraa epäluuloisena, ja yritit olla ryhdikäs sekä mutisit jotain epämääräistä pyörivistä pyöristä. Toinen kerta oli, kun 10 vuoden palveluksen jälkeen firmasi organisaatiokaavion terävin kärki lahjoitti sinulle uutuuttaan kiiltävän “hopeisen” rannekellon. Tavoillesi uskollisena et keksinyt mitään sanottavaa, vaan tyydyit vain nyökkäilemään. Kantajansa tavoin kello oli halpaa rihkamaa, mutta vastoin kaikkia ennakko-odotuksia se oli luotettava ja varmatoiminen kapistus.
Muutama päivä kohtaamisen jälkeen, jätät töiden jälkeen teksti-tv:n avaamatta. Tyydyt vain juomaan kaljaa, ja pohtimaan kaverisi sanoja. Päätät samoin tein, pikkupierussa, että nyt vaihtuu ääni kellossa. Seuraavana päivänä suuntaatkin työvoimatoimistoon. Virkailija katselee sinua hetken, ja kysyy että oletko ollut pitkäänkin työttömänä. Ensimmäisenä huomaat, että sosiaaliset taitosi terminaalin ulkopuolella ovat olemattomat. Kommunikointisi on vain murahtelua, ja joudut tukeutumaan ensisijaisesti elekieleen. Lopulta virkailija ymmärtää, että olet vakituisessa työsuhteessa. Ymmärrettyään tämän ja ihmetyksestään toivuttuaan virkailijan innostus kuitenkin lopahtaa. Virkailija tuntuu löytävän lemppaajan hommista häkellyttävän paljon positiivisia asioita. Ja kun itse tutkailet työ- ja koulutustarjontaa, niin huomaat ettet ymmärrä oikeastaan mitään, mitä eri toimenkuvat pitävät sisällään. Hartiat kyyryssä työvoimatoimistosta poistuminen kuitenkin sujuu, kuin luonnostaan.
Kaverisi tapaaminen ja visiitti työvoimatoimistossa antavat sinulle ajateltavaa useammaksi päiväksi. Vaikka et haluaisi, niin joudut myöntämään, että elintarvikkeiden keräily ja lajittelu on muuttunut varsin automatisoiduksi ja koneelliseksi. Olet oikeastaan ainut täyspäiväinen lemppaaja firmassa. Ja todellisuudessa työsi ovat vähentyneet koko ajan, mutta et halua nähdä sitä tosiasiaa, että lyhentyneen askeleen ja hiipuvien voimien johdosta saat edelleen kulumaan täyden työpäivän varsin vähäisiin askareisiin. Iänikuinen perustelusi, että ihmisten täytyy syödä, alkaa kuulostaa vähän tyhjältä. Toki ihmisten pitää edelleen syödä, mutta ei ketään kiinnostaa, onko ruoat lajitellut ihminen vai kone. Eräänä syksyisenä iltana katselet kahvia juoden lumen ensihiutaleiden putoavan, ja sulavan terminaalin asfaltille. Samalla mieleesi muistuu humoristinen keskustelu vuosien takaa vanhan työkaverisi kanssa. Enää vain ei ollut sitä vanhaa työkaveria, eikä tippaakaan huumoria. Vuosien yötyöstä ja tolkuttomasta ryyppäämisestä huolimatta aivosi toimivat edelleen järjestelmällisesti. Kykenet työsi tavoin lajittelemaan pääsi sisällä asioita omille paikoilleen. Yllättävää kyllä tiedostat itse omat puutteesi sosiaalisissa taidoissa ja kykenemättömyytesi nykyteknologian suhteen. Ymmärrät myös lempanneesi itsesi ulos tulevaisuuden työmarkkinoilta, ja vieläpä sen, että teit sen ihan omin käsin. Pyörittelet mielessäsi vielä muutamaa ajatusmallia, kunnes lopulta tyydyt vain hymähtäen toteamaan.
Vision Fighting Championship on uusi ruotsalainen vapaaottelupromootio. VFC:n ensimmäinen ilta “The Beginning” järjestettiin Karlstadissa la 28.8.2010. GB Gymin Kai Puolakka otti illassa Stockholm Shootin Jonatan Westiniä vastaan.
VFC:n porukat halusivat ottelijat huoltajineen pelipaikalle hyvissä ajoin, joten lento Hki-Vantaalta Tukholman Arlandaan lähti jo torstaina klo 20:05. Arlandan lentokentällä odoteltiin kolmisen tuntia irlantilaisten konetta ja lähdettiin sitten kuski-Danielin kanssa pikkubussilla kohti Karlstadia, jonne oli reilun kolmen tunnin ajomatka.
Aamulla heräiltiin yhdeksän maissa ja Kaitsu alkoi valmistautumaan puoliltapäivin alkavaan punnitukseen. Jäljellä olleet ylimääräiset 1,7 kg lähtivät jumpalla ja saunalla aika kivuttomasti. Neljältä koko otteluporukka paineli läheiseen Temple-nimiseen soittoruokalaan, jossa oli vielä vuorossa yleisöpunnitus posedowneineen ja kaikkineen. Tälläinen hieman epätavallinen punnitussysteemi on ihan toimiva, ja painonvedoista jää mukavasti palautumisaikaa. Ainoa miinuspuoli on se, että ottelupaikalle täytyy käytännössä matkustaa päivää aikaisemmin.
Karlstadin kaduilla pitää olla tarkkana, sillä kaupunki ilmeisesti ihan vilisee ninjoja...
Lauantaina oli ohjelmassa kevyet treenit ja maittava lounas Templen ravintolassa. Kisapaikalle Tingvallahallarna-urheilukeskukseen mentiin puoli neljältä ja pienen pyörimisen jälkeen aloitettiin sääntöpalaveri. Oli tiedossa, että Ruotsin vapaaottelusäännöt poikkeavat “hieman” totutuista, koska kamppailu-urheilu ei ole Lintukodossa kovin kovassa huudossa. Kukkahattutädit ja -sedät haluaisivat kieltää lajit joissa ihmistä isketään oikeasti, koska sehän nyt on vallan pöyristyttävää ja barbaarista toimintaa, jolle ei todellakaan ole sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa.
Ruotsin vapaaottelusäännöt ovat siis näennäisesti turvallisemmat kuin yleisesti käytössä olevat ns. unified rules -säännöt. Kyynärpäät ovat kokonaan kielletty, niitä ei saa lyödä missään tilanteessa mihinkään. Kaikki lyönnit pitää tulla rystysillä, joten vasaralyönnitkin ovat kiellettyjä, mutta käytännössä niitä saa viljellä - mikä on hieman erikoista. Käsiä sidottaessa sanottiin, että rystyspinta täytyy jättää kokonaan paljaaksi. Mutta myöhemmin sanottiin, että rystysille voi vetää pari kerrosta teippiä. Käsien huono suojelu teipillä ja siteillä tekee siis ruotsalaisen ajatusmallin mukaan otteluista turvallisempia. Ilmeisesti sen takia, että pitää lyödä varovaisemmin…
Maassa olevaa ei saa potkia, kuin ehkä vähän jaloille, eikä maasta saanut potkia pystyssä olevaa kuin vartaloon. Erätauon pituus on 90 sek ja kaikki ruotsissa oteltavat ammattilaismatsit ovat aina 3×5 min. Aloittelevat ammattilaiset heitetään siis heti altaan syvään päähän, koska 15 min on monelle kokeneellekin ottelijalle kova rypistys. Mutta se säännöistä, toivon mukaan ne muuttuvat järkevimmiksi vielä joskus. Ainoa lohtu on se, että asiat voisivat olla vielä huonomminkin. Maan ammattinyrkkeilysäännöt kun ovat vieläkin “turvallisemmat”.
Pelipaikka. Ja kyllä, E71:sen kamera on aivan susi.
