Push it to the limit!

kuva_antonk_att_009

Loppuverrana leuan loksutusta.

Päivät täällä lämpimässä käyvät vähiin. Vielä ehdin pari päivää painaa suoli pitkänä American Top Teamin kanssa, ennen kun on aika palata Suomeen, ja kotisali-GB:lle, missä Sammyn johdolla alkaa tiukka viimeistelyrumba. Tähtäimessä Cage 14, lauantaina marraskuun 20. päivä  Barona areenalla, missä ois tarkoitus olla timmis valmiudes. Tarkoitus on myös toivottaa Tim Radcliffe (9-3) tervetulleeksi Suomen vierailulle ja tarjota kaverille kunnon löylyt, niin kuin härmässä hyviin tapoihin kuuluu.

Tietokoneella ei ole paljoa tullu lusittua, kun sitä ehtii sitten kylmää ja pimeetä pakoillessa tekemään tarvittaessa kotonakin. Senpä takia ei oo tullu tätä blogiakaan tän säännöllisemmin raapusteltua. Vois nyt tässä loppumetreillä jotain pientä raporttia touhuista näpytellä, ja samalla rauhoitella niitä levottomia sieluja, jotka epäilevät,  että tuhlaajapoika olis sortunu vaan – Mänäzgeri-Ollia lainatakseni – “ryyppää ja panee”…

Niiku vanha sanontakin sanoo – alussa aina vaikeaa, lopussa sitten kiitos seisoo. Niin tää mun treenimatkakin alkukankeuden (vai pitäiskö täs kohtaa sanoo pehmeyden?) jälkeen lähti sujumaan paremmin kuin uskalsi edes kuvitella. Elimistö on kestänyt – pakollisia kolhuja  ja naarmuja lukuunottamatta – tosi hyvin kovaa treenitahtia, ja oon saanut treenata ehjempänä, kuin pitkään pitkään aikaan. Tämän seurauksena fiilikset ovat olleet aivan huikeet , kun treeneissä tulee niitä arvokkaita onnistumisia, parrasvalojen loisteesta tuttujen jamppojen kans nujutessa.

kuva_antonk_att_017

Bongasin vesipuhvelin juomassa.

Sen lisäksi myös niitä epäonnistumisia, kun täällä jätkät on sen verta kovia,että aina löytyy joku joka on jollakin osa-alueella mua parempi. Epäonnistumisia tarvitaan palauttamaan mieleen miten kovasti niitä töitä pitäs tehdä, jos tahtoo saavuttaa huipun, potkien tekemään asioita niin, että moinen ei pääsisi toistumaan. Nukahteluun tai tsillailuun ei ole sparritreeneissä täällä varaa, vaan keskittyminen täytyy joka kerta virittää äärimmilleen, muuten soi omissa ja kovaa.

Ei o aikaa miettiä miten paljon väsyttää, ja paljonko pitää alkaa säästeleen et jaksais erät loppuun. Vain voittaminen ja homman klaaraaminen saa vallata mielen, muuten käy taas kerran niin, että omissa soi ja kovaa! Oon saanut täysin keskittyä treenaamiseen, ja samalla palauttaa mieliin miten älyttömän nastaa tää touhu parhaimmillaan on. (Kun ennen tätä, viimeisen vuoden ajan on joutunut treenailemaan enemmän tai vähemmän puolikuntoisena, tärkeintä työkalua, oikeaa käpälää parannellen ja varoen). Lähes päivittäin toistuva tunne siitä että tänään oon parempi vapaaottelija kuin eilen, ruokkii motivaatiota panostamaan siihen mistä todella diggailen! Usein voi huomata käyvän niin, et mitä enemmän tekee uhrauksia jonkin asian eteen, sitä enemmän se antaa sulle vastineeksi…

Treenitahti on täällä hemmetin kova, ja treenejä on tyrkyllä enemmän kuin kukaan pystyisi handlaa. Senpä takia oman kehonkielen opettelu ja kuuntelu on melkosen keskeisessä osassatätä palettia. Tasapaino on tässäkin kohtaa ainoa oikea keino, kun treenitahti on nostettu sinne sietokyvyn rajamaille, missä pitääkin oppia skulaamaan melkosen hyvin, jos mielii tässä hommassa oikeesti pärjätä ja mennä pitkälle.

kuva_antonk_att_019

I gotta prove myself - tuumailee Hector tulevasta titteliottelusta Aleksander Shlemenkoa vastaan.

Sen sijaan että tartteis soitella puhelimen muistiota läpi, houkutellakseen jonku kaveriks jumpalle, ATT:n salilla joutuu useinki kieltäytymään, ettei pukkaa jo neljättä jumppaa samalle päivälle. Eihän se oo se määrä, vaan enemmänkin laatu, ja sitäkin on täällä kyl tarjolla, sekä huipputasokkaiden ammattiottelijoiden, että -valmentajien toimesta. Teamin henki on tosi hyvä, meitsi on otettu avosylin vastaan, pienen alkumittailun ja ihmettelyn jälkeen…  …ne kutsuu mua Werewolfiksi… …ei hajuakaan miksi.

Mun jumpat täs viimesen, reilun 4 viikon aikana on menneet jotakuinki sillai, että:

Maanantaina virkein mielin tai ei, siinä 11 kieppeillä boksinkia, välineharjoitteluna Howard Davis Jr:n kanssa. (Äijä on yks mun esikuvista sekä kamppailijana, että ihmisenä. Yks taitavimpia ja fiksuimpia nyrkkeilijöitä, mitä täl pallol on bograillu, ja monipuolisesti itseään toteuttava äijä muutenki. Howard mm. promotoi omaa vapaaotteluorganisaatiota, soittelee taitavasti 4 eri instrumenttia jazz-bändissä jne jne.)

klo 12 painitreenit, Kamin johdolla (teamin painikoutsi), joissa drillataan noin 5x5min alasvientejä, ja puolustamista, ja sitten toiset 5x5min “livenä” pystypainia. Loppuun sitten 5 min varjoa, jonka sekaan tulee tolkuton määrä sprwleja sekä shootteja. Loppusilaus viivajuoksuilla, ettei vaan jäisi mehuja käyttämättä… Illalla sitten kevyttä tekniikkadrillailua, päävalmentaja Ricardo Liborion vetämänä. Melkosen pätevä ukko, ja yksi arvostetuimmista vapaaotteluvalmentajista.

Tiistai on viikon eka sparripäivä, pystyottelupainotteinen, siinä klo 12 aloitellaan. Yhteiset lämmöt, eka erä parivarjoa/nyrkkeilyä, ja sitten mennäänki jo lujaa sellaset 8x5min yhteensä. Illalla mahdollisesti drillailua, jonkun otteluun valmistautuvan jampan kans, tai välineitä thaikku-koutsin kans, joita on salilla nykysin 3, tai sitten voimailua..

kuva_antonk_att_024

Hector tsekkaa Katelin "kesämahan" kondiksen ja matskun.

Keskiviikkoaamulla on kova kondistreeni, jossa yhdistellään lajinomaisia ja vähemmän lajinomaisia ärsykkeitä, miinuutin välein vaihtuvilla teemoilla, 5min eriä, kuutisen kappaletta. (Vetäjänä on Stefane, teamin oma kondiskoutsi, joka osittain vastaa ukkojen kondis- ja voimaharjoittelusta, osa jätkistä käy erillisellä salilla hinkkaa training for warriors-henkistä kuntoilua). Iisimpänä vaihtoehtona välineitä Howardin kans, tai kevyempi pystypaini jumppa Kamin johdolla. Illalla rullataan taas vapariin soveltuvaa jiu-jitsua “Libon” johdolla, “Tagarellan” avustaessa..

kuva_antonk_att_040

Ailton hurjana kondis jumpalla, Fefe saa kyytiä, ja Stefane vaan piiskaa lisää vauhtia.

Torstaina sparrataan taas siinä puoliltapäivin, enempi vaparivarusteilla, kuin tiistisin, jolloin mennään kovempaa pystyssä isommilla tyynyillä. Oon saattanut läiskiä pistareita ja opetella pitämään käsiä ylhäällä howardin kans jo ennen sitä. illalla usein huilia ja akkujen latailua porealtaalla, tai sit vaparihöntsäilyä Randyn kans…

kuva_antonk_att_054

Howard koutsailee, ja "Pit Bull" koittaa pysyä näppärän pikkubograajan vauhdissa, taustalla toinen brassimörökölli-Tibau odottelee vuoroaan.

Perjantaina aamusta 10:30 thaikkutreeniä Chan johdolla (teamin thaimaalainen muaythai-koutsi) Perinteisestä thaikusta poiketen,
liikkumiseen kiinnitetään huomiota vapariin soveltuvalla tavalla, ennen tempun suorittamista ja jälkeen heti kans.. …puolilta päivin on “Parrunpinhan vetämä” vaparigräplinki-treeni. Noita ei molempia jaksa millään,  eli joutuu kiperään valintatilanteeseen. Illalla hinkataan taas jiujitsutekniikka ja -strategiaa Mestre-Liborion opastuksessa, paitsi viime perjantaina meni ilta ihan muissa puuhissa, kun hinaaja oli vieny mun auton… …mutta se onki jo sitten tarina erikseen.

kuva_antonk_att_059

Meitsi ja Ricardo Liborio, ATT:n pääkoutsi ja "isä". Hemmetin mukava äijä, jeesaillu mua paljon täällä.

Lauantaina vielä kynnellekykeneville viikon viimeinen “blokeio” eli vapariparri siinä yhden maissa, jossa käy selvästi vähemmän jengiä kuin aiemmissa. Sitten onki viikko pulkassa, ja on aika vaihtaa vapaalle sekä viihteelle….

Vapaa-ajalla on tullu hengailtua jäbien kans, tsiikaillen matsi-iltaa, tai tutustuen paikalliseen yöelämään, clubeihin ja baareihin. Ollaan käyty järjettömän kokosissa ostoshelveteissä, ja tietty piitsillä polskimassa turkoosissa suolavedessä… Cage-promoottori Pasikin oli tossa lomailemassa Miamissa perheineen. Käytiin Pasin kanssa yks ilta ihmettelemässä paikallista kansallisurheilua, kun Miamin Delffiinit pelasivat american jalkapalloa Uuden-Englannin Patriootteja vastaan. Melkosen huikee show, ja tunnelma. Punaniskat oli aivan liekeissä, jo päivällä parkkiksella aloitettujen grillibileiden ja lukemattomien ensimmäisten samanlaisten nostattamina…

kuva_antonk_att_076

Treenisalin lähellä on Quiet Waters Park, missä yks kolmesta lammesta on pyhitetty wakeboardingille. kuvan oikealla puolellaon skeittiparkki, ja muita lepposii aktiviteettejä.

Jalalla ei montaakaan kertaa skodittu pelivälinettä, ja pallo oli enneminki jokin tötterö, hämmentävää? Matsin jälkeen käytiin sitten Hard Rock Casinolla, Pasin lempparimestoilla, eli pokerihuoneella läiskimässä korttia. Ihan kliffa reissu kaikenkaikkiaan, ja mielellään tuun tänne takas, jos vaikka enskerralla pääsis ottaan matsiakin… Tästä on hyvä palata kotiin, tapaamaan rakkaita, frendejä ja tuttuja. Nähddän taas vapaaottelun merkeissä GB:llä ta Cagessa!

Peace!

kuva_antonk_att_148

Ja lopuksi, mitä ois jenkkireissu ilman perinteisiä: tienvarsi-dineri ja kunnon läskit!

Blogin tynkää Floridasta

Uteliaisuus, halu kehiityä ja oppia uutta saavat mut liikkeelle, tuttuja ja turvallisia vesistöjä kauemmaksi uimaan, ihmettelemään ja selviytymään valtameressä. Taas mulle järjestyi tilaisuus tulla tänne Floridaan, ison lätäkön toiselle puolelle, jumppailemaan American Top Teamin veijareiden kanssa.

Kävin täällä kertaalleen viimevuonna tutustumassa meininkeihin ja ATT:n porukkaan, kuukauden verran kestäneellä treenireissulla. Kun taaskaan potenttiaalisesta lukijakunnasta yhtäkään ööga-paria ei ole todistamassa toilailuja, niin olisi oiva tilaisuus kaivaa penaalin kirkkaimmat värikynät esille, laittaa henkselit paukkumaan, raapustaa elävää legendaa siitä kuinka homma on piis of keik, ja UFC-starbaoja sekä misuja kaatuu oikeelle ja vasemmalle..