Kaitsun matsi oli illan neljäs. Homma meni vähän odotteluksi, koska tapahtuman alku viivästyi jostain syystä puoli tuntia. Lopulta päästiin kuitenkin kehään asti. Kaitsun vastustaja oli Stockholm Shootin Jonatan Westin. Kaksikko kohtasi amatöörisäännöillä puolitoista vuotta sitten Utin Finnish Openeissa. Tuolloin Westin vei käsilukolla. Sittemmin Westin oli hävinnyt yhden ammattilaismatsin tyrmäyksellä ja Kaitsu voittanut kolme, kaikki kuristuksilla. Matsi alkoi varovaisesti, eikä Westin tullutkaan odotetusti silmille - edellisen ottelun tyrmäystappio oli ilmeisesti ruotsalaisella tuoreessa muistissa. Pienen pystypainin jälkeen Westin vei nätillä kampilla alas ja ohitti guardin. Seurasi tiukkoja tilanteita joissa Westin oli vuoroin mountissa ja backmountissa. Lopulta Kaitsu sai vähän tilaa, ja Westin lähti hakemaan suoraa käsilukkoa. Kaitsu sai juuri ja juuri passattua, pääsi ylös, ja erä loppui.
Toisessa erässä Westin näytti olevan hieman hapoilla. Kaitsu osui hyvin polvella pakkiin, mutta jälkitilanteessa pystypainista lähtenyt alasvientiyritys meni totaalisesti puihin ja Westin pääsi suoraan mounttiin. Kaitsu kääntyi ja Westin sai takakuristuksen kohdalleen. Eikun takaisin sorvin ääreen, Kaitsu otteli sisukkaasti, mutta Westin oli tällä(kin) kertaa vain parempi.
Tulokset:
Johan Sjölin, Hilti Karlstad - Nicklas Bergman, Märsta Alliance
Vinnare: Bergman på domslut (2-0)
- Illan aloittanut 5 min subbarimatsi jäi näkemättä.
Martin Wojcik, Frontier MMA - Rimgaudas Kutkaitis, The Knight Of Plunge, Litauen
Vinnare: Kutkaitis på RNC i rond 1
- Kolmen ottelun tappioputkessa ollut 8-12-listainen Kutkaitis yllätti ennakkosuosikki-Wojcikin.
Jonatan Westin, Stockholm Shoot - Kai Puolokka, GB Gym/Team MMA Finland
Vinnare: Vinnare Westin på RNC i rond 2
Carlos Prada, Pancrase Gym - Ramunas Paliunis, The Knight of Plunge, Litauen
Vinnare: Vinnare Prada på TKO (slag från backmount) i rond 1
Botniassa Koiviston Ristolle hävinnyt Prada teki nopeasti selvää Paliuniksesta. Prada harmitteli vieläkin Koivisto-ottelua ja sanoi, että hallitsi sen ensimmäistä erää täysin. Harmi vain, ettei dominointi paljon auta jos kaveri tiputtaa vähän ajan päästä poimimaan mansikoita.
Johan Mäkelä, Pancrase Gym - Rodrigo “Pitbull” Vasquez, Hilti Rinkeby
Vinnare: Mäkelä på RNC i rond 2
- En nähnyt kuin aivan matsin lopun. Molemmat kaasuttivat reippaan americanboxingin jälkeen ja vähemmän kaasuttanut Mäkelä vei hapetuksella pienen G’n'P-pehmityksen jälkeen.
Mohammad Babadivand, Hilti Stockholm - Laimonas Stancikas, The Knight of Plunge, Litauen
Vinnare: Babadivand på domslut (3-0)
- Babadivand oli jäätävä FinnFight 10:ssä ja pisti Kuukan nätisti triangeliin. Tässä matsissa Stancikas kuitenkin näytti jälleen liettualaista sitkeyttä. Ruotsalainen oli riittävän paljon parempi, ja onnistui kolmannessa tiputtamaan liettulaisen takakädellä. Samassa erässä Stancikas oli kuitenkin myös selässä kuristamassa, joten ei Babadivandin esitystä voi hirveästi kehua. Miinusta myös punnituksissa tehdystä lesoilusta ja leppoisan Stancikaksen vihaisesta tuijottelusta. Buu, Ba-Ba!
Alen Mansour, Hilti, Stockholm - Fredrik Lindström, Bålsta dojo
Vinnare: Monsour på TKO (slag från sideposition) i rond 2
- Illan paras ja samalla huonoin matsi. Yleisö tykkäsi kovasti, kun kaksi satakiloista aloittelijaa repivät ja riuhtoivat reilun erän. Kaksikon tekninen osaaminen oli jotain todella hirveää, mutta yritystä oli sitten sitäkin enemmän. Lindström pudotti Mansourin kahdesti ristiinlyöntitilanteessa leualle osuneella koukulla, mutta ei osannut lopettaa matsia vaikka pääsi istuskelemaan puolitajuttoman vastustajansa mountissa pariinkiin otteeseen. Toisessä erässä Lindström sippasi ja Mansour löi matossa keskeytyksen. Mansourin ego oli jo ennen matsia vähintään pikkubussin kokoinen, ja onkin pelottavaa ajatella millaisiin mittoihin tämä voitto miehen itsetunnon paisuttaa.
Hamid “Akira” Corassani, GBG MMA - Martin “The Heat” Begley, Red Dragon Gym, Nordirland
Vinnare: Corassani på armbar i rond 1
- Ehkäpä illan tasokkain matsi. Begley pisti hyvin vastaan ja heitti Corassanin pari kertaa hienosti tonttiin. Hyvän matsin loppu oli ikävä. Irlantilainen taputti käsilukkoon ja jäi istumaan allapäin polvilleen. Corassani nousi ylös ja meni Begleyn taakse ja teki joko niskojen taitto- tai kurkun viiltämiseleen - en nähnyt kunnolla kumman. Yleisö alkoi buuata saman tien ja sitten Corassani pyyteli anteeksi ja selitteli jotain. Ikävä jätkä, jonka näkisin nyt mieluusti Suomessa esim. Latomäen tai Kuivasen vastustajana. Kuivaselle tarjottiin jo tätä matsia, mutta rikkinäinen takakäsi ei ole matsikunnossa.
Magnus “Jycken” Cedenblad, Pancrase Gym/MMA Storm - Valdas Pocevicius, The Knight Of Plunge
Vinnare: Cedenblad på TKO i rond 1
- Suomessakin pariin otteeseen kevyessä raskaassa otellut Cedenblad on otellut viimeisimmät matsinsa keskisarjassa, eikä tarvinnut montaa sekuntia Poceviciouksen voittamiseen. Tyly esitys ja hyvä päätös illalle.
- - -
Ottelupaikka oli hieno ja järjestelyt kokonaisuutena erittäin hyvin hoidettu. Jani Lax ja kumppanit tekivät hyvää työtä, eivätkä olleet säästelleet turhia, vaan kaikki oli viimeisen päälle nettisivuista videoihin ja ottelujulisteisiin. Jokainen ottelija sai esimerkiksi sponssien tarjoaman TapOutin hupparin, jonka sai sitten itselleen, kunhan vain käveli se päällä kehään. Hyvät ruuat, mukavat tyypit jne.
Tuotanto oli erittäin hyvin hoidettu ja n. 1400 katsojaa varmaankin tykkäsivät näkemästään. Screenien puuttuminen oli oikeastaan ainoa miinus noin katsojan näkökulmasta. Mutta matsit tulevat myöhemmin televisiosta ja kyllä ne varmaan jostakin Suomessakin saa nähtäville.
Matti “Afterfight” Mäkelä oli huoltamassa pikkuveljeään ja kertoi, että ottelee seuraavaksi Superior Challengessa parin kuukauden päästä. Sarjana on totutun keskisarjan sijaan kevyt raskas. Miehen painot ovat tällä hetkellä sadan kilon tietämillä. Matti sanoi ottelupaikalla, että ei ota afterfighteissa ollenkaan hapanta, koska ottelu on tulossa, mutta kevyeksi kaljoitteluksihan se sitten kuitenkin meni. Minkäs sitä mies lempinimelleen mahtaa.
Suomen joukkueen afterfaitit jäivät vähän lyhyeksi, koska ajomatka takaisin kohti Arlandaa alkoi hotellilta jo klo 02 sunnuntaiaamulla.
Viikko on viittä vaille taputeltu. Pakko myöntää, että hieman väsyttää. Viikonloppu meni aika tehokkaasti tien päällä. Lauantaina Turussa, ja sunnuntaina Lahdessa. No, ne piirtää joilla on liitua. Tämän kertaisessa blogin päivityksessä mahdollisesti(lue todennäköisesti) esiintyvät virheet eivät johdu(ehkä tarpeellisesta) lobotomiasta, vaan väsymyksestä.