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kirjoitella mitään sankaritarinaa imagoani pönkittämään, taikka fiilistellä, luoden mielikuvia yli-inhimillisestä autuudesta ja onnesta, vaikka moinen viheltely nykypäivänä muodikasta, trendikästä ja siististi kuulia olisikin. Ajatukseni olisi pitää frendit, tukijoukot ja kamppailu-urheilun ystävät jokseenki ajan tasalla kuulumisista, ja ehkä jopa väläytellä otteita paikallisesta vapaaottelumeiningistä ja -kultturista. Kuviakin olis tarkotus räpsiä pällisteltäväksi, mutta New Yorkista tilaamaani kameraa saa vielä jokusen tovin odotella, kunnes juutalaiset saavat parin viikon sapattivapaansa juhlittua, ja raahautuvat takaisin sorvin äärelle..

Alku aina hankalaa

Laitoin mun fillarin rattaat pyörimään, tossa vajaat pari viikkoa sitten, ja lähdin ratsastamaan kohti auringonlaskua. Kaiken piti olla kondiksessa, 5-viikon treenirupeamaa ja samalla marraskuun Cage-otteluun valmistautumista varten. Niin piti, mutta pian sain huomata että ketjut oli jääny rasvaamatta ja kumit pumppaamatta, vaikka oli sitä valmisteluihin vähän tuhlattukin kallista aikaa. Eihän pidemmältä matkalta voi pelkkää alamäkeä odottaa, ellei sitten oo tyhmä, tai muuten vaan turhan mukavuuden haluinen, järjestelmällinen suorittaja..

Onhan se alamäki vaan puuduttavaa ja ykstoikkosta pidemmän päälle, kunnes sekin sitten aikanaan päättyy, pohjalle, mistä on tietty hyvä ponnistaa.. Matkan varrelle pitääkin osua niitä rikastuttavia, opettavaisia ja vahvistavia vastoinkämisiä sekä raskaitakin ylämäkiä, joiden laelta ja seurauksena näkymät on sen verran huikeet, että jokainen rutistus on helposti kaiken sen vaivan arvoinen..Jokainen vetäköön tyylillään, ja jos sellainen puuttuu, niin ainahan voi keskittyä arvostelemaan muita..

Tällä kertaa ehdin sentään lentskariin melko helposti, mutta pitkän ja huolella ilmastoidun matkan seurauksena sain kiukkuisen flunssan, joka kuumehoureiden säestämänä piteli mua aloillaan ja levossa ensimmäiset 5 päivää. Kun terveys sitten alkoi palailemaan, niin täpinöissäni piti tietty alkaa jumppaan heti kauheella vimmalla. Pääsin heti sparrailemaan starboja, kuten JZ Cavalcante, Mike Brown, Brad Pickett… Jälkimaininkeina sain tuntea tässä loppuviikosta melko eriskummallisia kehon reaktioita, ja väliaikaista hermoston jonkinlaista oikosulkua. Kyllä tää tästä..

Innokkuuden pinkeyttä ei juurikaan hillinnyt odottamattoman positiivinen vastaanotto salilla, jonkinlainen maineen tynkä, jonka osittain tietämättäni olin edellis reissun aikana saavuttanut. Ekan viikon treenien onnistumiset nimekkäiden jamppojen laittaessa mut koville.. Jo lähes vuoden remontissa ollut oikea käpälä on myös kestänyt tuhdin suojaviritelmän ansiosta vikisemättä, lähes täysipainoista tärräyttelyä.

ATT:n jäseneksi

Ennen kun pääs nauttimaan näitä endorfiini-/adrenaliini-ryöppyjä, oli kuitenkin hoideltava hieman muodollisuuksia. Täytyi nimittäin allekirjoittaa treeni-diili tiimin kanssa – mänätserin kanssa käytyjen neuvotteluiden päätteeksi – ennen kuin sain astua tatamille. Oli hoideltava majoitus- ja kulkupeli-hässäkät jne jne, sen jälkeen kun olin ekalla viikolla nauttinut sairaana, erään frendin vieraanvaraisuudesta.

Muutin asustelemaan hotelliin, johon ATT:n kautta järjesty edullinen diili, ja kärrynki sain lainaks eräältä frendiltä. Täällä jutut on laskeskeltu kaupunkisuunnittelun kannalta aika pitkälti sen varaan, että jokaisel on se kärry alla, ja postilaatikollakaan et pääse käymään ongelmitta ilman sitä.

Salilla vilisee isoista vaparikehistä tuttuja naamoja, ja porukka on melkosen lunkia ja ystävällistä. Jätkien kans tulee helposti juttuun. On hurjan nastaa, antoisaa ja inspiroivaa vaihtaa kokemuksia ja jauhaa vapaaotteluun liittyvää skeidaa pitkän ja värikkään tien lajin parissa kulkeneiden jamppojen kanssa. Tietotaitoa löytyy salilta aikamoinen pläjäys, ja päästessään vuorovaikuttamaan sen kanssa on tarjolla kaikki tarvittavat eväät oman ymmärryksen, perspektiivin ja osaamisen laajentamiselle. Valmennustiimikin on nyt selkeesti motivoituneempi jeesailemaan, kun ollaan tultu tutuiksi ja musta on tullut tiimin jäsen.

Hommat on saatu hyvälle mallille, aurinko hymyilee, UFC-livelähetys väijyttiin lauantai-iltana hyvällä possella sporttibaarissa.. Seuraavaa viikkoa uusine haasteineen jo täs odotellen, kunhan nyt ensin edellisestä palautuis biitsillä, merivedessä, ja hotellin pihan poreammeessa laiskotellen.. Akkujen latailuun vaaditaan lepoa, hyvät eväät ja mukavata kontrastia treenipyhätön tantereen tömistelylle.

Loppusuoralla

kuva_antonk_att_loppusuoralla_008

ATT:n päämaja.

Tämänkertainen treenimatkani alkaa oleen loppusuoralla – aivan viimeisiä treenejä ja irtiottoja vaille valmis. Ens maanantaina otetaan Miamin kentän kiitoradalta vauhtia, ja liidetää kohti härmää ja uusia, kenties arjenomaisempia seikkailuja. Jussin vietto Suomen luonnossa pehmentänee mahdollisia laskeutumisesta aiheutuvia kolhuja. Ja näistä selvittyäni, palaan rakkaalle GB-gymille, ja käyn kiukulla peruskuntokauden kimppuun, jota Sammy on pähkäilly sillä aikaa,kun olen ollut poissa jaloista..