Iso-Velmu ja Pikku-Velmu vetää ilmakitaraa, eli Toni ja Sampo
Asiaa hieman pohtiessa on hauska huomata, että väsymys yksinkertaistaa ja pelkistää ajattelua. Loppupelissä lauantaina käytiin kisoissa, ja sunnuntaina sparreissa, ja that’s it. Pelkistettynä noinhan se meni. Ihmeellistä miten yhdet kisat ja sparrit voi muka väsyttää näin paljon. Viikolla kuitenkin askaretta riittää niin töissä, kuin salillakin. Ja kun viimeisen kolmen vuorokauden aikana on tullut ajettua autolla aika paljon enemmän kuin nukuttua, niin ainakin pienimuotoinen väsymys lienee sallittua. No, nämähän on niitä jokaisen omia valintoja, ja oto-työnä tehtävän valmennuksen etuja.
Viikolla treenattiin aamulla ja illalla, akatemian ja seuran treeneissä. Ainut mainitsemisen arvoinen seikka taitaa olla se, että nuorena se vitsa on väännettävä. Jututin yksissä treeneissä salin ilopilleriä ja kuopusta, Sampoa. Kyselin, että vieläkö on tullut jalkapalloa pelattua ja niin edelleen. Sampo kertoili, että on lopettanut jalkapallon, mutta joku uusi harrastus pitäisi keksiä tilalle. Lisää udeltuani Sampo totesi, että hänestä tulee isona nyrkkeilijä, ja nyt pitäisi löytää joku kakkosharrastus. Mielessäni taputin pieniä karvaisia käsiäni yhteen. Sampo kun on 8 vuoden ikäinen, ja tuli salille 7-vuotiaana. Paljon tietysti ehtii tapahtua, ja Samponkin mieli vielä muuttua moneen kertaan. Kuitenkin esimerkiksi kokonaisvaltaisen valmennuksen pioneerin, Matti Urrilan kokemusten mukaan lapsuuden unelmat ja ihanteet ovat usein merkittävässä roolissa, kun puhutaan jonkun lajin huipusta. Ja tästä tuleekin mieleen muutama asia. Ensinnäkin se isompien ja vanhempien poikien rooli. Pienet pojat katsovat ihaillen vanhempia ja taitavampia poikia, ja jäljittelevät näitä parhaansa mukaan. Toiseksi, se kasvatustyön rooli ja merkitys, jota valmentajat tekevät niiden kanssa, jotka tulevat salille alle 10 vuoden ikäisenä, ja mahdollisesti saattavat ja opastavat nämä samat pojat aikuisikään asti. Näitä kahta asiaa kannattaa miettiä. Ihan aikuisten oikeasti. Ja kun puhutaan ihan oikeista huipuista, niin kannattaa vaikka katsoa sitä, kuinka homma Kuubassa hoidetaan.
Viikko siis oli normisettiä. Lauantaina käytiin Turussa kilpailuissa. Päällimmäisenä mieleen jäi, että Mikkelistä on aika pitkä matka Turkuun. Matseissa Joni ja Iida hoiti homman kotiin, ja takaisin päin tultiin hyvillä mielin. Kisoissa oli tarkoitus kokeilla Jonin osalta kaksoislämmintä. Ihmettelin kun Jonia ei näy, ja sitten soitin hänelle, että missä mies luuraa? Joni totesi ettei oikeastaan tiedä, ja kohta kertoi olevansa eksynyt lopulta Joni tietysti löysi kisapaikalle, ja aikataulu oli puoli tuntia jäljessä, mutta se ei tällä kertaa ollut niin vakavaa. Ai miten näin kävi? Jotenkin se liittyy “dataamiseen”, hotellin aulaan ja omaan verryttelyyn.
Sunnuntaina sitten käytiin Itäisen alueen sparreissa tuoreiden voimien kera. Tai siis vain kehätyöläisten osalta tuoreiden voimien. Reissu aloitettiin pikaisilla kahveilla torikahvilassa. Ja pikaiset kahvit tarkoitti sitä, että ne juotiin lennosta. Vaikka Lahti on lähellä, niin liian monta kertaa paikalle on saavuttu viime tingassa, ellei peräti myöhässä. Tällä kertaa päätin, että ollaan kerrankin ajoissa. Ei se nyt niin kiirettä kuitenkaan pitänyt, ja oltiin ihan oikeasti ajoissa. Sparrit keräsi hyvin porukkaa, ja kehässä lyötiin kiivaammin kuin lauantain kilpailuissa. Oli mukava katsoa, kun salilla oli hyvin väkeä, ja kehässä lyötiin välillä ihan oikeasti. Lahden reissuilla on usein varsin värikästä. Niin tälläkin kertaa. Nyrkkeilijöitä pidetään yleensä naisten miehinä, mutta näkemäni perusteella sekin saattaa olla muuttumassa myytiksi.
Ensin lyötiin, sitten syötiin, ja vielä vähän lyötiin. Ruokailun lomassa puheeksi tuli viikonloppuna käyty Randy Couturen ja James Toneyn välinen UFC-ottelu. Itse matsissa kävi niin kuin odottaa sopii. Ja kun itse näin ottelun, niin ensimmäisenä tuli mieleen, että Toney oli lähinnä hakemassa itselleen helpot karkkirahat. Ja ainakin Toneyn olomuoto antaa ymmärtää, että karkki maistuu paremmin kuin treeni. Otteluhan oli ainakin joidenkin mielestä MMA vs. Boxing vastakkainasettelun huipentuma. Olen joskus aikaisemminkin tarinoinut näiden kahden lajin vastakkainasettelusta, sen tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta ja järkevyydestä. Vapaaottelu ja UFC on kova juttu, ja tätä päivää. Kannattaa kuitenkin muistaa muutama asia. Kun puhutaan oikeasti tasokkaista lajeista (olympialajeista), niin yleensä ainakin Suomen olosuhteissa aikuisten sarjan todellista menestystä voi odottaa vasta 10+ vuoden harjoittelun ja kilpailemisen jälkeen. Esimerkiksi nyrkkeilyn superraskaassa sarjassa voi mennä 20 vuotta, että on saavuttanut oman huippunsa ja sen myötä kansainvälisen huipputason. Jaa se toinen asia? Ensimmäinen UFC-tapahtuma käytiin vuoden 1993 lopussa, eli vajaat 17 vuotta sitten.
Nyt väsyttää ihan oikeasti ja rankasti. Joten käteen jäi vain rupisia riimejä. Over and out.
Sparreissa oli hyvin porukkaa (huomatkaa Rashidin tuplahaukkari!)
Lomilta ollaan pikku hiljaa palailtu kouluun, töihin ja saleillekin. Näillä leveysasteilla käynnistyivät peruskoulut, lukiot ja ammattikoulut. Huomenna käynnistyy lukuvuosi myös urheiluakatemian osalta. Kulunut viikko meni salilla ja akatemian avausinfoissa. Kokonaisuudessaan Etelä-Savon Urheiluakatemiassa on reilusti yli 400 nuorta urheilijaa useammalle paikkakunnalle jakautuneena. Kamppailulajien valmennusryhmä on pieni ja piskuinen, nyrkkeilijöiden ollessa selvänä enemmistönä.
Itse avaustilaisuuksissa käytiin läpi akatemian etuja, pelisääntöjä ja erilaisia käytännön asioita. Allekirjoitin samalla myös työsopparin tulevaa lukuvuotta varten, joten ilmeisesti jotain on tehty oikein, kun vielä jatkopestiä tarjosivat. Jotain uudistuksia tulevalle kaudelle oli saatu kasaan, ja urheilijoiden kannalta olennaisin oli ehkä uusi yleisvalmennuksen harjoitusvuoro keskiviikkoisin. Onneksi yleisvalmennuksen harjoitus sattuu sellaiseen ajankohtaan, että pääsen myös itse paikalle katsomaan ja oppimaan. Itse akatemia on kehittynyt kovaa vauhtia, ja täytyy ihmetellä mitä kaikkea on saatu aikaiseksi muutamassa vuodessa. Ja tulevaisuuden suunnitelmat ja visiot vaikuttavat varsin herkullisilta. Onneksi pääsin tämän junan kyytiin.
Tilaisuuksien aikana käytiin läpi urheilijoiden testaamista, ja pienimuotoista keskustelua valmentajien välillä alkoi syntyä. Perisuomalaiseen tapaan kanssakäyminen vain etenee varsin verkkaisesti, mutta etenee kuitenkin. Muissa lajeissa oli testipattereita päivitelty tarkoituksenmukaisemmiksi, ja vastaamaan entistä paremmin kunkin lajin tarpeita. No, etenkin massalajeissa resurssit on toisenlaiset. Hieman kateellisena kuuntelin muiden valmentajien juttuja. Vaikka paikallistasolla massalajeilla on erilaiset puitteet marginaalilajeihin verrattuna olivat valmentajat kuitenkin realistisia, jopa kyynisiä. Vaikka tosiaan välillä kuuntelin kateellisena muiden valmentajien juttuja, niin kyllähän siinä samalla tippui arvokkaita tiedonjyväsiä. Ja sai myös kuulla, kuinka asiat hoidetaan muissa lajeissa.
Treeneissä on tehty perusasioiden perusasioita. Maanantaina vanhemmat pojat olivat tekemässä testijuoksua, ja sain puuhastella pikkupoikien kanssa. Olikin raikas tuulahdus touhuta pienten poikien kanssa. Testijuoksu meni siinä mielessä hyvin, että kaikki paransivat tulostaan. Jonin kohdalla voisi tulosta pitää jopa hyvänä. Testijuoksu oli hyvin yksinkertainen. Juosta 10 kilometriä mahdollisimman nopeasti, mutta syke ei saanut nousta yli 160 l/min. Siihen nähden 10 kilometriä aikaan 48 minuuttia on nykypäivän nyrkkeilijälle vähintäänkin kelvollinen tulos.
Lauantaina käytiin ottamassa osaa Itäisen alueen sparripäivään Kuopiossa. Sparrit meni kuten ajankohdalle on ominaista. Vaikka en juurikaan positiivista palautetta antanut, niin paljon hyvää kuitenkin nähtiin. Ottelemisen intensiteetti on lisääntynyt, ja joutenolo kehässä on vähentynyt. Taito ja perusosaaminen oli myös ihan ok. Jälkikäteen katselin vielä sparrit videolta, ja ne näyttivät oikeastaan paremmilta, kuin paikan päällä katsottuna. Järjenkäyttö on ihan hyvä taito myös nyrkkeilijälle. Mielenkiintoinen huomio oli myös, että väsymisen ja puutumisen myötä esiin tuli kunkin varsinainen nyrkkeily. Väsymisestä ja puutumisesta huolimatta paketti ja tekniikka ei levinnyt liikaa, vaan tekeminen muuttui yksinkertaisemmaksi. Vaikka yleisesti ottaen 12 erää sparria on ehkä liikaa yhdelle päivälle, niin tällä kertaa saatu hyvä lopputulos tulikin juuri väsymisen ja puutumisen kautta.
Seuraava savotta alkavan kilpailukauden muodossa alkaa vähitellen konkretisoitua kilpailuiden ja oman ajankäytön osalta. Tulevat viikonloput menevät aika tiiviisti reissussa. Turku, Lahti, Rovaniemi jne jne.. Ja uutta autoa ei vain vieläkään kuulu. Vanha rouva kiukuttelee, ja ilmeisesti haluaa tehdä viimeisistä yhteisistä kilometreistä ikimuistoiset. Kunhan sitä jotenkin puntarille ehtii, ja joskus kotiin, niin hyvä juttu.
Robert Helenius iski EU-tittelin itselleen varsin vakuuttavasti. Hieno juttu, ja toivottavasti Robbe nähdään taas kohta Suomessa ottelemassa.
Tässähän tätä tarinaa taas olikin. Joten, kiitos ja anteeksi.
Ympäri käydään ja yhteen tullaan, ja kaikki valmistuu aikanaan.. Näinhän sitä jossain Kummelissa joskus sanailtiin. Niin se vain menee. Kun kierros tulee täyteen, niin sitten alkaa taas uusi kierros. Tässä vaiheessa on elokuun ensimmäinen viikko jo paketissa, ja seuraava kilpailukausi alkaa olla kohta ajankohtainen. Kaikki alkaa alusta, tavalla tai toisella, pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Elämässä ja kaikessa muussakin täytyy olla jatkuvuutta, ja ehkä yllättävänkin säännöllisen aikavälein täytyy aloittaa alusta. On kyseessä sitten kilpailukausi, peruskurssi tai muuttuvat elämäntilanteet. Jatkuvuutta ja alusta aloittamista kuvaa erittäin hienosti nyt jo kuopatun vapaaotteluorganisaatio, Pride FC:n ottelujuliste, jossa yksi tapahtuma kulki nimellä “Starting Over”. Juliste on mielestäni hienoin koskaan näkemäni kamppailu-urheiluun liittyvä juliste, ja se komistaakin kehyksissä lukaalini yhtä seinää. Julisteen koreudessa ja vertauskuvainnollisuudessa onkin ironista, että itse tapahtuman järjestänyt organisaatio on kuollut ja kuopattu. Eli, se siitä jatkuvuudesta. Toisaalta, vaikka oman aikansa johtava vapaaotteluorganisaatio onkin mennen talven lumia, ei itse lajin menestys pysähtynyt.
Uusi kilpailukausi siis painaa päälle, ja kuten tapoihin kuuluu, haetaan siihen tuntumaa Kisiksen leiriltä. Perinteinen Itäisen ja Eteläisen alueen yhteinen leiri Kisakeskuksessa keräsi taas hyvin väkeä paikalle. Ohjelmaa oli runsaasti. Itse leiri tarjosi harjoittelua niin nyrkkeilyuraansa aloittelevalle D-juniorille, kuin kv.tasolla kilpailevalle yleisen sarjan nyrkkeilijällekin. Mukaan mahtui myös seurakoulutusta Hyvä Seura koulutuksen muodossa. Leirille osallistui 46 nyrkkeilijää, ja kymmenkunta valmentajaa. Ihan hyvä määrä, mutta ottaen huomioon että kyseessä oli kaikille avoin kahden alueen yhteisleiri, niin kyllähän niitä osallistujia pitäisi löytyä vielä enemmän.
Mikkelistä reissuun lähdettiin pikkubussilla, vaikka viimeisellä viikolla tulikin pieni takaisku, ja Joni joutui jättämään leirin väliin nenävamman vuoksi. Ikävä juttu, mutta huvittavaa asiassa on se, että vamma tuli kuntopiirissä. Levytanko ja nenä kohtasivat, ja levytanko voitti. Ei matkalla kuitenkaan itkuvirsiä tarvinnut tuhertaa, sillä Ola oli taas mukana ringissä. Tunnelmat pikkubussissa olivat kuitenkin lämpimät, kiitos Suomen uuden trooppisen ilmaston. Ja kuten tämänkertaisen päivityksen teemaan sopii, oli mukana jatkuvuutta, ja tietyn kaaren alusta aloittamista. Mukana olivat Kisiksen ensikertalaiset Timi ja Erno. Olen jo aikaisemmin kertonut poikien varttumisesta miehiksi nyrkkeilyn parissa, mutta on siinä kuitenkin se oma viehätyksensä, kun kokeneemmat nyrkkisankarit opastavat uusia tulokkaita miesten tavoille. Jatkuvuutta sekin. Matka Kisikselle on melko pitkä, mutta päällimmäisenä kaikille jäi varmasti mieleen varsin hiostavat olosuhteet.
Muistan hyvin vielä ensimmäisen oman reissuni Kisikselle 10 vuotta sitten. Matti lainasi autoaan, ja antoi mukaan karttakirjan. Siinä sitten Esan kanssa sompailtiin, ja perille löydettiin. Ja vieläpä ajoissa, jos oikein muistan. Itse leirillä ainakin itse olin enemmän tai vähemmän pihalla. Myöhemmin suunnistaminen on osoittautunut huomattavasti vaikeammaksi, ja viime vuonna peräti myöhästyimme. Tosin silloin myöhästyminen johtui traagisesta liikenneturmasta, ja sen myötä syntyneestä liikenteen uudelleenohjauksesta. Leiripaikkana Kisakeskus on hyvä. Puitteet harjoitteluun on hyvät, mutta mitään turhaa krumeluuria ei ole, ja paikka on sopivan syrjässä. Ajat muuttuu ja kokemusta karttuu, mutta muistan edelleen, kuinka 10 vuotta sitten paistoimme makkaraa kodalla ja rupattelimme niitä näitä. Tässä ajankuvassa on vaikea kuvitella valmentautumisleiriä, jossa paistetaan makkaraa ja rupatellaan pikkutunneille. Muistijälki on kuitenkin voimakas, ja osaltaan se on varmasti ollut merkittävä tekijä lajirakkauden synnyssä. Huomion arvoista tässä kohtaa on se, että lajirakkaus tulee nähdä positiivisena asiana, eikä negatiivisena muita poissulkevana asiana. Omalla tavallaan yksinkertainen makkaranpaistorituaali kuitenkin sillä kertaa välitti sellaisen sanoman, että se lopulta kantoikin yllättävän pitkän ajan päähän. Tavallaan laskisin myös tämän jatkuvuuden piikkiin, että nyt 10 vuoden päästä tarkastelen asiaa tässä valossa. Loppujen lopuksi aika kaukana nyrkkeilyn fyysisestä suorittamisesta ja siihen liittyvistä muistikuvista.