Treenaaminen ATT:n kanssa on maistunut sanoin vaikeasti kuvailtavan hyvältä. Treenikaverit on ollu monellakin tapaa huippuluokkaa, valmentajat osaavat hommansa toinen toistaan paremmin, puitteet ovat optimaaliset eikä ympäristöstäkään löydy moittimisen aihetta, jos ei just nyt tuhlata ylimääräistä tarkkaavaisuutta paikallisen yhteiskunnan ja kulttuurin aikaansaamiin negatiivisiin lieveilmiöihin..

Valitsin treenimatkan kohteeksi ATT:n ja Floridan, ensisijaisesti siksi että täältä löytyy liuta minun kokoluokkani (muoliman)huippuja, joiden kanssa treenaamaan päästessäni minulla on hyvät edellytykset kehittyä entistä paremmaksi ottelijaksi, ja myös entistä tehokkaammin. Pidän tätä lähinnä oppimismatkana kaikkeen mitä täällä tiedetään ja osataan vapaaottelun saralla. Ja toki opiskelen ahkerasti myös elämää tässä samalla, joten käynnissä taitaa olla oikein kaksoistutkinto. Kylläpä nyt isä ja äiti voi olla ylpeenä pojastaan, vaik ei täst taideta mitään todistuksia kirjoitella kotiinvietäväksi tai takanreunalle kehystettäväksi. Kukapa niitä kaipailiskaan, kun kaikenmoista mustetta paperilla ropisee postiluukustakin jatkuvalla syötöllä, vaikka sanois että ei kiitos!

kuva_antonk_att_loppusuoralla_002

Myös vihreä vyö on täällä käytössä, jotta laiskat jenkit saisivat puhtia treenaamiseensa...

Treeniviikkot ovat näyttäneet pääpiirteissään jotakuinki tältä:

kuva_antonk_att_loppusuoralla_003

Darrylin päivittäinen saunajumppa vauhdissa.

Maanantai:klo 11:00 (huom. salilla noudatetaan ns. brasilian aikaa, toisin sanoen ajat eivät ole niiden ohkasempien viisareiden tarkkoja, eivätkä aina sen paksummankaan..)

Noin 2h painicoutsi Darrylin (hullu äijä,rehkii kaikkine vaivoinensa päivittäin mm. saunassa jumpan jälkee, pysyäkseen kauniina) painitreeni, jossa käydään läpi vapariin hyvin soveltuvaa painitekua ,ja nujutaan loputon määrä. Yleensä minuutin mittaisia painieriä, sääntöjen ja teemojen vaihdellessa. Loppujumpan aikaan Darryl motivoi suojattejaan erittäinki tyhjentävään jenkki-tyyliin: “Get paid! Get money! Get famous! Get on tv!…”

Tiistai, torstai, lauantai: klo 11:30, la 12:30
Vapaaottelusparria, paikalla noin 30-40 teamin jäsentä ja yleensä kaikki valmentajat.
Ensin tehdään “jumppamaikka” Stephanin (joka on siis ATT:n kondisvalmentaja, aina tiukoissa verkkareissa, pillin ja aikaraudan koristaessa kaulaa) johdolla huonot,yhteiset verryttelyt. Ne pitävät sisällään muutamia venytysliikkeitä ja hölkkää, jonka sekaan hillutaan verraliikkeitä. Tämän jälkee kamat päälle ja sparrit on valmiina alkamaan. Ensin pari vitosta teemaeriä, alkaen boksinkilla, sitten lisätään potkut,klintiä ja alasviennit, noin parin minuutin välein lennosta.

Seuraavaksi on 3-4x5min sparria pystykamoilla, jolloin matossa jatketaan yleensä max. 20sec. Ja tämän jlkeen 2x5min pikkutumpuilla, pystyn ollessa lähinnä parivarjoa, toisinaan aloitetaan suoraan klintsistä eli pystypainitilanteesta esim. ristivyöotteesta. Loppuun juostaan erän verran kiihtyvällä tahdilla, ja treenien päätteeksi kehotetaan nostamaan kädet pystyyn teamin logon osoittamalla tavalla, ja keräännytään yhteishuudahdukselle sekä kättelemään.. Sparriosuuden ohjaajana on useimmiten Conan Vieira, toinen pääkoutsi Liborion ohella. Torstain sparrissa painotetaan enempi pikkuhanskoilla käytävää matto-ottelua.

kuva_antonk_att_loppusuoralla_005

Stephanie tarjoo huikkaa kevyemmän sarjan taistelijalle.

Keskiviikko: klo 10:00
Stephanin vetämä lajinomainen vauhtikestävyysjumppa. Tehdään otteluvarustuksessa 5-6x5min eriä, joissa tehtävä vaihtuu minuutin välein. Tehtävinä mm. juoksumatot eri nopeuksilla ja kaltevuuksilla, kuntopyörä jossa myös käsillä tehdään töitä, potkutyyny+pitäjä, mitsit tai pistarit+pitäjä, “dummie” jolla tehdään mattolyömistä, sekä erilaisia pareittain, tehtävillä suoritettuja vääntöjä.

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=5WC788jRRCU[/youtube]

Tämän jälkeen on kovasti arvostustani saaneen Howardin (mm. -76 olympiavoittaja, äijä lyö 30 lyöntiä/3sek 53-vuotiaana, ja on ehkä salin fiksuin ukko..) nekkailutreeni, jossa erilaisia paritekniikkana ja säkillä toteutettavia jippoja. Hyviä,vapariin sopivia sovelluksia nyrkkeilystä.

kuva_antonk_att_loppusuoralla_001

Mike Brown valmistautuu Chan kanssa otteluun Uriah Faberia vastaan WEC:n 145 paunaisten (n. 65 kg) MM-tittelistä.

Perjantai:
11:00 Muay thai -treeni, Chan johdolla, joka on erittäin pätevä thaimaalaisukko, ja ymmärtää hyvin mikä thaikusta sopii vapaaotteluun ja  mikä ei kovin hyvin.. Hinkataan tekniikoita varjona, paritekuna ja välineisiin potkujen, lyöntien, polvien ja kyynärpäiden tekniikkaa, sekä yhdistelmiä. Lainataan tekniikoita thaipainista, hikoillaan säkillä ja tehdään paljon toistoja.

12:30
Parrumpinhan, (jolla on paljon hyvää tietotaitoa, mutta Napoleon-kompleksi estää hoitamasta valmennustehtäviä moitteettomasti..) subbaritreeni, jossa alkuun drillataan pareittain omaan tahtiin lopetuksia, ohituksia, sweeppejä… Sitten on tekniikkaosio, jossa on opeteltu joitakin erittäin päteviä temppuja. Lopuks subbarisparria pikkuhanskoilla, taputellen kevyesti lyöntejä sekaan 5x6min, toisinaan on tehty myös lyhyempiä teemaeriä/taistelutilanteita.

Yhteistreenien jälkeen osa työstää välineitä pystykoutsien kans, osa käy läpi tekniikoita tai rullailee. Jotkut kohentaa kondistaan tai voimaominaisuuksiaan, ja jotkut, yllätyksekseni hyvin harvat verryttelee ja venyttelee lopuksi, monille härmäläisille ehkä perinteiseen tyyliin. Otteluihin valmistautuvat jampat saavat luonnollisesti yksilöllisempää kohtelua sekä jeesiä.

kuva_antonk_att_loppusuoralla_011

Palautumista biitsillä levytellen ja meressä kelluen...

Iltaisin: vapaamuotoista treeniä, mikä voi olla siis mitä tahansa, kuten juoksua, ohjattua treeniä,voimanhankintaa tai ominpäin sovittua jumppailua. Yllättävän monille se tuntuu olevan kuitenkin tsillailua ja bostailua ehkä piitsillä, sillä aamutreenit ovat pituutensa ja intensiivisyytensä ansiosta jo itsessään erittäin kuluttavia.. Ite oon käyny iltaisin/iltapäivisin useimmiten lenkillä, fiilistelly varjoa ja venytelly. Kerran viikkoon tehnyt ylläpitävää punttia, tai käyny ohjatuissa treeneissä salilla.

kuva_antonk_att_loppusuoralla_010

Yksi pakollinen posetusfoto: Fabio Mello, Pena ja Gleison Tibau.

Toisinaan myös jeesaillu jätkiä otteluun valmistautumisessa, eniten Gleison Tibauta, joka on ihan karmee ihmishirviö 155 paunaisiin (n. 70 kg). Kaverin normaalipaino on mua 15 paunaa (n. 7 kg) korkeampi ja otellaan siis samassa sarjassa. Erittäin ystävällinen heppu kaikkia kohtaan, jos ei lasketa mukaan niitä hetkiä jolloin vitamiineilla vilkastettu hormonitoiminta saa miehestä hetkellisen yliotteen.. Täällä jengi douppaa melko avoimesti, mikä oli tietysti aluks melko hämmentävää ja surullista. Toisaalta olen saanut myös kovasti itseluottamusta jatkaa valitsemallani luontopolulla, huomattuani,että pärjään mörökölleille aivan hyvin ilmanki. Joku pitäis naiivina,kun en käytä kaikkea saatavilla olevaa “hyötyä” hyväkseni,mutta pitäköön, mä tsekkaan mihin asti pääsen omilla eväillä.

Päävalmentaja Ricardo Liborio on erittäin asiallinen ja osaava lajivelho, jonka meriittejä – niinkuin muidenkin valmentajien – voi käydä väijymässä tuolta: americantopteam.com.

Salin ottelijat,valmentajat ja ilmapiiri ovat paksusti brasileiro-voittoisia, karuimpien jenkkimuulien loistaessa poissaolollaan. Ihmiset salilla ovat muuttuneet päivä päivältä ystävällisemmiksi, kun ollaan opittu tuntemaan paremmin ja tietämättömän ennakkoluulot ovat karisseet.. Tää on yksi niistä paikoista joita tulen kaipailemaan, sitten syksyn pimeinä iltoina. Ja jos ei ikävälle meinaa tulla loppua,niin voihan tänne aina myös palata, joten palaillaan.

Peace out.

kuva_antonk_att_loppusuoralla_004

Gatorade-holistin luukku.

kuva_antonk_att_loppusuoralla_009

Joe ja Brian valmiina South Beachin yöhön, ite feidasin ja lähin reggae-keikalle.

kuva_antonk_att_loppusuoralla_012

Salilta...

kuva_antonk_att_loppusuoralla_007

Eurooppalaisväriä muilta mantereilta.. Junior Barrata, Moise Rinbon ja Darryl Gholar.

Ensiaskeleet uudella mantereella

kuva_antonk_att_tiski

Löysin mestoille...

Rapsuteltuani päälakeani tovin Miami beachilla, ja syötyäni aamupalaa sattumalta töllötintä väijyville tuttua Miami inc:iä vastapäätä, oli aika ottaa kamat kantoon ja suunnata kompassini punaisen viisarin osoittamaan suuntaan. Kartan palasesta päättelin, että Deerfield beach voisi olla mulle sopiva majailu paikka, sillä kyseinen “pikkukaupunki” sijaitsee meren rannalla, noin 10 kilsaa länteen Coco Creekin, ATT:n päämajasta.

Linnuntietä noin 50 kilometrin matka taittui “kätevästi” kolmella eri bussilla, noin tunti per hupiajelu. Näiden sekaan mahtui muutamia hupaisia hetkiä ja hahmoja,kuten kadunkasvatti-Sid joka “hyvyyttään” lupautui viettämään koko päivän seurassani kertoen mielenkiintoisia faktoja ja tarinoitaan, samalla tunnustellen uteliaana mikä olin miehiäni.. Sidin nukkuessa sikeästi vierelläni, saavuin vihdoin Deerfield beachiin, missä ensimmäisenä oli vuorossa luukun etsintä. Tätä tehtävää suorittaessani, sain kuulla huimia hintapyyntöjä majatalojen pitäjiltä, parissa tapauksessa mulle kerrottiin ikärajan olevan siinä 55-vuoden hujakoilla.

Lopulta, jo hiestä läpimärkänä ja kantamusten painon kangistamana, löysin vaatimattoman näköisen Palm beach -motellin, missä hetken neuvoteltuani ja tingittyäni pääsin toivomaani lopputulokseen. Sain kodikseni huoneen, josta löytyy sänky, jääkaappi, mikro, suihku/vessa, tv, nettiyhteys ja mikä tärkeintä ilmastointi sekä tuuletin. Sijainti osoittautui täydelliseksi, sillä matkaa biitsille on 50metriä ja bussi numero 48 suhailee ovelta-ovelle motellini ja treenisalin välillä. Oli aika pulahtaa mereen ja nauttia huurteinen malja rantabaarissa, auringonlaskun ja matkaväsymyksen yhteisvaikutuksen luomassa letkeässä tunnelmassa.