Kyl me tähän mahdutaan
Nostalgia sikseen ja nykyaikaan. Nyrkkeilyleireillä nyrkkeillään. Ei siitä sen enempää. Pojat juoksi, pelasi ja löivät toisiaan. Pääpaino leirillä oli tehtäväottelu- ja otteluharjoituksissa. Tässä valossa etenkin kokeneemman kaartin osalta, sanoisin leirin olleen pieni pettymys. Kyse on myös tiedostamisesta. Ja varmaan osaltaan myös muistamisesta ja panostamisesta. Kevään GeeBee junnuleirillä painotettiin juuri ottelemisen intensiteettiä, ja sen tärkeyttä. Ja nyt, neljä kuukautta myöhemmin, uskaltaisin väittää että juuri se intensiteetti puuttui. Tulee myös ymmärtää, ettei intensiteetti tarkoita riehumista. Intensiteetti tulee kohdistua omaan suorittamiseen ja keskittymiseen. Hommassa täytyy olla paloa. Niin valmentajien, kuin nyrkkeilijöidenkin taholta. Vaikka ehkä se jokin kipinä jäi puuttumaan, niin en halua lähteä poikia moittimaan. Peruskuntokauden jälkeen onkin tyypillistä olla vähän “unessa”, ja myös valmentajalla on merkittävä rooli harjoituksen läpiviennissä, ja etenkin kotisalilla. Ja vaikkei leirin intensiteetti vielä pilviä hiponutkaan, niin luulenpa että ainakin osa osallistuneista on sitä mieltä, että aika kovaa touhua nyrkkeily itsessään on.
Luulenpa että usein leirejä ajatellaan varsin nyrkkeilijälähtöisesti. Siis valmentajan näkökulmasta. Totta kai sitä itsekin katsoo omia poikia sillä silmällä, mutta kyllä sitä ajattelee kokonaisuutta myös oppimisen kannalta. Leireillä on yleensä useampikin kokenut valmentaja. Aika hölmöläisen hommaa keskittyä vain omien poikien tekemiseen, kun voi vaihtaa mielipiteitä ja näkemyksiä muiden valmentajien kanssa. Tällä leirillä virisi jonkun verran keskustelua ja ajatustenvaihtoa erinäisistä asioista tai kehittämiskohdista. Yllättäen valmentajat kohtasivat samoja haasteita ympäri Suomea. Ei se kuningasidea välttämättä vielä siellä leirillä synny, mutta jotain saattaa jäädä kytemään, ja jokin myöhemmin käynnistyvä ajatusleikki voi hyvinkin tuottaa jotain tuloksellista.
Ville, Ola ja Joni vuonna 2009
Aiemmin jaarittelin nostalgiasta ja jatkuvuudesta. Luonnollinen jatkumo on kerrata viime vuoden tapahtumia. Vuosi sitten leirille mentiin innokkaina ja varovaisen toiveikkaina. Ola, Joni ja Ville valmistautuivat A-junioreiden EM-kilpailuihin. Kolmikon kemiat kohtaavat, ja pojat osaa nyrkkeillä. Yhteinen vietetty aika ja hyvä suorituskyky antoivat luvan odottaa menestystä kilpailuista. Kokonaisuudessaan tulos oli varmasti monelle pettymys. Se oli silloin, ja nyt on nyt. Samat jätkät on hiomassa kuntoaan, joskin Joni jäi pois nenävammansa vuoksi. Kolmikko on kuitenkin edelleen kasassa, vaikka jokaisella on ollut omat vastoinkäymisensä.
Mutta vuodessa on tapahtunut paljon. Tänä vuonna henki leirillä poikkesi mielestäni oleellisesti. Mukana oli jotain alusta aloittamista, kokonaan uusia suuntauksia, jotain vanhaa ja ehkä myös realismia. Kuitenkin tietynlainen solidaarisuus ja samanhenkisyys leimasi vähän kokeneempaa porukkaa. Läppä lentää, ja sieltä löytyy ne “kiistakumppanit”, jotka kuitenkin samalla täydentävät toisiaan. Ehkä tällä kertaa kyseessä oli jonkinlainen “välivuosi”, mutta samalla osoitus hengen jatkuvuudesta.
Viime viikonloppu meni siis Helsingissä CrossFit kilpailuissa. Tuntuu oudolta käyttää kilpailu sanaa kun itse suhtautui kahteen kilpailu päivään kahtena treeninä. Mutta kilpailut kuitenkin oli kyseessä ja voittajat ansaitsevat ison kumarruksen. Miesten sarjan voiton vei Mikko Aronpää ja naisten potin korjasi Essi Koskinen. Molemmat osoittivat olevansa mestaruuksiensa arvoisia ja omaavansa erittäin kokonaisvaltaisen fysiikan.
Kilpailut pitivät sisällään kaksi suoritusta joiden yhteistulos ratkaisi voittajan
ensimmäinen päivä:
Tässä treenissä oli kolme viiden minuutin erää. Yksi minuutti per liike, erien välissä yhden minuutin tauko. Yksi toisto tarkoitti yhtä pistettä eli toistojen kokonaismäärä oli lajin pisteet.
Kolme nostoa kussakin liikkeessä, ei aikarajaa. Kokonaistulos kiloina tarkoitti kilpailijoiden pisteitä.
Itselleni olisi tietenkin sopinut paremmin joku muu kuin voimapainotteinen kakkospäivä mutta tulipahan tehtyä pitkästä aikaa maksimi tuloksia.
Games gone bad tulokseni oli 244 ja Total tulokseni 285. Total muodostui seuraavalla tavalla kyykky 100kg, pystypunnerrus 45kg ja maastaveto 140kg.
Taistelutoveriani Lauria vaivasi ikävästi flunssa joka vei miehen parhaan terän ensimmäisenä päivänä ja pakotti vetäytymään toisesta. Laurin tulokseksi jäi siis 228 Games gone badistä. Mutta uskon että kilpailut toimivat innoittajana ja motivoivat Lauria kovempaan harjoitteluun.
Isoin anti oli taas tälläkin kertaa ihmiset, paikalla oli loistavia tyyppejä joka tarkoitti että olonsa tunsi heti tervetulleeksi ja kisojen tunnelma oli loistava.
Toinen selkeä asia joka jäi kisoista mieleen on se että harjoitteluun tulee nyt mukaan myös maksimivoimaa ylläpitävät tankoliikkeet. Eli ajatuksena on ottaa muutamia lyhyitä sarjoja muun treenin yhteydessä jotta hermotus raskaampaan nostamiseen pysyy kunnossa. Isoja rautoja ei ole tullut liikuteltua ja se näkyy, no kuukauden tai kahden päästä otan tuon totalin uudestaan ja katsotaan mihin tulokseen silloin päästään.
Blogi on päivittynyt aika verkkaisesti näin kesällä. Mitään erikoista ei ole tapahtunut. On vain tehty töitä, terminaalissa ja salilla. Se toki on merkittävää, että Fedor hävisi. Ja kun se tappio tuli, niin sen merkitys taisi olla suurempi kaikille muille, kun itse Fedorille. Vaikka osasinkin odottaa voimakkaita reaktioita tappion tiimoilta, niin silti hieman yllätyin. Ja vaikka omakin näkemykseni Fedorista on varmasti subjektiivinen, niin silti rohkenen väittää että iso osa vapaaottelufaneista on varsin kypsymättömiä. Myös ymmärrys kamppailusta, harjoittelusta ja urheilusta tuntuu olevan lapsenkengissään. No, eipä Roomaakaan rakennettu päivässä, joten annetaan “mma-scenelle” aikaa kehittyä.
Tästä kesästä jää monelle päällimmäisenä mieleen helteet. Enpä olisi itsekään uskonut, että tänä kesänä on pitkiäkin jaksoja niin kuuma, että se haittaa jo harjoittelua. Muutaman kesämiehen osalta on ihan harmittanut seurata, kun harjoitussuunnitelmasta pidetään kiinni, satoi tai paistoi. Pari kertaa sitten kroppa ja elimistö ei kestänyt sitä, mitä henki tahtoi. Yksi harjoitus täytyi keskeyttää, ja harjoitussuunnitelmaan lisätä välipäivä tai kevyt päivä. Olin positiivisesti yllättynyt pienimuotoisista vastalauseista harjoittelun hetkittäisestä keventämisestä.
Etenkin alkukesästä olin hieman huolissani, että kestääkö tehot tarpeeksi matalalla. Ilmeisesti tehoalueiden merkityksestä jankkaaminen viikoittain on kantanut hedelmää, ja tehoja ollaan kyetty nostamaan kohti kilpailuun valmistavaa kautta siirryttäessä. Päivän pääharjoituksen kesto nostettu kahden tunnin paikkeille, toisen harjoituksen ollessa kevyempi. Harjoittelun voidaan todeta olevan ainakin kestovoiman osalta onnistunutta, sillä kestovoimatestien tulokset nousivat 20-25%. Kehitys on melko hyvä, etenkin kun ottaa huomioon, ettei pojat missään rapakunnossa olleet peruskuntokauden alkaessa. Myös peruskestävyys on varmuudella kehittynyt, vaikka toinen testijuoksu on vielä vasta edessä. Kesämiehet on kuitenkin viihtyneet sen verran hyvin pururadalla ja maantiellä, että jos siellä ei ole nyt ihan vaan peukaloita pyöritelty ja purkkaa syöty, niin pohjat on kyllä kunnossa.
Lajiharjoittelun osuutta on kasvatettu pikku hiljaa kesän edessä. Alkukesästä lajiharjoittelu oli varsin marginaalista, ja pääpaino oli peleissä, yleistaitoharjoitteissa ja oheisharjoittelussa. Koripallo ja jalkapallo on varsin mukavaa kauniilla säällä ulkoilmassa, ja tukee vielä mainiosti nyrkkeilyä. Jonkun verran on tehty jotain uusia harjoitteita, mutta periaatteessa on menty tavallaan aika perinteisesti tai “uusvanhoin” opein. Tosin Matti on ehtinyt jo ristiä askeltikkaat häpeätikkaiksi, ja osa on ihmetellyt, että pitääkö sitä itsensä nolata vielä ihan julkisella liikuntapaikalla tosin kyllä askeltikkaat vaan aika näppärät on jalkojen nopeus- ja koordinaatioharjoitteille, sekä myös lajiharjoitteluun.
Maansiirtomiehen väkevät kourat
Viime viikonloppuna oli Itäisen alueen ensimmäinen sparripäivä kilpailukauden jälkeen. Varhaisesta ajankohdasta huolimatta sparreihin otti osaa yllättävän paljon porukkaa. Sparripäivä oli myös ensimmäinen kerta kesän aikana, kun vapaata sparria otettiin. Tosin Riku ja Toni ehtivät jo Kisiksen junnuleirillä ottaa jonkun verran matsia. Ihan koko kesää ei ole leikitty ja pelattu. Kesämiehillä sparri sujui aika mallikkaasti ottaen huomioon, että kyseessä oli ekat sparrit ja paikat jumissa meneillään olevasta perusvoimajaksosta johtuen. Hukkasen Villekin otti ensimmäisiä sparreja käsien kuntouttamisen jälkeen. Aika hyvin liikkuu Villen kinnas, ja nyt vain sormet ristiin, jotta kädet kestää.
Niin, kesämiehillä tuntuu kulkevan, ja moni varmasti ihmettelee mitä ne kesämiehet on? Kesämies on mies, joka on kesälläkin mies. Kelit on hienot ja kaikenlaiset houkutukset kutsuvat, mutta kesämies treenaa. Kesämies haluaa kehittyä, joten hän harjoittelee tunnollisesti. Ja jos tulee este tai menoja, niin kesämies miettii, kuinka toteutan harjoittelun, vaikka en noihin treeneihin pääsekään. Ja kesämies muistaa, että urheilijan kehittymisen moottori on urheilija itse. Vaikka aina ei urheilla, niin kesämies on silloinkin eri mies. Kesämies hoitaa työnsä, kesämies ei käy vieraissa ja kesämies on vastuuntuntoinen.
Joku aika sitten Saarisen Jukka kävi kotikulmillaan kääntymässä, ja ehti myös vähän harjoitellakin Mikkelissä. Jonkun verran ehdittiin vaihtaa mielipiteitä harjoittelusta. Ja kyllä Jukassakin on kesämiehen vikaa. Oli varsin mielenkiintoista huomata, että Jukan harjoittelu oli jaksotettu oikeastaan ihan samalla tavalla, kuin savolaistenkin. Harjoittelun suunnittelu ja seuranta oli aika ammattimaista näin Suomen oloissa. Ja muutama sana piti vaihtaa myös lemppauksesta, kun kollegoja ollaan molemmat olimme yhtä mieltä, että lemppaaminen pitää miehen hyvässä kunnossa.
Tuoreempia uutisia on, että Ville Piispanen voitti EU-tittelin. Todella hieno juttu. Asikainen on tehnyt paluun, Heleniuksen käsi alkaa olla kunnossa ja Piispanen otti EU-tittelin italialaiselta Italiassa. Tuleva talvi tarjoaa varmasti mielenkiintoisia otteluita suomalaisen ammattinyrkkeilyn puolella. Myös Rosberg on tekemässä paluuta doping-kärynsä jälkeen. Joten luvassa saattaa olla vielä kaksi mielenkiintoista uusintaa suomalaisten välillä, jos Rosberg-Haapoja II ja Piispanen-Myllylä II toteutuu. Ensi kuussa vielä Helenius iskee EU-tittelistä, niin mikäs tässä on syksyä ja talvea odotellessa.
Kesä on aina ollut minulle sitä aikaa jolloin tehdään eroa tavan treenaajiin. Kun suurin osa Suomalaisista vetäytyy mökkeilemään, paistaa makkaraa, ottaa rennosti ja menettää kovalla työllä rakennettua kuntoaan voi itse saada varaslähdön syksyn treeneihin edes hieman jumpaamalla kesällä. Älkää käsittäkö väärin joskus pitää huilata ja jäätelöä olen itsekin kuluttanut luvattoman suuret määrät tänä kesänä
Tämä kesä on tullut treenattua hyvin, treenit ovat koostuneet pääosin fysiikka treeneistä laji harjoitusten jäädessä vähemmälle. Toisaalta sitä vartenhan on ylimenokausia.
Fysiikka treenit ovat olleet jokseenkin CrossFit henkisiä ja se onkin pääsyy ensi viikonlopun Helsingin reissuun. Vaikka miten yrittäisin en varmaankaan voi kieltää omaavani melkoisen kovaa kilpailuviettiä. Jokunen viikko sitten selailin Helsingin CrossFitin sivuja ja törmäsin ilmoitukseen CrossFit Helsinki Games!!! Hetken asiaa mietittyäni huijasin treenikaverini Laurin mukaani ja ilmoittauduimme kilpasille. Hommaan lähdetään hieman takki auki, voin tunnustaa heti alkuunsa että osa CrossFitin perusharjoitteista on itselleni aivan ennen kokemattomia, mutta en anna sen häiritä. No kyseessähän on leikkimielinen kilpailu joka kestää kaksi päivää joten ihan verenmaku suussa ei matkaan olla lähdössä. Kyseessä on siis pikemminkin hauska kesäreissu joka sisältää liikuntaa… Tai niin ainakin koitan selittää asian itselleni. Kun olen reissusta kertonut kavereilleni on vastaus ollut lähinnä suoraa naurua päin naamaani. Atte+kilpailu=110 lasissa ja verenmaku suussa, leikkimielinen kilpailu ei kuulemma ole minua varten. Nyttemmin olenkin päättänyt näiden karkeloiden suhteen että otan kisat tosissani mutta en vakavissani.
Minun ei tarvitse olla paras kaikista, kunhan olen tyytyväin itseeni ja ilmeisesti en kykene olemaan tyytyväinen itseeni jos en ole pistänyt kaikkea peliin. Kun laittaa kaiken peliin ja joku on parempi niin se on ihan O.koo. Jostain syystä hauskinta on kuitenkin silloin kun vauhti on kovimmillaan.