Seuraavana päivänä suoritin vähäeleisen sisääntulon American Top Teamin salille Coconut creekissä, joka on muuten maailman perhos-pääkaupunki! Tiedoksi vaan kaikille innokkaille perhosbongareille. Pari päivää osallistuin ohjattuihin harjoituksiin, joiden taso oli melkosen alhainen. Tästä poiketen “edistyneiden” bjj-treenit vilisivät tummaakin tummempia vöitä, mutta oma kimono oli jäänyt suosiolla kotiin, kun jouduin pakatessa valitsemaan meikkien ja kimonon väliltä.. Kun ujo tunnelman haistelu oli suoritettu, sain puhuttua itseni – poliittisesta vastarinnasta huolimatta – mukaan pro-teamin treeneihin. Tässä kohtaa olin korviani myöten intoa täynnä, koska pääsin nyt todenteolla testaamaan itseäni sekä mistä nämä Ämericän mantereen hurjat oli veistetty.

kuva_antonk_att_posse

...lunkia porukkaa.

ATT:n Pro-teamiin kuuluu laskutavasta riippuen vajaat 50 ottelijaa, ja 6-9 valmentajaa.
Kuitenkin hommaan täysin omistautuneita – motivaation lähteistä riippumatta – huomattavasti vähemmän. Ensimmäinen treeni koostui yhteisistä, bjj:stä peräisin olevista alkuverroista, sekä 7x5min sparreista, joista 2 ensimmäistä olivat lämmittelyn omaisia teemaeriä, 3 seuraavaa pystyvapaaottelua alasvienneillä, ja 2 viimeistä pikkutumpuilla vapaata ottelua klintsi-lähdöllä. Loppuun hölkkää joka kiihtyy juoksuksi, tätä muutama minuutti, ja kaiken kukkuraksi kokonnutaan yhteen läjään koskettamaan toisiamme, vastuuvalmentajan lausuessa muutaman sanan, ja sitten päästellään jenkkiläiseen joukkueurheilu-tyyliin ilmoille yhteishuudahdus A-T-T! Jonkun lähtiessä ottelemaan, niinkuin tämän treenin jälkeen J.C:n, väliin anotaan voimia ylemmältä taholta, yhteisen rukouksen merkeissä.

Nyt oli tärkeimmät muodollisuudet hoidettu mallilleen, ja alkukankeudet karistettu niskasta. Pääsin vihdoin keskittymään täysin olennaiseen, eli kovaan ja laadukkaaseen treeniin ja sen ympärille rakentuvaan leppoisaan, sosiaaliseen ja enemmän tai vähemmän yhteenkuuluvuuteen nojaavaan elämäntapaan sekä ajanviettoon. Mihin tärkeänä osana kuuluu lepäilystä ja hyvästä ruuasta nautiskelu. Ja miksi ei välillä muistakin elämisen taakkaa keventävistä ilmiöistä.

Aika matka

Kausi päättyi karaokeen.

Kausi päättyi karaokeen.

-
Sukellan nyt aikajärjestystä halveksien takaisin Huhtikuun loppuun, jolloin kevään kisakausi sai päätöksensä Lappeenrannassa. Paanasen Jukan johdolla oli kasaan parsittu loistavat kekkerit, joiden pääottelussa sain kunnian toteuttaa itseäni. Matsi etelä-venäläistä Yunusta vastaan tuli hoidettua kotiin ihan kivasti, vaikka fiilinki taiston tauottua oli nälkäinen,kuin leipäjonossa viimeisenä odottelevalla  katujen kasvatilla. Kaverin käsi ojentui paljon odotettua helpommin, ja täten suunnaton lataus jäi purkua vaille. Matsiin oli valmistauduttu valmentajani Sammy ”höyryveturi” Hämäläisen johdolla huolellisesti, mikä piti sisällään lykkäystä tulevan suunnittelulle.

Matsin jälkeen pidettiin palis Sammyn ja Jan ”mänäzeri” Tillesin kanssa, ennen kuin pääsin nauttimaan jatkojen tarjoamasta huumasta ja virvokkeista. Tultiin siihen tulokseen, että seuraavaksi otetaan etäisyyttä kisoista ja palaudutaan suht huolella hetken, suhteellisen kiivaasta kevätkaudesta.  Rentoutta tulikin sitten haettua vapun ja 25-vuotis synttäreiden merkeissä, jonka jälkeen oli aika konkretisoida jo pidempään mielessä hautunut haave treenimatkasta American Top Teamin -päämajaan, Coconut Creekkiin, Etelä-Floridaan.

Matkalla taas.

Matkalla taas.

Jo itselleni tutuksi tulleeseen tyyliini, en viitsinyt paljoakaan nähdä vaivaa muodollisuuksien eteen,kuten matkan suunnitteluun tai muuhun bunkan särmäilyyn. Pyysin vapaata töistä, hankin halvimman mahdollisen lennon, laitoin postia ATT:lle, pakkasin jumppakamat ja jonglööraus pallot rinkkaan ja lähdin Ruotsinlaivalla Tukholmaan, mistä kuvittelin lentäväni seuraavana päivänä Miamiin.

Syntyessäni Neuvostoliiton-alueelle mulla ei ole ollut tietoakaan kultalusikoista ahtaissa onkaloissa, enkä ole niitä tähänkään päivään asti päässyt hypistelemään, saatika kaipaillut ja ihan hyvä näin. Olen siis jemmaillut rahoja sukanvarteen –tulevaa treenimatkaa haudutellen- siitä päivästä lähtien, kun palasin edelliseltä reissultani viime kesän lopulla. Lisäksi mua vapaaottelussa eteenpäin potkiva pieni, mutta sitäkin loistavampi tukijoukko lupautu jeesaamaan taloudellisesti matkan maaliin viemisessä, ja voin paljastaa, että tämän joukon ulkopuolelle jäivät perheeni sekä ahdingossaan linkuttavat markkinavoimat…

Edellisessä rustailussani mainitsemistani matkan alun mutkista –kuten lennolta myöhästyminen, att:lta tullut haista pas##- posti ja Miamilaisen taksikuskin tarjoama parin tunnin tsaitsiing-huviajelu lentojen päätteeksi- sisuuntuneena pääsin vihdoin matkalla olon ytimeeni, siihen maagiseen mielentilaan, joka minut ottaa valtaansa, ollessani vieraassa ja uudessa ympäristössä, vailla niitä kaavamaisia huolia ja murheita. Ajatusmaailma suistuu arjen ja tutun yhteiskunnan määrittelemiltä raiteilta, aistit herkistyvät ja luovuus sekä lapsen-omainen into pursuavat jostakin tunnistamattomista sisuksistani. Tunne on niin voimakas,ettei suuremmatkaan vastoinkäymiset pysty sitä lannistamaan, henkiset ja fyysiset voimavarat tuntuvat lähes rajattomilta, Miami beachin nasiolennot hämmästyttävät fyysisellä olomuodollaan ja nautin olemassaolostani suurin hörppäyksin.