CrossFitin kisojen sisällöstä ei ole muuta tietoa kuin että kisat alkavat lauantaina ja sunnuntaina klo 12 ja kestävät noin 2-3h. Se mitä väliaikana tapahtuu on mysteeri. Todennäköistä on että sykkeet ovat korkealla ja tulee hiki mutta se mitä tehdessä sykkeet nousevat ja minkä aikaa sykkeet ovat ylhäällä selviää vasta paikanpäällä. Kuulostaa hauskalta =)
Mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää, pyrin vääntämään jonkinlaisen raportin kisoista ensi viikolla.
Viime viikonloppuna USA:ssa kilpailtiin CrossFitin parissa, Suomen Mikko Salo oli hienosti viides. Jos kiinnostaa niin kisoista löytyy kattavasti videomateriaalia http://live.crossfit.com/
Loppuun vielä viisaita sanoja:
“It is not the critic who counts. Not the man who points out how the strongman stumbled or where the doer of deeds could have done better. The credit belongs to the man who is actually in the arena, whose face is marred by dust and sweat and blood; who strives valiantly; who errs and comes short again and again; who knows the great enthusiasms, the great devotions; who spends himself in a worthy cause. Who, at the best, knows in the end the triumph of high achievement, and who at the worst, at least fails while daring greatly, so that his place shall never be with those timid souls who know neither victory nor defeat.”
- Theodore Roosevelt
Juhannuksesta selvitty päätymättä tilastoon joten homma on reilusti plussan puolella.
Reilu pari viikkoa sitten olin siis Kotkassa Shukokai karaten kesäleirillä. Ilma ei ehkä ollut niin aurinkoinen kuin olisin toivonut mutta muuten leiri hipoi täydellisyyttä. Leiri oli rankka mutta monipuolinen. Sensei Pursiainen valmensi leirillä perustekniikan lisäksi katan Nipapo. Perustekniikassa keskityttiin lantion ja takajalan käyttöön lyönneissä ja Nipapo tuki hienosti osaltaan näiden periaatteiden harjoittelua. Lauantain treeneissä sai myös hieman otella. Oli erittäin antoisaa otella ensimäistä kertaa kisojen jälkeen, parasta oli tietenkin se että nyt ei jaettu pisteitä vaan lyötiin pelkästään lyömisen ilosta
Leirin jälkeisenä viikonloppuna osallistuimme Annen kanssa Suomenniemellä Laukaalaisten vyökoe tilaisuuteen. Laukaalaisilla on tapana matkata Suomenniemelle sensei Pursiaisen pitämään vyökokeeseen kaksi kertaa vuodessa. Annen kanssa olemme pyrkineet ilmestymään paikalle auttamaan vyökokeessa, tai siis rehellisesti sanottuna kyseessä on kuitenkin hyvät treenit joten treenaamaanhan me sinne menemme. Laukaalaiset treenasivat reippaasti ja vyökokeisiin osallistuneet saivat kaikki vyönsä(ja Anne ja Atte saivat hikoilunsa). Treenien jälkeen siirryimme hieman mökkeilemään Lemille anopin lihapatojen ääreen. Illalla tuli vielä otettua kevyt kahvakuula treeni ennen saunomista ja lettuja
Kun viikonlopun oli ottanut rauhallisesti niin sitä jaksoi taas treenata kovasti koko viikon. MM-kilpailuiden jälkeen on viikoittaisessa ohjelmassa ollut kahvakuulailua, mäkijuoksuja ja loikka harjoitteita, siihen päälle olen vielä pyrkinyt tekemään muutaman Crossfit treenin. Fysiikka treeni on maistunut hyvälle joten niitä on ollut helppo tehdä. Vielä kun olen pyrkinyt Namikan poikien kanssa aamutreeneissä liikkumaan edes hieman itsekin on liikuntasuositukset osaltani tulleet täyteen erittäin helposti.
CrossFit treenejä suosittelen lämpimästi jokaiselle ja vaikka et ohjelmaa itse alkaisikaan seuraamaan niin silloin tällöinkin tehtynä CrossFitin treenit ovat todella hyviä. CrossFitin sivuilta löytyy joka päivä uusi harjoitusohjelma eli WOD(work out of the day). Ja vaikka et lähtisi seuraamaan CrossFitin ohjelmaa niin suosittelen että kannattaa katsoa useammalta eri sivustolta noita treenejä ja valita sieltä sopivimmat.
CrossFit http://www.crossfit.com/
Suomen CrossFit sivustot
Helsinki http://crossfithelsinki.com/
Tampere http://crossfittampere.wordpress.com/
Pori http://www.crossfitpori.com/
ja kamppailijoiden kannattaa katsastaa myös Crossfit Football http://www.crossfitfootball.com/
CF Footballin sivuilta löytyy WODin lisäksi myös voimaharjoitteluun tarkoitettu CrossFit Football Strenght WOD.
CrossFit treenithän tapahtuvat kovalla intensiteetillä joten peruskunto harjoitteiksi ne eivät sellaisinaan käy, mutta muokattuna ja kevennettyinä erittäin hyvin. Peruskuntotreeni on muuten itselläni aina ollut se ikävin treeni ja vaikka juokseminen onkin ihan kivaa ei pitkät lenkit ole koskaan olleet se “minun juttu”. Peruskuntoa olenkin yleensä pyrkinyt hiomaan rauhallisella tekniikka harjoittelulla tai jollain jumpalla. Tänä kesänä on ohjelmaan tullut myös peruskunto treeni kahvakuulien avulla, kyseinen treeni vaatii tosin sykemittarin vahtimista ja sykerajojen noudattamista mutta on minusta paljon mielekkäämpää kuin juoksu.
Ensi viikonloppuna olisi luvassa UFC 116 joten sunnuntaina grilli kuumaksi ja katsotaan miten käy kun isot pojat lyö toisiaan.
Blogin päivittely oli jäissä jokusen viikon. Tauko taisi olla kilpailukauden ja kesäloman jälkeistä superkompensaatiovaihetta. Välillä pitää olla hiljaa, ja ottaa happea. Että jaksaa taas möykätä nyt on kuitenkin taas syytä ryhtyä toimeen, etteivät tutut jää nyt ihan ulkokehälle. Ehkä olennaisin muutos on se, että siirryin töissä taas yövuoroon. Ratkaisu oli hyvä, ja vapaa-aikaa jää nyt vähän reilummin. Niin, älkää hyvät ihmiset soittako ainakaan ennen kymmentä aamulla. Nukun aina sen verran koiranunta, että herään puhelimeen. Ja sen jälkeen ei enää sitten uni tulekaan silmään.
Töiden ohella eniten on työllistänyt peruskuntokauden suunnittelu, sekä harjoitepankin täydentäminen ja päivittäminen. Oikeastaan molempien teemojen kanssa on tuhraantunut paljon aikaa, ja töitä vielä riittää reilusti. Pari viikkoa pänttäsin kirjoja, tutkin muistiinpanojani ja katselin videoita peruskuntokauden osalta. Sen enempää aikaansaannoksia purkamatta, päädyin 12 viikon peruskuntokauteen, sisältäen PKK1 ja PKK2 jaksot. Jaoin kokonaisuuden kolmeen neljän viikon jaksoon 3:1 jaksotuksella. Ensimmäistä kertaa laskeskelin harjoitustunteja, yksittäisen harjoituksen toistoja, harjoituskertoja jne. taskulaskimella. Mielenkiintoista oli, että osa alunperin suunnittelemistani harjoitteista olivat liian lyhyitä, tai kokonaistoistomäärät jäivät liian alhaisiksi. Laskeskelin myös vuoden kokonaisharjoitusmääriä, niiden osalta jotka ovat harjoitteluaan dokumentoineet luettavaan muotoon. Keihäänkärki on noin 550 vuosittaisen harjoitustunnin vauhdissa. Onko se muuten paljon vai vähän? Taitolajien viitekehyksessä todettakoon, että Joonas Kolkka käytti 15-vuotiaana 855 tuntia vuodessa aikaa lajiharjoitteluun. Kestävyyslajit ovat huono vertailukohta, mutta mainittakoon kuitenkin, että Jani Sievinen polski altaassa 15-vuotiaana 774 tuntia, ja 16-vuotiaana yli 1000 tuntia vuodessa.