Vapaaottelu on parasta mitä voi tehdä housut jalassa, tai no...

Vapaaottelu on parasta mitä voi tehdä housut jalassa, tai no...

Tiedän hyvin toisenkinlaisen tunnetilan, joka mun papereissa vetää suht helposti vertoja edellä kuvailemalleni. Ja se on lyhyesti sanottuna se fiilis, jonka saavuttan vapaaottelun parissa,kun saan vuoronperään antaa ja ottaa nahkakinnasta suuhun. Voin käyttää kaiken oppimani taidon sieluntoverini alistamiseen samanaikaisesti kunnioittaen häntä.  tunnen adrenaliinin ja fyysisen rasituksen aikaansaamaa tuskaa ja euforiaa omassa kehossani sekä yritän tämän kaiken avulla kehittyä päivä päivältä paremmaksi, myös ihmisenä, kohti kirkkaana ja hämärän peitossa olevia tavoitteitani.

Nyt  jo viikonpäivät täällä majailtuani, olen viettänyt enemmän aikaa näiden vapaaotteluun liittyvien tunnetilojen kourissa. Kova treeniviikko on lauantai-sparria vaille paketissa, jonka jälkeen on tarkoitus kokoontua koko ATT:n pro-tiimin voimin Players sports baariin palautumaan ja tsiikaa UFC 98-livelähetystä.

Lopetan tältä istumalta lemppari-lainaukseen:
” Minds are like parachutes, they only function when they are opened.”

peace.

MmaByrocracy

Tsekkaa ATT:n sivut kuvaa kilkaten.

Tsekkaa ATT:n sivut kuvaa kilkaten.

Laitoin Ameriikan huipputiimille postia pari päivää ennen reissuun lähtöä Pe 8.5:

I’d Like to train with your guys!

Siinä mä esittäydyin et kuka mä suurinpiirtein
oon, ja kerroin et olisin tulossa ihan kohta jumpalle sinne noin kuukaudeks. Laitoin myös mun nettisivun osoitteen liitteeks, mistä ne vois syynäillä lisätietoja musta.

Ollessani jo ruottinlaivalla 11.5 , hyvissä matkatunnelmissa,
avasin sähköpostin ja sain lukea surkeita uutisia:

Anton,
You are welcome to come up to the main academy in Coconut Creek, FL. Are schedule of classes are listed on our wesbite – click the schedule tab at teh top of page. You would not be allowed to train with our pros only the classes listed. Pro training is for ATT fighters only. The drop inrate for our adutl classes is as follows: Daily $25, Weekly $100, or Monthly $250.
There are still alot of our pro’s who jump into these regular classes and they are taught by some of the same coaches who teach our pros so the level is high.I would check with www.hotels.com to see whatis nearby and in your budget. Thanks for your interest and we hope to see you soon.

Richie Guerriero
General Manager
American Top Team
-
Otin tässä kohtaa pienen ryypyn lohdutuksesks ja jatkoin matkaani.
-
Mun oli tarkoitus lentää seuraavana päivänä Tukholmasta Miamiin, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, koska nukuin pommiin laivalla. Nautiskelin sitten pari päivää aurinkoisesta ja kauniita tyttöjä pullollaan olevasta Stokiksesta, minkä jälkeen yritin uudestaan lentoon lähtöä,ja tällä kertaa natsas. Lisäksi onnistuin kuin ihmeen kaupalla läpäisemään tuon ihmemaan turvallisuusmuodollisuudet. Muutaman mutkan kautta pääsin vihdoin Miamiin ja sieltä sitten Coconut Creekiin, ATT:n päämajaan jumpalle. Saatan kertoa myöhemmin lisää matkaan ja asioiden järjestelyyn liittyvistä yksityiskohdista…
J.C Calvancante

J.C Calvancante

Muutaman treenin – joiden vetäjinä oli ihan maailmanluokan vapaaottelijoita –  jälkeen laitoin taas postia Richielle

18.5 : Hey mr. Richie!First I’d like to thank you for welcoming me to train at your main academy.I have been trainin now since saturday at ATT, coconut creek, in the scheduled trainings. I like the academy a lot,and people have been really nice to me.

The reason why i’m writing to you is that I want u guys to know that I didn’t come all the way here to be able to tell people back home where I’ve been, or to look good…

I take my mma training very seriously, and i’m passionate about the sport. I came here for one month to become better as a fighter and to learn. I don’t want to sound rude,but the level of all classes I’ve attended this far has not been high at all, and that makes me very frustrated,because I was expecting tougher challenges.

Now I would like to ask your promission to train with your pros, if they need my help? I would be happy to help the guys to get ready for their fights as a sparring partner,or what ever they might need me for.. I’ve been talking with Mike Brown, and he invited me in tomorrow mornings sparring session, but I told him I must confirm it with you first. We both think that it’s only good for everyone.I’m not here to steel any skills or knowledge, I’m here just because I love the sport of mma. I’ve been also thinking,that if I’ll like it here I would like to try to become one of the ATT-fighters in the future.

Thanks for Your attention. Hope we’ll meet at your gym some day.

Best regards
Anton Kuivanen (the guy from Finland…)

Ja tähän olin saanut vastauksen aamulla herätessäni:
-
Anton,
I’m here at the gym everyday. Ask for me and we’ll talk.
Training starts at around 11:30 -12 today. I can’t make any promises but I will talk to some of our coaches.

Richie Guerriero
General Manager
American Top Team
-
Nähtyäni koko myrskyisän yön unia ATT:n ottelijoista, lähdin aamulla bussilla salille,ja siellä kävelin Richien toimistoon, missä oli mm. seinällä aikataulu siitä milloin kenelläkin on seuraava matsi. Ekana listalla oli J.C Calvancante,joka ottelee DREAM 9:ssä Kawajiriä vastaan. Juteltiin hetki, Richie kerto mulle ATT:n vierailupolitiikasta, ja päätti tehdä mun kohdalla poikkeuksen, juteltuaan ensin Pro-jäbien valmentajien kans.
-
Pääsin viikon koeajalle, mukaan pro-teamin treeneihin, jotka vilisivät toinen toistaan hurjempia taistelijoita. Päävetäjänä oli Conan, joka paikkasi matkoilla olevaa Ricardo Liborioa, joka muuten sai viime viikolla punamustan vyön bjj:ssä, ja myönsi aikaa haaskaamatta samanlaisen Conanille.. Oli tiukat sparrit ja pärjäsin paremmin kuin osasin edes odottaa..Taistojen tauottua kokoonnuttiin tiukkaan rinkiin J.C:n ympärille ja mumistiin yhteen ääneen isämeiden-rukous, kuka milläkin kielellä, mutta suurin osa portugesellä. Syynä tähän toimenpiteeseen oli J.C:n vika jumppa ennen Jaapponian matkaa.Vaihdettiin vitosia sen perään ja toivoteltiin J.C:lle menestystä matsiin. Loppuun verrat ja juorut,näin suomalaisin silmin erittäin avoimien jamppojen kans..
-
Tässä kohtaa en voinut olla päästämättä pientä onnen tunnetta valloilleen, sillä yksi haaveistani oli taas toteutunut, mutta vain hetkeksi, sillä pidän onnellisuutta täysin yliarvostettuna tunnetilana, joka pitää sisällään tyytyväisyyttä. Ja tyytyväisyys tunnetusti tappaa kehityksen!
-
Lähden tästä biitsille palauttelemaan..
-
Anton

Terve Kipu!

Jokainen muodostakoon itse käsityksensä terveestä ja sairaasta kivusta.

Jokainen tehköön omat päätelmänsä terveestä ja ei niin terveestä kivusta.

-
Kehittyäkseen ihmisen,urheilijan ja kamppailijan on opittava tulemaan toimeen kipuaistimustensa kanssa.  Sanotaan että urheilija ei tervettä päivää näe. “No pain, no gain”- lausahdus,joka koristaa monen fyysisestä rasituksesta nauttivan paavon rinnuksia treenisaleilla, kertoo mielestäni jotakin terveen kivun olemuksesta. Siitä voi myös kätevästi itseään punttiksella peilaillessa sitten luntata,et mites se yhtälö oikein menikään.Kipu on vain hyväksyttävä ja sen kaveripyyntöön on vastattava myöntävästi,jos mielii kehittyä urheilijana ja saavuttaa asettamiaan tavoitteita. Sillä on myöskin taipumusta pitää mieli nöyränä, palauttaa maan pinnalle just sillon kun luulee osaavansa vaikka lentää.

Kipu voi olla joskus myös miellyttävää, on olemassa ihmisiä jotka saavat vahvoja kicksejä itselleen aiheuttamistaan kivun aistimuksista,ja vieläpä väittävät löytävänsä siitä jotakin seksuaalista…Itse en kuitenkaan myönnä kuuluvani edellä mainittuun porukkaan, vaikka joskus fiilistelenki salaa mäkijuoksun aiheuttamaa lamauttavaa poltetta lihaksistossa ja kokonaivaltaista pahanolon tunnetta. Melko pervoa kai sekin…

Joskus kipu pääsee yltymään niin helvetilliseksi, ettei sitä hurjinkaan sankari pidä terveenä kipuna, sillon aivojen rippeet saavat tiedon siitä et nyt ei oo enää hyvä meininki, ja jotakin tarvis tehdä, jotta vältytään pysyvämmältä vauriolta. Tällasessa tilanteessa kyse ei enään ole terveestä kivusta, vaan vaikkapa sairaasta kivusta,joka olis ihan hyvä opetella erottamaan vähemmän radikaalista veljestään. Sairaan kivun kanssa ei oo mun mielestä mitään syytä frendailla, edes vahvemman soturi-imagon toivossa. Joskus, vahingon jo satuttua, sitä on kuitenkin siedettävä ja pidettävä sille seuraa,kunnes se vapaaehtoisesti katsoo parhaakseen lähteä pois. Tosin onhan niitä kivun karkottajia,vaikka minkälaisia ollut jo sillon kun Herculeen kivet juuttuivat kiinni tikan pesään…Kun on joutunut viettämään loputtoman tuntuisen ajanjakson tämän masentavan hahmon seurassa (ei siis herculeen,vaan sairaalloisen kivun), osaa taas hetken arvostaa terveyttään ja sitä tervettä kipua, näin taas kerran hyvän ja pahan tasapaino toteuttaa itseään.

Kuulemma tahallaan aiheutettu kipu sattuu enemmän.

Kuulemma tahallaan aiheutettu kipu sattuu enemmän.

Mitään selkeetä rajaa näiden kahden veijarin välille on musta turha vetää,eikä se edes ole mahdollista,sillä jokainen suhtautuu kipuunsa omalla, ajan hampaassa muovautuneella tavallaan. Kipu on ikuinen seuralaisemme,olivat sen ilmenemismuodot sitten mitä tahansa. Eihän sitä oo syytä pelätä,eikä sillä pelotella,eihän?

Mä oon muuten Anton Kuivanen, ja yllä on katkelmaa päivän mietteistä. Olen hurahtanu vapaaotteluun joku 5 vuotta sitten, ja sen jälkeen siitä on kehittynyt mulle kipua ja mielihyvää tuottava elämäntapa,jonka kautta pääsen ilmaisemaan ja toteuttamaan itseäni. Asun Helsingissä ja jumppaan GB-gymillä Arabianrannassa.

Tulevana lauantaina on matsi Lappeenrannassa, sama kaupunki jossa tein vapaaotteludebyyttini reilu 4 vuotta sitten. Silloin voitin 8 sekunnin tyrmäyksellä enkä ehtinyt tuntea lainkaan kipua. Tällä kertaa vastassa on ilmeisen kova ukko Venäjältä, ja silloin kipu on varmasti läsnä kehässä, tavalla tai toisella. Kipu ei kuitenkaan ole homman pointti, se on vain osa kokonaisuutta, joka auttaa meitä kasvamaan paremmiksi ihmisinä ja vapautustaistelijoina.

Nyrkkeilyn taito

Everlast vaatevaraston tyhjennys