Juhlan paikka
Harjoitepankin täydentäminen ja päivittäminen on myös yllättävän aikaa vievää puuhaa. Vaikka kauden aikaan tuli erilaista materiaalia kerättyä, niin niiden siirtäminen toimivan käytännön tasolle vie aikaa. Tässä hommassa on ihan hyvä puoli, että meikäläisessä on kai jonkun sortin keräilijän vikaa, ja haalin kaikkea rojua ja materiaalia. Sen materiaalin työstäminen sopivaksi vie aikaa. Ja työ on melkein pakko tehdä kesällä. Kilpailukaudella, ja etenkin sen loppupuoliskolla on usein pää niin jumissa, ettei ymmärrä juuri mitään lukemaansa. Hyvä jos kotiin osaa, ja nimensä muistaa. Harjoitteiden osalta olen tähyillyt yleisurheilun ja jalkapallon suuntaan. Lajiharjoittelun osaltakin on tullut muutama idea mieleen, mutta tässä vaiheessa kesää ei ole vielä aiheellista siirtyä niihin.
Menestystä voi tulla kilpailukauden ulkopuolellakin. Muuan aikanaan salilla hyvin viihtynyt poika sai valkolakin. Hieno saavutus, johon vaaditaan useamman vuoden panostus, vaikka kaikki eivät välttämättä asiaa näin näekään. Toki mitalit ja mestaruudet ovat hienoja, mutta elämässä menestyminen on kuitenkin loppujen lopuksi se merkittävämpi asia. No, juhlat olivat hienot ja miehet komeita. Juhlien jatkoilla oli kai irroteltu huolella. Itse skippasin jatkot, kun ne taitaa olla jo nuorempien sonnien heiniä.
Yövuoroon siirtymisen ja kilpailukauden päättymisen johdosta olen voinut palata mieluisan harrastukseni pariin. Eli aika paljon tulee taas luettua. Luen kirjoja aivan laidasta laitaan. Valmennukseen liittyvää kirjallisuutta tulee tietysti luettua jonkin verran, mutta ei niitä yöllä viitsi töiden jälkeen ruveta lukemaan. Tykkään kuitenkin lukea “roskaa” ja asiaa. Tällä hetkellä kesken taitaa olla neljä eri kirjaa. Yöpöydällä on valmiina Dostojevskin “Rikos ja rangaistus”, TUL:n nyrkkeilyn historia, Pertti Ukkolan “Elämäni molskilla”, Tero Laaksosen “Suomalaiset kamppailulajien tekijät” ja jotain Juha Vuorisen tuotoksia. Maininnan arvoinen on Seppo Lampelan esikoisteos “Hullu klovni - pieni tarina pahuudesta”, jonka sain juuri luettua. Kirja on varsin mielenkiintoinen ja provosoiva. Jos on tutustunut Lampelan musiikilliseen tuotantoon, niin kirjaan on helppo hypätä mukaan. Itse tykkäsin kirjasta, ja minusta se oli myös hauska. En tosin tiedä onko miten tervettä pitää kirjaa hauskana, mutta itse naureskelin moneen kertaa sitä lukiessani. Myös kirjan nimi on mielestäni hieno. Ja vertauskuvainnollisuudesta pitävänä jo termi “Hullu klovi” on hyvä. Joskus tulee mieleen, että Suomessa valmentaja on usein Hullu Klovni.
Sormi suussa ja suunta hukassa
Joku aika sitten vastaan tuli vanha kuva, jossa otan ensiaskeleita urheilun saralla. Taisin joskus jossain blogin päivityksessä luvatakin esitellä kuvaa. Joka tapauksessa, pikkupoikana tuli suunnistettua kilpaa. En muista tarkkaan, minkä ikäisenä aloitin, mutta veikkaan olleeni 7-vuotias. Muistaakseni suunnistin ala-asteen ajan. Tosin ainakin viimeisenä vuonna motiivi oli lähinnä se, että tiesin saavani liikunnasta kympin, kunhan vain jatkoin harrastukseni parissa. Useinhan puhutaan, että urheilu opettaa elämää varten. Ja vertauskuvista pitävänä on helppo piirrellä yhteneväisyyksiä suunnistuksen ja oikeankin elämän välille. Etenkin nuorena sitä vasta opettelee suunnistuksen saloja, ja sitten vähän myöhemmin sitä saakin suunnistaa oikeassa elämässä. Suunnat voi olla hukassa, ja osa putoaa kokonaan kartalta. Itse muistan kerran juosseeni kilpailuissa kartalta ulos. Olin varmaan 10-vuotias, mutta onneksi kilpailut olivat kotipitäjässä. Muistaakseni ajattelin vähän oikaista jonkun sähkölinjan mukaan. Jossain vaiheessa sitten älysin, etten enää ole kartalla. Hetken aikaa tuumailin ja lähdin lampsimaan, ja tulinkin johonkin tielle. Arvioin mihin suuntaan pitäisi lähteä, että pääsisin vielä isommalle tielle. Kävelin sitten aikani tietä, ja jossain vaiheessa tuli porukkaa vastaan, ja jotka olivat lähteneet etsimään sitä viimeistä etanaa. No, sellaista se välillä on. Suunnistaessa voi kuitenkin joskus pudota kartalta. Myös peesaaminen saattaa joskus kopsahtaa omaan nilkkaan. Ei välttämättä kannata luottaa siihen, että toinen tietää nopeimman reitin. Mielenkiintoista onkin, että mitä nopeammin etenet, sitä enemmän kasvaa myös riski virheisiin tai eksymiseen. Eikä lyhin reitti aina olekaan se nopein. Siinä sitä onkin fundeeraamista
Vuosien vieriessä huomaat, että suurin osa työkavereistasi on lähtenyt. Eikä uusia ole tullut tilalle samaa tahtia. Monesti huomaat ihmetteleväsi, kuinka kiireisiä vanhat työkaverisi ovat. Aina heille soittaessasi heillä on jotain muuta tekemistä, eivätkä ehdi nähdä sinua, tai lähteä kanssasi kaljoittelemaan. Edelleen ihmettelet moisessa oravanpyörässä elämisen mielekkyyttä, kun vanhat työkaverisi ovat niin kiireisiä, etteivät ehdi nykyään edes vastaamaan puhelimeen, saati sitten soittamaan takaisin. Sinulla kuitenkin on aikaa, eikä enää kiire oikeastaan mihinkään. Perjantaisin työviikon päättyessä, sinulle on luotettu myöhäisin vuoro, ja pidät huolen että kaikki tavarat lähtevät ajallaan ja ovet tulevat lukkoon. Kaikkien jo lähdettyä käyt vielä toiseen kertaan läpi, että kaikki ovet ovat lukossa. Sen jälkeen menet vielä taukohuoneeseen, ja keität kahvit. Pyörit vielä puoli tuntia terminaalissa kahvia juoden, ja itseäsi onnitellen kuinka yksi viikko on taas pulkassa, ja asiakkaat tyytyväisiä. Töiden jälkeen menet kotiin, avaat kaljan ja telkkarin. Joka yö juot sikspäkin kaljaa ja tuijotat tektsti-tv:n uutisia. Herättyäsi iltapäivällä juot kupin kahvia ja poltat pari tupakkaa. Seuraavaksi taas teksti-tv auki, ja samalla täyttelet ristikoita.
lopulta Joni tietysti löysi kisapaikalle, ja aikataulu oli puoli tuntia jäljessä, mutta se ei tällä kertaa ollut niin vakavaa. Ai miten näin kävi? Jotenkin se liittyy “dataamiseen”, hotellin aulaan ja omaan verryttelyyn.
Tästä kesästä jää monelle päällimmäisenä mieleen helteet. Enpä olisi itsekään uskonut, että tänä kesänä on pitkiäkin jaksoja niin kuuma, että se haittaa jo harjoittelua. Muutaman kesämiehen osalta on ihan harmittanut seurata, kun harjoitussuunnitelmasta pidetään kiinni, satoi tai paistoi. Pari kertaa sitten kroppa ja elimistö ei kestänyt sitä, mitä henki tahtoi. Yksi harjoitus täytyi keskeyttää, ja harjoitussuunnitelmaan lisätä välipäivä tai kevyt päivä. Olin positiivisesti yllättynyt pienimuotoisista vastalauseista harjoittelun hetkittäisestä keventämisestä.
